Erittäin pohjoiskarjalaisia ongelmia

Mitä minuun tulee – yksinäisyys, ”kiusaaminen” ja toisten ”arvostelu” ovat totaalisesti loppuunsahattuja aiheita – niihin ei pidä paneman enää minuuttiakaan aikaa eikä ilmaiseksi rajattomasti saatavaa bittiäkään. Mutta sitten Miia Hartikainen, Karjalainen sekä maakunnan omat nuoret – hoh-hoh-hoijaa.

Luullakseni tämä oli olevinaan täkäläinen käsittely, noteeraaminen tai jatkojuttu nuorisobarometrin tulosten julkistukselle, mikä oli ollut ties montako uutispäivää sitten – hetken netissä uituaan se kulkeutui sitten eteeni printtiin kirjastossa. Kuvataanpa tässä osuvasti joitain erittäin pohjoiskarjalaisia ongelmia, sanon nyt.

Tuoreeltaan minua – buutsit, farkut, pilotti, flat cap ylläni sekä pienikokoinen olkalaukku pöydänkulmalle laskettuna – nauratti lähes koko ajan. Johan on niin kutsuttu yhteisöllisyys taas malliinsa&mittoihinsa päässyt. Muutako te ette osaa kuin harhaisesti luulla voivanne pakottaa toisen kanssanne tekemisiin?

"Muutako ette osaa kuin harhaisesti luulla voivanne pakottaa kanssanne tekemisiin? Se on erittäin pohjoiskarjalainen ongelma."

Ne ovat yksinäisiä ja sellaisia lukemani mukaan ”kiusataan”. Jollain onnettomalla taas on vain se yksi niin sanottu kaveri; jos tämä jää päiväksi pois koulusta, on jäätävä itsekin, ettei...joo-o...arvaat kyllä jo itsekin. Tästäkö pakkotervehtiminen, itsensätuputtaminen ja...hahhaa...se Esa Nevalaisen ”viiltävä rehellisyys” kumpuavat?

Tietenkin kaikki myös pukeutuvat samankaltaisesti, jottei niin kutsutusti arvosteltaisi. Mikäli siis koulussa pidetään teemapäivää, sen mukaisesti ei uskalla pukeutua ”arvostelun” pelossa. No, selvisipä tuokin, että mihin täkäläisten rohkeus katoaa – rahattomuutensa ja tyylitajuttomuutensa taas eivät suuremmin selityksiä kaipaa.

En onnekseni koskaan käynyt paikallisia kouluja sekä kanssaihmisenä voin vain olla vilpittömästi pahoillani kärsimään joutuneen puolesta. Ken sosiaalisesti töhöjen junttien keskellä lusii, päätyy sellaiseksi itsekin? Mutta kun ne eivät keksineet sitä itse tässä eikä nyt – millainen yhteisö, sellainen on koulukin.

"Millainen yhteisö, sellainen on koulukin. Eivät koululaiset ole tässä ja nyt keksineet sosiaalisti töhöä täysjunttiutta."

Tottatosiaan; katsoin YLE Joensuun mediatilasta netissä jutun tohmajärvisestä niin kutsutusti yhteisöllisestä kuntosalista, jonka kymmenkohtaisessa etiketissä päät puskevat yhteen niin että otsat vain kolisevat. On muka pakko tervehtiä kaikkia, mutta pitää muistaa antaa treenirauha eli olla menemättä viereen höpöttämään.

Ne eivät siis yksinkertaisesti kykene näkemään itsessään mitään vikaa. Runopoika voisi muistella kuka sanoikaan karjalaisten kykenevän itkemään ja nauramaan samanaikaisesti. Filosofille taas tulisi mieleen joku arendtlaisuus kollektiivisesta narsismista. Minä? Turha koristella kusipäisyyttä sanoin.

Päätän Hesarin juttuun naisten työpaikkahäirinnästä rakennusalalla. En itsekään jaksa olla koko ajan suojakilpi korkealla – sanavalmiina torjumaan karjalaisidiootti, – joka itse vain luullakseen haki kaveria, mutta toisinsikin minulla Kauko Röyhkän Vihaisten miesten paskiaisten pilanteon kohteena olemisen. Kohtelen teitä kuin olisitte ilmaa.