Tunneäly

(Kuva: Jari Kähkönen) Vakiintuneen toimituksellisen käytännön mukaisesti kuvan ja tekstin välinen suhde on sattumanvarainen tai täysin puuttuva.

Johan on maailma malliinsa päässyt, jos Jussi Halla-ahoa tarvitaan Sanna Marinia kritisoimaan, mutta – totisesti – Pasi Koivumaan kaltaiselle ikämiessarjan maakuntalehden päätoimittajalle se ei näytä samalta kuin toisille. Kyllä. Hän oli se, joka kirjoitti tunneälystä.

Louvresta sekä Mellunkylästä

Kiiman ja kateuden laki se on lampaillakin, pohdin istuessani jakkaralla kuullen YLE:n radiouutisista museojohtajan haastattelua ennen teenkeittoa. Louvren vartijat olivat nimittäin mokomankin asiantuntijan – vai sanoisinko vertaisen – arvioimana toimineet oikein. Helsingin Mellunkylässä taas räjähti kaasupulloja.

Trollaamisen ainoa yhteinen nimittäjä on reaktion hakeminen – sinulta

Kun luin YLE:n netistä Pohjois-Helsingin kaupunginosaryhmien juorunkylvöstä, teeskentelin huvikseni lukeneeni sittenkin puskaradio ja pyrskähdin kerran tietokonepöytäni takana. Sitten vakavoiduin; minulla on teille kaksi sanaa sanottavana: Instagram-mellakka ja Göteborg. Leikki muuttuu äkkiä todeksi.

Turvallisuudessa älä ikinä ripustaudu mihinkään tai ylikäytä jotain

(Kuva: Jari Kähkönen)

Varo kaikkitietävää kenttäihmistä, nappisilmäistä papukaijaajamyyjää sekä ivallisen ylivaltaisen mitätöntävää kaikentietäjää. Toteutunut turvallisuus on nimittäin aina rakenteellisten, teknisten ja henkilöllisten turvallisuusjärjestelyjen yhdistelmä. Tämän minä ajattelin Joensuussa vast’ikään istutusta Abloyn jutusta.

Ne varmaan opetetaan tervehtimään jo lastentarhassa

(Kuva: Jari Kähkönen)

Kävelin kotikatuani suunnassa kokoojakatu, jonka ylitin, koska olin matkalla kirjaston omatoimiajalle muuna lauantai-iltapäivänä. En noteerannut äitiä ja kahta pientä lasta kevyenliikenteen väylällä, sillä he olivat ventovieraita eikä meillä muutenkaan ollut toisillemme mitään asiaa. Toiseksivanhin lapsi sanoi ”moi”.

Oman elämän sankari tekee kaikesta kontenttia

(Kuva: Jari Kähkönen) Nii-in. Onhan tämä loppujenlopuksi ollut tulollaan
jo vähintään 25 vuotta.

Eräänä iltana minua ei ruokailun yhteydessä ja sen jälkeen palveltu riittävästi laadukkaalla toimitetulla ohjelmalla tai käsikirjoitetulla draamalla, joten jouduin tyytymään video(njako)palveluun. Voi veljet mitä kuraa silmiini sattuikaan hakusanalla vartija. Oli suomalainen vloggaaja ja amerikkalainen ”auditoija”.

Hus! Pois! Etsi itseäsi muualta! Ala intellektuaaliksi vasta, kun et muualle pääse tai sovi

(Kuva: Jari Kähkönen) Joku laikka pitää tässäkin hommassa olla, jotta sitä voi tehdä.
Enää ei kuitenkaan onneksi tarvitse käyttää erityistä isohkoa kenttälaukkua, koska
tänään kirjoitusvälineitä saa jo huomattavasti helppokulkuisempina malleina.

Päätin viimeksi retoriseen kysymykseen, että josko olisinkin kohtuukäyttäjä kirjoittamisessa, koska Emilia Männynväli lahjoitti minulle ajatuksen tuoreessa esseekirjassaan. Siispä; 2/3 osaa Kai Ekholmin Jörn Donner -elämänkertaa luettuani, tuntuu luontevalta jatkaa intellektuaaliudesta elämäntapana.

Kun et saa suostumusta, maksaa ei voi etkä kykene pakottamaan

(Kuva: Jari Kähkönen)

Olipa pedagogeilla huvittava moraalisen paniikin lietsonta YLE:n mediatilassa. Näemmä 30 vuotta tai jotain kestänyt vapauden aika on yltänyt aivan omanlaiseensa alhaisuuteen, kun siihen syntyneet ovat nyt vanhemmuusiässä. Sitä minä tässä bloggaan, että kyllä jyrä aina löytyy, mutta voi sen rumaa jälkeä.

Minun ääneni ja viestini

(Kuva: Jari Kähkönen) Ruotsalaisen sotatarvikevalmistajan vihkonkanteenkin
voi piirtää tai kirjoittaa.

Jokohan olen kierrokseni kiertänyt; päässyt vaiheeseen, jossa katse ei enää ole ympäröivässä maailmassa vaan omassa navassa? No, siinähän se pöljien luullakseen on – muka – aina ollutkin tai näin he kuitenkin messusivat. Onpa muuten ensimmäinen otsikko pitkään aikaan, jonka kirjoitin muistiin.

Siis – et kai oikeasti luullut tämän olevan sinua varten?

(Kuva: Jari Kähkönen) Ihminen pyrkii tekemisiin toisten kanssa huo-
miota saadakseen. Voi miten rasittavaa.

Herkempi olisi varmasti loukkaantunut, tullut surulliseksi ja ahdistuneeksikin, jos kuulisi selkänsä takaa ohikulkevan halventavan asuaan sekä päähinettään englanniksi. Sikäli, kun ei ollut vallan tyhmä; luullut ”rakastamista” tarkoitetun kirjaimellisesti. On se ihminen – tämä laumaeläin – sitten sitkeää sorttia.

Voiko kärryjen työntämättäjättäminen olla turvallisuusriski?

(Kuva: Jari Kähkönen) Kuva liittyy tekstiin sen verran, että siinäkin näkyy ostoskärryjä.

Kylläpä nauroin sydämeni kyllyydestä, kun karjalaiset sättivät toinen toistaan valtatien varressa sijaitsevan automarketin parkkipaikan kärryepäjärjestyksestä. No, kunnes erehdyin yrittämään keskustella asiasta, mutta päädyttiin vain niihin tavanomaisiin solvauksiin, koska maailmankuvien välinen ero oli liian suuri.

Netissä mennään tunteet edellä ja ne odottavat tulevansa viihdytetyiksi

(Kuva: Jari Kähkönen) Nuo olivat kovia pelejä 1980- ja 1990-luvuilla

Jos ennen ei olisi juotettu simpanssia humalaan eikä annettu sille olkapääohjusta leikkikaluksi, kuinka nyt niin monelle toiselle kädelliselle – ihmiselle – on sallittu älypuhelimen käyttö? Tätä kauniimmat sanat eivät ole paikallaan älypuhelimista ja somettamisesta.

Älä ala sellaiseksi

(Kuva: Jari Kähkönen) Tarvekalu vai fleksailua, kas siinä pulma.

Olipa keskusteluntapainen, jossa maallikko rupesi jälleen kerran pälleilemään kanssani; yritti viedä ajatukseni toteutuksessa liiallisuuteen, jotta se muuttuisi naurettavaksi. Siitä johtui mieleen lukion kolmannen luokan äidinkielen opettajan viisaus, kun istuimme munkkikahvilla luokkaretkeläisten käytäväkioskilla.

Olet tavis ja minä vain satuin sivuamaan päivätyötäsi

(Kuva: Jari Kähkönen)

Näynpä taas vaihteeksi saaneen vaivoikseni ressukan, joka toivoisi minun niin haukkuvan hänet, uhkailevansa henkilökuntaansa kuin halveksivan asiakkaitaankin. Ei tipu. Heh; itserakas höpelö suorastaan hirtti itsensä päivätyöhönsä eikä enää erota kielteistä huomiota myönteisestä.

Huomiotalouden lainalaisuudet ja minä

(Kuva: Jari Kähkönen)

Taviksille olet hörhö ja hörhöille olet tavis. Voitte nauraa ja nimitellä – julkaisukelpoisimmillaankin pelleksi; silti ette saa tasaiselle ettekä pääse edes minuun kiinni. En liioin aio pyytää teiltä mitään. Nämä ajatukset kirjasin vihkoon, kun näin nettijutun Tony Halmeen elämää käsittelevästä dokumenttielokuvasta.

Näin se aika ja arvostukset muuttuvat

(Kuva: Jari Kähkönen)

Vuosikymmeniä sitten syksyllä kouluun palatessani jouduin kuuntelemaan ikävertaisen valitusta lomalla saaduista potkuista urheilukilpailun toimitsijan tehtävästä, mitkä väitti tuolloisen poliittisen liitännäisyyteni kansanedustajan järjestäneen. Ja nyt itseltäni kerjätään huomiota hölisemällä ”vitun läskistä”.

Et sä oikeasti ole tota mieltä

Pitipä sattua. Tuli osallistuttua keskusteluun somessa; vaivoinani oli tyhjänpäiväinen seuran- ja huomionkipeä ressukka, joka alensi ajatuksenvaihdannan tasoa sekä loi siitä huonon vaikutelmankin. Kun pohdin suomalaisen keskustelun kummallisuutta, mieleeni palautui otsikon hokema.

Vaatteet ovat ihmisarvosi ja naamailme kertoo älykkyytesi

Kyllä minä niin nauroin, kun Ina Mikkolan ohjelman nettiennakko nosti ulkonäköennakkoluulot puheenaiheeksi. Parhaatkin sanomaan; en yksinkertaisesti ota tosissani puheita jokatoisen ennakkoluulon tuomittavuudesta. Onpa lapsellinen käsitys ihmisyydestä sekä ihmissuhteista.

Että höhöhöö vaan – ja mikähän minä olen sinua viihdyttämään?

(Kuva: Jari Kähkönen) Ei kiinnosta.

Turhan usein niin sanotut keskustelut verkossa menevät höhöhööksi. Siinä ei ole mitään uutta eikä kummallista, koska tämä on ihmisen luonto; vastaavaa on tehty verkottomassakin maailmassa vaikka kuinka kauan. Siksi tämän kirjoitankin; minä en sinua viihdytä, lilluhan matkaasi siitä.