Näytetään tekstit, joissa on tunniste turvatoimilaki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste turvatoimilaki. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. joulukuuta 2025

Miten on, Arkadianmäen puolipoliisi?

Alussa oli Ylimmäisen Välivällyn Kiristyksen Valvoja, jota seurasi Eduskuntaan Asetettu Järjestyksenvalvoja ja huomenna tulee Arkadianmäen puolipoliisi. Valtion naurettavin siis poseeraa sekä pullistelee, mutta samalla sen todellisen vallan toivotaan kasvavan mahdollisimman vähän.

torstai 26. syyskuuta 2024

Ei näkisi eikä mielellään tekisikään, mutta vapaassa maassa on silti oltava valvontaa

(Kuva: Jari Kähkönen) Vakiintuneen toimituksellisen käytännön mukaisesti
kuvan ja tekstin keskinäinen yhteys on täysin sattumanvarainen tai tahaton.
Olivatko Eduskunnan turvatoimet aina jonninjoutava performanssi, vai tuliko niistä sellainen vasta viimeaikoina, kun päätyivät julkisen keskustelun aiheeksi? Valitan, mutta joudun silti esittämään tämän kysymyksen, sillä ilmeisesti tärkeitä asioita hoidetaan niin aneemisen mitääntekemättömästi.

perjantai 5. heinäkuuta 2024

Kaikkihan te olette – nyt – turvallisuuskiinnostuneita sekä -tuntijoita

Ollaan toista viikkoa kuultu, luettu ja nähty uutisointia tärkeään infraan kohdistuvasta uhkasta. Hoh-hoijaa. En ole vaikuttunut; maallikot eivät edes arvaa mitä kaikkea sekä paljonko sisältyy yhteenvetoon – päästinkin naurun ynnä pierun, kun Turun Seudun Vesi ja Turku Energia kilpalauloivat julkisuudessa.