Pitäähän nyt poliisinkin vaikutusvallalla jokin raja olla

Poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki on tullut viimeaikoina usein julki omanvoitonpyyntisesti; hänen viimeisin avauksensa koski lakimääräisen ”esitutkintapakon” kumoamista. Puheet puheina ja lain kirjain lain kirjaimena, mutta todellisuudessa tämä ei koskaan ole näin ollutkaan – vaihtelevista syistä.

Varusmiehen terveys ja henkikään eivät ole mitään armeijafaneille

Älkää te yrittäkö yhtään selitellä. Määrällisesti riittämätön ja laadullisesti epäonnistunut varusmiesterveydenhuolto on tarkoituksellinen maanpuolustusjärjestelmän piirre – siinä kuin sellaisenkin vangin äkkivapautus amerikkalaisesta vankilasta, jolla on kallishoitoinen terveysvaiva.

Kuka edustaa ketäkin

(Kuva: Jari Kähkönen) Moniäänisessä ja -ilmeisessä liberaalissa demokratiassa voi
joskus olla vaikea tietää kuka on todellisuudessa sorrettua vähemmistöä, sekä ku-
ka tarkoituksellisesti esittää sellaista huomiota tai etuja saadakseen. Kuka puhuu
kenenkin puolesta?

Katselin keskiviikkoiltana Kulttuuricoctailin, jossa Ujuni Ahmed ja Silla Kakkola keskustelivat jostain aivan muusta, mutta inspiroiduinpa pohtimaan omaakin elämänkulkuani. Vähemmistö-valtavirta -raja-aidan takana on niin monia tasoja, ryhmiä ja rooleja, ettei kattava listaus taida olla edes mahdollinen.

Turhanpäiväinen kysely läpivalaisi kapitalistisen yhteiskunnan

YLE Svenska keksi, että yksityisellä turvallisuusalalla toimii ääriliikkeiden jäseniä. Tai sitten eivät itsekään tiedä mitä etsivät; kyselevätpä vain ja koukkiessaan toivovat provosoidun ”paljastavan itsensä”. Vai tavoitellaanko performanssia, joka alkaisi elää omaa elämäänsä? Tehdä sitä kuuluisaa hyvää televisiota!

Saat mitä saat ja se on mitä on – sellainen on ihmisluonto

Olin juuri kaupasta palanneena lakannut nauramasta Varustelekan jumalattoman hauskaa coputtamista hollantilaisesta paitaylläristä, kun kuuntelin Novan Retroperjantai 2.0:aa; DJ Matti Airaksinen ei saattanut soittaa tulevalle alokkaalle Raptorin Armeijaa. Siispä inspiroiduin ihmissuhteista ja vuorovaikutuksesta.

Perussuomalaisuus on tyhjä arpa

Maamme käy näinä keväinä kuntavaaleihin, joissa valittavat tulevat tekemään painavia päätöksiä ihmistä lähelle käyvissä merkittävissä asioissa. Luonnollisesti ehdolla on kaikentasoisia ihmisiä; on myös liikkeitä, joiden sanoma on vähemmän kuin rakentava – toisinaan suorastaan vaarallinenkin.

Puheenvuoron valta ja sanan mahti

(Kuva: Jari Kähkönen)

Miksi talousvaikeuksissa oleva media tärvää palsta- ja palvelintilaa reservissä ylennettyjen nimilistoihin? Sekö on pahinta, että sotalaitoksen kuukausipalkka ei koe lain tukevan toimintaansa? Niinikään, te MTV:n keskiviikon myöhäisillan rikostoimittajahupailijat, nyt riittää. Ette ole hauskoja ettekä sanavalmiita.

Mielipiteet vaihtuvat seuran mukaan, liberaalissa demokratiassa ja oikeusvaltiossakin

(Kuva: Jari Kähkönen) Mielenosoitusta selostaessaan pohti joskus, että moniko on
paikalla vain uteliaisuuttaan hengaamassa. Ja ovatko he oikeasti sitä mieltä mitä
väittävät olevansa.

Kyllähän mielipiteiden vaihtumisen seuran mukaan, tai sen ettei uskallettu olla mitään mieltä mistään; huomasi jo hyvin nuorena. Toiset taas puhuivat törkeästi toisen nimissä; ja laittoivat tälle häpeilemättömästi sanoja suuhun, vaikka molemmat olisivat olleet paikalla yhtä aikaa. Näin valtaa käytetään.

Olisiko alettava vähemmän viranomaiskuuliaiseksi?

(Kuva: Jari Kähkönen) Ja niin minä vuosia sitten nähdessäni nykäisin pokkarin
olkalaukustani; tein arkistokuvan, jota käytän useasti, vaikkei se oikeastaan
mitään mihinkään liitykään. Tietenkin rekisteritunnus on poistettu kuvankäsit-
telyllä.

Minä voisin kirjoittaa rähähähää ja mitämäsanoin, mutta enpäs aloitakaan tekstiäni sillä. Syyni olisivat hyvät; kuopiolaispoliisit selvisivät sakoilla ynnä varoituksella sekä Meri-Lapissa suututtiin rajapelleilystä. Perään nyansoidumpaa tapaa nähdä ympäröivä maailma, mukaanlukien viranomaiset ja heidän työnsä.

Höhöhöö – tyhjäntoimittaminen perusoikeutena ja älämölö demokratiana

Ihminen ei aina ole ihan siellä tai täälläkään; paljonko luontaista kaksinaamaisuutta pitää antaa anteeksi? Sitä pääsee pohtimaan, kun tapaa kanssaihmisen, joka puheessaan pisteeseen päästyään vetää sanansa vessasta alas todeten ”tää on vaan mun [vaatimaton] mielipide”. Tai purjehtii läpi elämän pelkällä höhöhööllä.

Sellaisten olemassaolon olen periaatteessa tiennyt aina; pärjätäkseni elämässä jouduin oppimaan varovaiseksi ihmisten kanssa sekä tarvittaessa pitämään heihin etäisyyttä. Selkärangaton tuuliviiriys on näet todella ikävä piirre ihmisessä; kuinka kummassa joku voi kuvitella, että sellainen ei heijastuisi myös oman itsen ulkopuolelle?

Aina voi sanoa, ettei ymmärrä. Sitten ei varmasti tapahdu mitään. Ne, jotka ymmärtävät, turhautuvat sekä lähtevät kävelemään etsien onneansa toisaalta. Heillä on muutakin elämää kuin leikkiä heimotulilla oloa torjujien ja jumittajien kanssa. Siitähän tässäkin on oikeasti kysymys; ryhmähyväksynnästä, jota haetaan hölmösti.

Professori Osmo A Wiio oli porvari; minulle jäi myös pysyvä epäluulo niin hänen Helsingin yliopiston oppituolinsa perustamissyystä kuin sen tekotavastakin. Silti, tänään on todettava, että hänen lakinsa viestinnästä osoittautuivat aikaa kestäväksi uraauurtavaksi suurtyöksi. Aina voi käsittää kaiken väärin, jos tahtoo.

Voiko muuta kuin kysyä, että jos kommunismi perustuu kateuteen ja fasismi turhamaisuuteen, mikä kumma oikeuttaa sinut suhtautumaan kuten nyt teet? Sikäli, jos ylipäätään saa koskaan suunvuoron, sillä potaskasta ja netistä kopioiduista lentävistä lauseista ei ole tulla loppua. No, ainakin kunnes nallekarkit menevät tasan.

On nekin, jotka ovat kansansanonnan mukaan ”toisellapuolen mäkeä” eli kuulevat ja näkevät noin puolet ympärillään tapahtuvista asioista, mutta eivät käsitä minkä näkevät sekä kuulevat. Näin he ainakin itse väittävät. Onko ihminen oikeasti tälläinen vai ei; sen ratkaisee ensisijassa kaikki muu vaan ei ainakaan hänen ikänsä.

Siitäkö on kysymys, että jos mielikuvitus oli ratkaiseva syy miksi Homo Sapiens tuli ja valloitti, mutta ei enää sen jälkeen tiennyt mitä tekisi? Joten loputtoman itsekeskeisyytensä ja omanvoitonpyyntinsä vuoksi ihminen sitten nykyään pääosin hupailee, tekee jonninjoutavaa tai peräti pahojaan. Ettei tarvitsisi olla toimeton.

Ilman tätä vaille jäämisen pelkoa, kyttäämistä ja jatkuvaa tarvetta tuhlata aikaansa täydellisen tyhjänpäiväiseen emme olisi koskaan alkaneet internetin käyttäjiksi emmekä olisi sosiaalisissa medioissa. Siispä, sinulla voi olla mediallisen kokoinen yleisö, muttet silti tiedä mitään etkä osaa edes ilmaista sitä kiinnostavasti.

Ennen niin julkaisupäätöksessä kuin sisällössäkin oli selkeä tasoero; näki miksi kukaan ei ollut toisesta koskaan kuullutkaan, mutta yhdellä oli vakaa asema arvostettuna äänenä julkisessa mielipiteenvaihdannassamme. Sekin tosin alkaa jo olla katoavaa kansanperinnettä, sillä yleisö on haihtunut eikä rahaa näy missään.

Vaan ei auta luovuttaa, koska muuten asianosaiset raportoisivat itsestään ja vain huomionhakuiset saisivat puheenvuoron. Se ei käy. Ei, vaikka tyhjäntoimittaminen on olennainen yksilönvapaus ihmiselle ja älämölö toimivan demokratian merkki; ne eivät koskaan voi kummankaan ainoa sisältö. Muuten olisimmekin hukassa.

Armeijamyönteisyys on hulluutta, minkä sille mahtaa

En ole ihmisten pelokkaimmasta tai tuppisuisimmasta päästä, joten osallistuin Rysky Riiheläisen Facebook-seinällä keskusteluun ammattiupseeristomme maailmankuvasta; periaatteessa tiesin kyllä jo vanhasta muistista mitä odottaa. Ei siitä yksinkertaisesti pystytä keskustelemaan; ei asiasta eikä asiallisestikaan.

Mitä minä juuri pääsin kirjoittamasta kaikkien yhtäläisestä ihmisarvosta?

Ihmisarvolla ei mene kovinkaan kaksisesti eduskuntavaalien jälkeisessä ja eurovaaleja edeltävässä Suomessa. Niin sanotut ääripäät ovat voittaneet; vaalitulos on kuin u-kirjaimeksi väännetty rautatien kisko.