Uhmakkaan omaehtoinen – kunnes menee henki

(Kuva: Jari Kähkönen) Kakarat olivat niitanneet tuollaisen puuhun niin kutsulla Urheilukeskuksella.

Tässä päivänä eräänä olin vajaa kiintiöstäni asianmukaista viihdettä ja ajauduin katsomaan jotain Black Lives Matter -liikkeen kunnian päivien kuvausta tai aktivisteille suunnattua feel good -elokuvaa. Sain aihetta muistaa Eric Garneria, Rayshard Brooksia ja George Floydia uudemman kerran.

Poliisit toimittajina muuttavat television Kyttäruuduksi

(Lähde: MTV.fi, kuvasitaatti arvostelutarkoitukseen.) Sellipuhuja Kalevi Puonti ranneke kädessä,
korostus minun.

Mietin jo vuosikymmeniä sitten, että mikä Suomea oikein riivaa, kun nuoret toimittajapimut siirtyvät poliiseiksi – senhän piti mennä toisinpäin – vanhat sotaratsut viskaavat viran pois kyynistyttyään ja kyllästyttyään. No, nythän niitä on sitten sellaisiakin – siksi televisio on lähes yhtä Kyttäruutua.

Kulttuurisodasta, päivää – ette ole tosissanne!

(Kuva: Jari Kähkönen) Toimintakuvaa mielenosoituksesta; muistaisi vain,
että milloin ja minkä asian vuoksi.

Kyllä minä niin kummastuin, että oli sanat mennä hallinnasta, kun Uuninpankkopojan blogista luin Perussuomalaisten marssivien mustapaitojen alkaneen vallan sotaa käymään. Kulttuurimarxismia vastaan! Se on jotain mitä ei voi nähdä; saattaisiko tuo muuten johtua siitä, ettei mokomaa ole olemassakaan.

Kärjistyminen on yhtä pirunpolskaa – silloin kuolee ihmisiä

(Kuva: Jari Kähkönen) Iltakävelyllä näin tälläisen lapun nidottuna kiinni puuhun
paikassa, jossa perinteisesti kontiolahtisnuori toisensa tapaa.

Jatkan Cédric Chouviat’n kuolemaan Pariisissa johtaneiden tapahtumien käsittelyä. En nyt kirjoita kuolinsyystä tai ketkä sen mahdollisesti aiheuttivat; aihe on tilanteiden kärjistyminen yleensä ja erityisesti. Sanon ilmiötä pirunpolskaksi, koska kehitystä on vaikea katkaista ja yleensä lopputulos on tuhoisa.

Rakas persukansa ja sen edustajat, te tuhlaatte aikaanne

(Kuva: Jari Kähkönen) Joku reaktio pitää vastapuolesta saada tai muuten meni
koko tuotanto hukkaan; siinä on perussuomalaisuuden salaisuus.

Te ette taida tietää, että mikä on joukkotappelu; joko olette vailla ihmisten kanssaolemiskykyä olevia näytöntoljottajia, tai perämetsäläisiä, jotka vierastavat tuota yksittäistä sanaa. Miten ihmeessä moisesta suurkaupungissa useita kertoja viikossa toistuvasta ilmiöstä voi riittää juttua moneksi päiväksi?

Etninen profilointi, valkoisen miehen tuska ja äärioikeiston rynnistys

(Kuva: Jari Kähkönen) Poliisi on aina olemassaolevan sosiaalisen järjestyksen
takaaja; moinen ei ole koskaan mikään pyhimyksen tehtävä.

Luin Ossi Nymanin kirjan Patriarkaatti, joka päräytti paristakin eri syystä. Harvoin olen lukenut vastaavaa graafista väkivaltaa, mutta myös sen harjoittajien yhdenvertaisuuden pilkka ja oikeusvaltiodenialismi oli lakonisessa vähättelevyydessään pysäyttävää. Tämä taitaa olla ajan merkki, valitettavasti.