Kenttäsika en enää ole ollut aikoihin, mutta kyllä silti yhä kehtaan

Olen minä joskus Helsingin vaiheeni aikana säännöllisen epäsäännöllisesti tavannut ja tuntenut – niin pinnallisesti tosin, että lainausmerkit sietäisi ympärillensä – erään Seppo Vesala -nimisen miehen. Oli tuolloin Keskustan eli Eteläisen konstaapeli, voimankäyttökouluttaja ja Kontrollin toimittaja.

Empatian puuteko menestystekijä?

(Kuva: Jari Kähkönen) Hyvinvointivaltion jälkeisessä maailmassa useam-
mat kuin aiemmin putoavat ja satuttavat itsensä, koska sellaisia käsit-
teitä kuin yleiskattavuus tai huolenpitovelvoite ei enää ole.

Luin eli katselin YLE:n jutun Patrick Itäniemestä, joka valitettavasti vaikuttaa jälleen kerran vain uudelta meidän aikojemme yksilösankarilta; yhdistävinä tekijöinään kova usko tietoon, karut elämänkokemukset ja alentunut empatiakyky. Voivoi. Ainahan näitä on ollut, mutta kuka teki heistä ilmiön?

Uudelleensuunnittelemassa Pohjois-Karjalaa

(Kuvasitaatti arvostelutarkoitukseen) Pohjois-Karjalan maakuntaliiton
maakuntapäivän mainos vuonna 2023.

Johan minä männäkeskiviikkona pyrskähdin nauruun, kun taas vaihteeksi oli Se Päivä Vuodesta; maakuntaliitto osti maakuntalehden etusivun – vakuuttaakseen kenet ja mistä? Pohjois-Karjalassako ei muka huudella loukkaavasti toisen ulkonäöstä julkisella paikalla seurauksitta sekä uhri hyläten – höpöhöpö.

Ei tämä ole mikään erillinen saareke

Persu-Purran aivopierun mukaan empatia ei kuulu politiikkaan. Hetken päästä nähdään saako hän näin oikeaa valtaa, vai munaako itsensä perusteellisesti, koska ei saa. Ei politiikka ole elämästä erillinen saareke eivätkä poliitikotkaan yli- eivätkä ali-ihmisiä. Kyse on inhimillisestä identiteetistä; ihmiskäsityksestä.

Itse tässä on jokaisen oma elämänsä elettävä – sikäli, kun enää kohta pystyy

(Kuva: Jari Kähkönen)

Niin ihmisiin tympääntynyt erakko kuin olenkin; ei ole taikakeinoa välttää heitä täysin. Olemme sosiaalinen eläinlaji, joka tarkoittaa että näemme, koemme sekä olemme mieltä toinen toisistamme – näin tämä on mennyt aina – se ei missään tapauksessa ole pelkkä nykyajan ilmiö tai tietynsortin teknologian seuraus.

Urbanisoituvan maailman liikaempatia

Voivoi. Olenpa minä asumassa merkillisessä pussinperässä erinomaisen typerien sekä sopeutumattomien ihmisten keskellä. Nämä karjalaiset ihan oikeasti luulevat vielä tänä päivänäkin tuntevansa kaikki ympäristönsä ihmiset, sekä tietävänsä heidän asiansa. Ei ole mennyt noin enää vuosikymmeniin, höpsöliinit.

Joensuulaisnuorison räjäyttelyvillitys

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämä voi olla yksi joensuisen nuorison Niistä Tavallisista Paikois-
ta, vaikka täällä ei vielä tiettävästi räjäytelläkään mitään.

Minusta on aika armotonta sekä edesvastuutonta jättää enemmistö nuorista räjähdyksen jälkeiseen säikähdykseen ja vähemmistö toipumaan vammoistaan; pitämättä heille puhuttelua itse tai huolehtimatta sen pitämisestä. Mistä tietämätön tietää tai älyämätön älyää, jos ei saa sanomista käyttäytymisestään? 

Vaikeasti kerrottavia tarinoita

(Kuva: Jari Kähkönen)

Inspiroiduin kolmiosaisesta Hassan Zubier-dokumentistä, jota YLE esitti tänä syksynä. Länsimainen sivistys toimii  niin, että luullaan jonkin oikeasti tietävän voivan heti vaivoitta opettaa asian toiselle. Näin luin Hobbesin Leviathanista. Avoimessa yhteiskunnassa Popper arvosteli ilmiötä järjen hirmuvallaksi.

Kakarat, kansa ja poliitikot samaa maata – eikä se edes heitä hävetä

(Jari Kähkönen) Siinä symbolia kerrakseen; kuvassa kansantasavallan
kansanarmeijan salkku, jonka sisältöä lähinnä käytettiin pitämään sitä
kansaa kurissa totalitaarisessa valtiossa. Käskyt korvasivat mielikuvi-
tuksen ja puhdasoppisuus empatian.

Onko tämä oikeasti sattumaa? Samaan aikaan kun Kokoomus luukuttaa jo kauan toimimattomaksi tiedettyä reaganomiikkaa valumavaikutuksineen sekä etuudelta työhön -pakottamispolitiikkaa; perussuomalaiset jättävät kaverin ja kaikista maailman paikoista vielä nykyiseen Talebanin hallitsemaan Afganistaniin.

Häiriintynyt empatia tarinatalouden ilmiönä

Perä-Espoossa, jossain siellänurkin kuin Lintuvaara alkaa helsinginpuolisiksi Reimarlaksi ynnä Konalaksi muuttua; on suoritettu valtakunnalliseen julkisuuteen päätynyttä(1,2,3,4,5) turvamyyjätehtävää kaupassa sisällä. Asia on koskenut näpistyksen yritystä, mutta tämän lisäksi poliisi tutkii asiaa myös pahoinpitelynä.

Olehan vouhottamatta

Pakollista prosessia ei pidä väärinkäyttää ajanvietteeseen tai tunnehuoltoon.

Kyyninen toimittajasetäkin on vaikeana Koskelan teinikidutusmurhan kaltaisen hirvittävän kierteen päätteeksi kuolleen lapsimarttyyrin äärellä. Mutta parhaansa pitää yrittää; kuka muukaan asettaisi asian paikalleen, laittaisi merkityksen minne merkitys kuuluu ja erottaisi olennaisen epäolennaisesta? Sehän on yleinen etu!

Pois sopeutumisesta ja pakosta, kohti omaa yksilöllistä elämäntarinaa

(Kuva: Jari Kähkönen) Joillain toisilla oli nuoruuden savotat; minulla oli
nuoruudessani helyrasia. Elämänkaarivalokuva se on siis tämäkin.

Onko jokaiselle oma paikka tässä maailmassa, että olisi peräti ”leimattu” johonkin? Minun korvaani se kuulostaa kohtaloapalvovalta limbolta, jonka sanoja pakenee päättämättömyyttään tai selittelee elettyä elämää. Ei pitäisi; teit niinkuin oikeaksi tiesit tai parhaaksi katsoit, useimmiten alemmuudentuntoinen häpeily on ihan turhaa.

Ilkeydestä

Tuo vissiin kuvitteli olevansa hienotunteinen, kun tuollaista tekee? Änkeää auttamaan vaikkei pyydetty. Utelee asioita, jotka eivät hänelle kuulu; koettaa usuttaa toisia tekemään likaisen työn, mikä olisi pitänyt yleensäkin jättää tekemättä. Kaltaisillaan saattaa olla hymy naamalla ja kauniit elkeet, mutta kyse oli silti pelkästä ilkeydestä.