Yleissivistys ei enää ole pääsääntö, oletus eikä avain maailman ymmärtämiseenkään

Y-sanan luin äsken Terhi Nevalaisen kolumnista Karjalaisesta, mutta tokihan olen niin tiennyt kuin nauttinutkin sen hedelmistä jo vuosikymmenet. Kyllä; yleissivistyksen käsite taitaa olla katoamassa, koska yleistä ei enää ole juuri mikään, paitsi ehkä alhaisin yhteinen nimittäjä.

Elämäntyyliä talvikauden autotarvikelaukusta

(Kuva: Jari Kähkönen) Nyt.

Muistatko, kun vuosia sitten irvailin veropäivän kunniaksi, mitä on olla köyhä ja ajaa ympäri vuoden ulkona säilytettävällä vanhalla polttomoottoriautolla Pohjois-Karjalassa? Vähänpä olisin arvannut laukkuostokseni osuvan samalle viikolle – nyt uudestaan. Vaikka siis asiat eivät ikinä pysy samoina, silti mikään ei muutu.

Ylikurottajan kaupungin joukkoliikenne

Simpauttajan maakunnan, jossa sijaitsee myös Kivenpyörittäjän kylä; pääkaupungin nimi on Ylikurottaja, ja sen on näköinen joukkoliikenteensäkin. Viittaan Joensuussa JoJo-liikenteen 1-linjalla Niinivaaralla tapahtuneen linja-autonkuljettajan pahoinpitelyn hienotunteisesti ohi katsottuun taustaan.

Heitähän tuputtamatta ja olettamatta, sillä et sinä tätä maakuntaa omista

Tiedostan sekä käsitän; luin Itäsuomalaisen kolumnisti Veijo Tuunasen kuvauksen isänsä elämästä. Tämä jätti jopa peltotyöt lähtien tervehtimään ja vaihtamaan kuulumisia, jos näki kulkijan. Se oli silloin ennenwanhaan; kukaan teistä ei elä tuota elämää, joten älkää yrittäkö vedota samoihin sääntöihinkään.

Ei ole Kontiolahti mikään onnela ja karjalaisuudestakin löytyy pimeä puolensa

Maakuntalehti kertoi sunnuntaina Liisa Yli-Ketolan bylinellä, että kylässä on rasismin aiheuttamaa pelkoa ja painajaisessa elämisen kokemusta. Sitä en ihmettele yhtään, sillä tiedostanhan toki missä sekä keiden keskellä asun – jokainen täällä on elävinään erillistodellisuudessa ja toivoo ettei itseen osuisi.

Hyvät karjalaiset, ruuti on jo keksitty – tuo teidän runopuheenne on pelkästään noloa

Hämmästyneenä luin Joensuussa painetusta, sanomalehdeksikin mainitusta Karjalaisesta, että te pidätte Joen yössä ”suohonpuhumiskilpailun”. Ettekö te tiedä sen olevan sota-aseena arvoton, koska ruuti on jo (aikoja sitten) keksitty? Kulttuurimuotona mokoma taas on jälkeenjäänyt ja yksinkertaisesti nolo.

Miten teillä on aikaa turhaan työhön ja rahaa tonnien vahinkoihin, mutta ei yövartijaa?

Joensuun Ilosaaressa on vesipuisto, jossa on – tänäkin kesänä – oleskeltu asiattomasti ja tehty vahinkoa. Muistan tapauksen jo vuosien takaa, kun vielä viitsin olla yhteisöpalveluissa – no, vasta eilenhän toimitusjohtaja Tuomas Kuoksa kehui puskaradiojulkaisua ”turvallisuusjärjestelynä”.

Miksi noiden kanssa ei vain yksinkertaisesti voi keskustella

Onhan tässä tullut maanpyllistyksestä ja asepalvelijuudesta eräätkin tekstit naputettua vuosien mittaan. En enää välitä lukea enkä kirjoittaa kummastakaan, mutta Karjalaisen Terhi Nevalaisen kolumnin jälkeen voin tuskin muutakaan kuin avata tekstinkäsittelyohjelmasta aanelosen Times New Romanin neljätoistaisella.

Hyväuskoista, hyväuskoista

Vantaan sellimurhaoikeudenkäynnin istuntouhoilu sekä moottoripyöräpoliisia päin tahallaan ajamisesta antavat aihetta arvostelulla viranomaisten itsetyytyväisen hyväuskoista kehittymättömyyttä. Saa tosiaan sanoa, että onneksi ei käynyt pahemmin. Joensuun "joukkotappelu"? Nauru ja pieru.

Lisää provokaatiota tai möläyttelyjä ei enää kaivata, Kaarina Karhapää

(Kuva: Jari Kähkönen)

(Karjalaisen netti 26.5.25 sekä printti 27.5.25) Olehan opettamatta sallitun ja kielletyn rajaa muille, kun et näemmä tunne sitä itsekään. Suomessa saavat kyllä kantaa puukkoa muutkin kuin vain koulutettu ja valtuutettu työntekijä, jos se on ehdottoman välttämätöntä työtehtävän vuoksi.

Kaiken saa tehdä, muttei jäädä kiinni eikä ainakaan tulla nähdyksi häviäjänä?

(Kuva: Jari Kähkönen) Se Tavallinen Tarina, kauan sitten ja toisessa paikassa.

Luin Hesarin profiilin Timo Vornasesta kirjastossa viikonloppuna, kun Karjalaisen netin maksumuurintakainen ylösnosto siihen yllytti. Aiheesta bloggaaminen varmistui, kun arkena Maikkarin rikostoimituksen netissä uutisoitiin hänen jatkaneen juttua Facebookissa sanoen kuitenkin vain vähän olennaista.

Ihmisyyden kamppailu

(Kuva: Jari Kähkönen)

Luin Karjalaisesta Riikka Mahlamäki-Kaistisen Sunnuntaisuomalais-jutun kokeneesta vaihto-oppilasperheen äidistä Sanna Huovilasta. Oli pyytänyt saksalaisteiniä seuraansa, pois internetin syövereistä. Tällöin tämä töräytti:"En ole täällä sinua viihdyttämässä." Aika hyvin sanottu, siltä teiniltä nimittäin.

En enää ota ihmisiä sen paremmin tosissani kuin leikillänikään

Todelliset konfliktit puuttuivat, kirjoitti arvostelija ja antoi kaksi tähteä. Näin luin Karjalaisen elokuva-arvostelusta. Totta. Ei kukaan ole yksinäinen, hullu, juoppo, narkki, nepsy, käytöshäiriöinen ja niin edelleen yksinään; aina ne tulevat pyörimään jalkoihin huomiota kerjäämään. Siinäpä on äkkiä konfliktia kyllikseen.

Hankkikaa elämä, ystäviä, itsetuntemus, itseluottamus ja itsetunto – kyllä se siitä

Karjalaisen Liisa Yli-Ketolan tunne- ja kaveritaitojuttu on vituttanut minua siitä asti kun maksumuuritetun verkkotyrkyksensä ensikerran näin. Sylttytehdas on näemmä koulutuskuntayhtymä Riveria; sekä kuinkas muutenkaan, nehän tekevät tällä rahaa kouluttaen julkisen sektorin vakiviroissa olevia ”ammattilaisia”. 

Joensuulainen saamattomuus – ansaitsemansa ravintola, skene, poliisi ja lehdistö

En tiedä, että kenelle tässä pitäisi suurimmin äänin nauraahohottaa; La Barren järjestyksenvalvonnalle vai sataviisikymppisen Suuren Punamustan Syövän rikostoimittamiselle? Niinpäniin. Mitähän sitä ennenaikaan tehtiinkään, kun ei ollut järjestyksenvalvojia eikä Jodelia? Kullekin vain ansioidensa mukaan.

Ihminen, yhteisö ja elämän tarkoitus

Aihetta ajatuksilleni antoivat niin Merete Mazzarella, Arto Salonen, edesmennyt Kim Vatanen kuin neljä S-Marketin nurkilla roikkuvaa kontiolahtelaispentuakin. Ne olivat itsessään neljä erillistä muistiinpanoa A 7 vedenpitävän lehtiön sivulla, joista YLE:n podcasteja kuunnellessani muotoutui ylläkäyvä otsikko.

Se erikoinen tai oikeastaan ainoa, johon kyseinen luuseri pääsi käsiksi

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämäkö se on sitten kauhein asia maailmassamme?

Ajatustyö alkoi Michela Söderströmin Halipoliisin aikana, sai lisää virtaa Emmi Nuorgamin YLE-haastattelusta ja Karjalaisen Petra Mustosen therian-jutusta. Se tuli valmiiksi Maikkarin Nelli Hyttisen naisviha-nettijutusta sekä Maija Vilkkumaan Bossladyn YLE-ennakosta. Vaikka olihan toki jotain pohdittu aiemminkin.

Aikalailla nurjansorttista vallanpitämistä

(Kuva: Jari Kähkönen) Kontiolahden matkailupalvelua Pielisen rannassa.

Itä-Suomen poliisipäällikkö Samppa Holopainen ja Kontiolahden tekninen lautakunta ovat kunnostautuneet julkisessa toiminnassa tavalla, joka vaatii kommentointia. Ensinmainittu taitaa olla pahanlaatuisesti valtahumalassa; viimemainittu taas ratkoo tohelomaisesti kunnan itsensä tekemiä ongelmia.

Eduskunnan mielenosoitukset

Panin osuuskaupan bonuksen teatterireissulla Joensuussa Moleskinen kraft- eli kanneltaan pahvinvärisiin cahier-vihkoihin. Sellaisen sivulle näyn tallentaneen huvittuneen huomion halla-aholaisen eduskunnan mielenosoituspaheksunnasta, jota kuitenkin – onneksi – ovat kykenemättömät kenellekään kostamaan.

Pohjoiskarjalaisen rikos- ja oikeustoimittamisen olemattomuus

(Kuva: Jari Kähkönen) Rikosuutiset ovat lehden kiinnostavimpia uutisia.

Luin Ylä-Karjalan Risto Kuittisen kommentin, joka oli samalla sivulla kuin uutinen Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden pyrystä lakkauttaa Nurmeksen istuntopaikka. Juupajuu; tyypillinen etuoikeuskuvitelmaisen teksti, jonka kirjoittaja pitää aihettaan itsestäänselvyytenä. Netissä se muuten olikin jo ollut perjantaina.