Ja mitähän tekin sillä maalittamisen kiellolla sitten tekisitte?

(Kuva: Jari Kähkönen)

Ei. Ei. Ehdottomasti ei. Niin kutsutun maalittamisen kriminalisointi on tarpeetonta, koska ei ole keskusteltu kuinka iänkaikkiset julkinen kehottaminen, yllytys, avunanto, tekijäkumppanuus ja vast’ikäinen tiettyjen rikosten valmistelu osoittautuivat riittämättömiksi. Häh? No, koska Sunnuntaisuomalainen.

Yliopistolaisten etuoikeuskuvitelmat turvallisuustyön riesana

(Kuva: Jari Kähkönen)

Jaaha. Halutaan siis samanaikaisesti avointa tilaa, jossa kaikilla on vapaus kulkea ilman luvan tai kortin esittämistä, mutta ei kuitenkaan asiattomasti eikä väärämielisesti ja henkilökunnallekin pitäisi ilmoittautua? Näin minä väitettyä hybridivaikuttamista Lapin yliopistossa koskeneen YLE-jutun luen. Kuvittelua!

Anteeksi, saanko kohteliaimmin pyytää noudattamaan lakia?

(Kuva: Jari Kähkönen)

Kukaan oikeasti oppinut, tietävä ja arvostelukykyinen ihminen ei kannata maalittamisen kriminalisointia. Se on miedoimmillaankin turhaa ja surkeimmillaan luotaisiin uusi vallasväen häpäisy- sekä herjaamiskielto, joka muinoin kovakouraisesti kahlitsi maamme hengenelämän kurinalaisuuteen.

Poliisin oikeistolaisuus ja persunuorison kampanja

Arendtlainen totalitaarisen ihmisen määritelmä on toden ja epätoden sekä oikean ja väärän välisen eron kato; tähän lähtökohtaan nähden meillä Suomessa on ylhäältäpäinjohtamisen perinteemme vuoksi paljon vanhaa painostia. Muistiko jokainen auktoriteetti, että valtaa ei saanut väärinkäyttää hupailuun?

Milloin kannattaa vastata

(Kuva: Jari Kähkönen) Anonyymiys ja kontrollin
puute voivat saada vastuullisenkin menettämään
tolkkunsa.

Trollaaminen eli tarkoituksellinen huomionhakeminen ja provosoiminen verkossa on aikamme ilmiöitä; moni, kun ei esiinny julkisuudessa viran puolesta tai ole viestintää työkseenkään tekevä, joutuu päättämään suhtautumisensa siihen. Ei ole helppoa päätellä, että milloin kannattaa vastata ja milloin ei.

Reaaliaikamaailma vaatii uudenlaista auktoriteettiä

En koskaan pitänyt Jyri Paretskoin tolkunihmistekstistä. Tyhjänpäiväisyys, yhtäältä-toisaalta -jossittelu, rohkeus kateissa, en ole rasisti...mutta ja niin edelleen; näin minä siitä ajattelin. Kehdata nyt käydä noin sormi pystyssä opettamaan vailla superstaran asemaa; taisi mies saada ansionsa mukaan ainakin joltain osin.

Poliisista keskustelemisen vaikeus hybridivaikuttamisongelmana

(Kuva: Jari Kähkönen) Poliisista keskusteleminen on vaikeaa asioiden monimut-
kaisuuden vuoksi; juuri siksi siitä onkin tullut nyt hybridivaikuttamisen ongelma.

Alan pakinoimaan oletuksesta, että on neljää perustyyppiä ihmisiä: poliisit, poliisiin myönteisesti suhtautuvat, poliisia vihaavat ja ne ketkä eivät ota kantaa. Tyyppien rajapinnat ovat vaikeita sekä koeteltuja, koska joko siellä käytetään valtaa tai sitten paljastuu käsittämätön vaikeus hyväksyä toisen yksilöllisyys ja ihmisarvo.

Viranomaisvastainen

Arkistokuva, jossa näkyvät henkilöt eivät liity 

mitenkään tekstiin. Jotkut ottavat virka-asemansa 

niin vakavasti, että katsovat olevansa lähtökohtai-

sesti aina kanssaihmisensä yläpuolella; vaikka 

oikeasti olisivat tämän kanssa kirjaimellisesti sil-

mäntasolla.

Luin verkkosivustosta, joka tarjosi ohjeita verkkohäiriköinnin kohteeksi joutuvalle asiantuntijalle ja hänen organisaatiolleen. Jouduin sivuraiteille pääasiasta, kun nimetön kihlakunnansyyttäjä sanoi siellä otsikkoni v-sanan kaksi kertaa peräkkäin. Mitä? No, se on se valta-asema; aina ne kuvittelevat olevansa majesteetti, jota ei saa ”loukata”.