Vilpitöntä mieltä ja hyvää tahtoa etsimässä

Maamme taitaa olla aika valmis eikä todellisia ongelmia enää ole, jos voi tärvätä aikaa kulttuurisodan kaltaiseen jonninjoutavuuteen. Vaikka toisaalta; ymmärtäähän tuon – tämä on kaunayhteiskunta, jossa yksi jos toinenkin taitaa – luullakseen – kokea sivuutetuksi tulemista ja merkityksettömyyttä.

Sananvapaus painaa kuin kivi ja polttaa kuin tuli

(Kuva: Jari Kähkönen)

Eikö olekin huvittavaa, että sananvapaudesta keskustellaan tätänykyä paljon, mutta yleensä aina maksimaalisen arvottomissa ja vaikeastiymmärrettävissä merkeissä? Niinno, enempäähän ei toki sovi odottaakaan suomalaisilta, joiden perusoikeuskäsitys sekä etenkin toteutuksen historia on lyhyesti sanottuna nolo.

Moni-ilmeisen ja -äänisen maailman hyväksymisen tuska

(Kuva: Jari Kähkönen) Ajattelen ja kirjoitan pitkiä ajatuksia.

Se, että minä ajattelen ja kirjoitan pitkiä ajatuksia, on minun asiani. En ole velvollinen niitä lyhentämään tai suomentamaan. Ajattele ja kirjoita itse, jos näin saat onnesi. Äläkä suotta odota, että minä edes lukisin sanasi tai olisin peräti samaa mieltä. Muuta neuvoa ei moniäänisessä ja -ilmeisessä yhteiskunnassa ole.

Reaaliaikamaailma vaatii uudenlaista auktoriteettiä

En koskaan pitänyt Jyri Paretskoin tolkunihmistekstistä. Tyhjänpäiväisyys, yhtäältä-toisaalta -jossittelu, rohkeus kateissa, en ole rasisti...mutta ja niin edelleen; näin minä siitä ajattelin. Kehdata nyt käydä noin sormi pystyssä opettamaan vailla superstaran asemaa; taisi mies saada ansionsa mukaan ainakin joltain osin.

Sata tapaa vaieta ja salata ajatuksensa

Itäheimolla on kummallinen tai suorastaan jokseenkin naurettava kauppatapa. Ihan sama mistä puhutaan tai mikä sen arvo olisi ollut; yhteisymmärrys tulisi jokatapauksessa saavuttaa ajatustenluvulla. Että ”en halua enkä ainakaan tarvitse, mutta voin minä kyllä ottaa”. Häh, sanon minä moisesta ajattelusta.