Menneiden muistelua

Kuva: Jari Kähkönen

Muistelen nyt hieman vanhoja, koska eilen osallistuin Rysky Riiheläisen FB-seinällä keskusteluun, jonka alustukseksi oli jaettu kuva Tiina Keskimäen twiitistä. Tämä toivotti epäonnea Jessikka Aron raskaudelle ja mainosti kuinka olisi kohta kuultavana suljettujen ovien takana pidettävässä käräjäoikeuden istunnossa. Hoh-hoh. Johan oli!

Tää on viimeinen taisto?

(Kuva: Jari Kähkönen) Tänä syksynä on nähty
selkeämmin kuin koskaan 25 vuoteen, että
työrauha on enää korkeintaan nimensä
arvoinen; jos senkään.

Uusliberalismin aateperintö oli kolmiosainen; 1. työmarkkinoiden uusjako, 2. yksityistäminen ja säätelynpurku ja 3. sosiaaliturvan romutus. Mikäli siis yhä löytyy höpsöliinejä, jotka eivät tätä tienneet. Tästä työläisten, hyvinvointivaltion, keskiluokan ja köyhien vastaisesta sodasta on pohjimmiltaan kyse Postin lakossa.

Puuttuuko ymmärrys, kuunteleminen vai ihmisarvo?

(Kuva: Jari Kähkönen) Ei olla
enää suljettu kuriyhteiskunta.

Ajassamme aivan liian monella on tarve pakottaa muut elämään ehdoillaan tai mielensä mukaan. Kaikkien pitäisi kuunnella ja ymmärtää heti kaikki. Paitsi ehkä omasta mielestään erikoistapaukset, jotka asettuvat kaikkien sääntöjen yläpuolle, sekä tekevät muutenkin vain mitä itseään huvittaa.

Paineistaminen – mikä ihana tekosyy

(kuva: Jari Kähkönen)

Maanantain kauppakeikan yhteydessä poikkesin kirjastoon, jossa luin Helsingin Sanomien paperilehdestä järjestyksenvalvojien lupien väitettyä peruuttamattomuutta käsittelevän jutun. Niin aihe kuin toteutuskin tympäisevät minua, mutta kirjoitan nyt silti samassa yhteydessä puolitahattomasti sivuseikkana esiinnousseesta asiasta.

Armeija ei myönnä mitään eikä pyydä anteeksi

Yhä harvempi vaihtaa armeijan reservistä siviilipalvelukseen – Reserviläiskirjeen aiheuttama tilastopiikki näyttää jääneen taakse, otsikoi Sunnuntaisuomalainen Maarit Vaaherkummun jutun Karjalaisessa lokakuussa. Kuule; sinulla voi olla näkökulma, mutta jos perusteet siihen puuttuvat, olet vain asenteellinen.

Uusliberalismi on kuollut

(Kuva: Jari Kähkönen) Uusliberalismissa jokainen on oman onnensa seppä.
Vai miten se nyt oikein menikään?

Talousneroa esittävä B-julkkis Björn Wahlroos ilmaantuu aika ajoin yleisön eteen rakastamaan itseään julkisesti. Tuolloin hän  pääosin önähtelee käsittämättömiä, mutta silti ulostulo julkaistaan laajasti kuin se olisi asiallistakin asiaa. Olen pahoillani; Ayn Rand oli pelkkä huonoa fantasiaa suoltanut kioskikirjailija ja uusliberalismi on kuollut.

Avohoito-osastosta kylähullulaatikkoon

Tiesittekö, että muinoin ammattikynämiehet sanoivat painetun lehden yleisönosastoa avohoito-osastoksi? Se on tänään yhä enenevässä määrin korvautunut mediatalon verkkopalveluista muodostuvalla kylähullulaatikolla; voitontavoittelijat tekevät arvostelukyvyttömistä ilmaista ajankulua sekä viihdettä.

Yhteistupakokeilu on tyhjänpäiväisyys

(Kuva: Jari Kähkönen) Armeijan oikeuskäsitys
havainnollistettuna. Kuinka toisen maailman-
sodan sotilas olisi voinut saada oikeutta sota-
poliisi 239:ää vastaan, kun hänet yksilöivä
kilpinumero oli stanssattu vain kääntöpuolelle?
Maksimaalisen huonosti näkyvänä.

”Mitä mieltä sinä olet varusmiesten yhteistuvista?” kysyi Ukrin puheenjohtaja Kanerva Vaakanainen minulta, kun kohtasimme Arttelin eteisessä syyskokouksen edeltä. Kun en heti siihen hetkeen saattanut tyhjentävää vastausta sanoa, poimin kysymyksen ylös muistivihkoon ja kirjoitin tämän blogimerkinnän.

Poliisivastainen

(Kuva: Jari Kähkönen) Edellisen tasavuosipäivän aikaan tein
tälläisen kuvan; Ilta-Sanomien Historia-liite asettuna aitoon
Kansanarmeijan upseerisalkkuun.

Siitähän tuli tänävuonna tasan kolmekymppiä, kun Berliinin muuri murtui ja Harppi-Saksan tonttiinmeno alkoi; eikömitä? Johan on kumma, että ”poliisivastaisuus” on tässä ja nyt käypä mielipiteenvaihdannan käsite; eihän Suomi ole DeeDeeÄr, jossa Stasi jahtasi valtionvastaisia. Eihän!?

Älä aikaile, varustaudu oikein ja varmista että tiimi toimii

(Kuva: Jari Kähkönen)

Itä-Suomen poliisi tiedottaa kahdesta järjestyksenvalvojaan kohdistuneesta pahoinpitelystä menneenä viikonloppuna Pohjois-Karjalassa. Määrä on poikkeuksellinen ja sitäpaitsi tapaukset ovat jokseenkin liian samankaltaisia, jotta asian voisi vain antaa kulkeutua unohduksiin uutisvirrassa.

Pois sopeutumisesta ja pakosta, kohti omaa yksilöllistä elämäntarinaa

(Kuva: Jari Kähkönen) Joillain toisilla oli nuoruuden savotat; minulla oli
nuoruudessani helyrasia. Elämänkaarivalokuva se on siis tämäkin.

Onko jokaiselle oma paikka tässä maailmassa, että olisi peräti ”leimattu” johonkin? Minun korvaani se kuulostaa kohtaloapalvovalta limbolta, jonka sanoja pakenee päättämättömyyttään tai selittelee elettyä elämää. Ei pitäisi; teit niinkuin oikeaksi tiesit tai parhaaksi katsoit, useimmiten alemmuudentuntoinen häpeily on ihan turhaa.