Et sinä minuun käsiksi pääse

(Kuva: Jari Kähkönen)

Kylläpä ihmiset voivat sortua huvittavaan kyökinpsykologisointiin. Tuli näemmä luetuksi ehkä otsikko ja johdanto, mutta ollaan häpeilemättä tarjoilemassa elämänohjeita tai peräti tietävinään millainen ihminen siellä kirjoittaa. Olehan keuhkoomatta eli huokailematta; et sinä minuun käsiksi pääse.

Löytötavara

(Kuva: Jari Kähkönen) Mitä itseeni tulee; en edes noteeraa joitain lippalakkia puistopenkillä tai urheilu-
kenkiä liikuntatilan edustalla. Ne minä jätän niine hyvineen paikoillensa.

Löysin irtainta omaisuutta, jonka lähellä oli yritystoiminnan rakenteita, mitkä mahdollistivat yhteydenoton oletettuun omistajaan. Vahvisti, että näin oli ja sitten sovittiin hänen ehdottamastaan jättöpaikasta. Eikä siinä muuta, mutta kun seuraavana aamuna puskiksessa jo toinen omistaja kyseli samaa tavaraa.

Pitäköön kivaa keskenänsä

Olisihan tämä pitänyt arvata: yksityisen turva-alan jatkuvasti vellovassa skandaalissakin minut sivuutetaan, koska aina ennenkin jäin tosipaikan tullen yksin. Ääneen pääsi kaikennäköisiä sössöjä kuten esimerkiksi korttikurssit käynyt soluttautuja-artsu kuudella kuukaudella työkokemusta yhdestä kohteesta.

Ah; niin Kaurismäkeläistä, niin kaurismäkeläistä että

(Kuva: Jari Kähkönen) Kai täällä on joskus ja jonkun mielestä kaunistakin.
Palasin kaupasta kävellen pitkin Keskuskadun kevyen liikenteen väylää,
kun tämän kuvan tein.

Kävelen tiellä alamäkeen kunnan vuokratalon välittömässä läheisyydessä. Vastapuolina; puolipitkää, hyvänä päivänä jakaukselle kammattavissa olevaa tukkaa ynnä ylähuulen haivenia kasvattava teini-ikäinen. Sekä korkeintaan viisivuotias pikkupoika, joka seuraa tarkkaan kaikkea mitä ensinmainittu tekee.

Ammattilainen arvioi tilanteen ja toimii asianmukaisesti, koska siitä hänelle maksetaan

(Kuva: Jari Kähkönen) Irtaimistovarasto se on tuokin; ei tosin minun.

Kuulen kuinka irtaimistovaraston ovi avautuu, mutta avaaja ei virka sanaakaan eikä astu kynnyksen yli; yht’äkkiä valot sammuvat ja ovi suljetaan hiljaisuuden vallitessa. Hoh-hoh; 46-vuotiaaksi piti elää, jotta opin pelkän valojen sammuttamisenkin voivan olla suoritus, mikä vaatii tekijäksi ammattilaisen.

Ihminenhän ymmärtää mitä itse haluaa

(Kuva: Jari Kähkönen)

Siinä kuin keskustelun kääntämistä höhöhööksi lapsellisella sanaleikillä, ilmenee myös väitettyä ymmärtämättömyyttä. Mokoma taukojumppa on kuin ilmeinen spurgu pyytämässä kulkuohjetta hotelliin, tai kissa naukumassa takaovella, jonka toisellapuolella olevassa asumuksessa ei varmasti ole ikinä käynytkään.

Ihmisellä on itseisarvonsa persuilemattakin

(Kuva: Jari Kähkönen)

Minä lähden, kun olen valmis; sinun ei pidä luulla liikaa viehätysvoimastasi, määräysvallastasi tai kyvystäsi uhata voimankäytöllä. Niinikään; tarvitsen elääkseni ja ollakseni vain tiettyjä harvoja asioita sekä ihmisiä, joten sinä, työmaasi, kyläsi ja maakuntasi saatatte olla korvattavissa helpommin kuin luulitkaan. Pärjään ilmankin.

Yksin oikeassa oleminen

Voiko joku olla yksin oikeassa? Usea pelkuri, opportunisti, vallanhimoinen, kontrolloija, puhdasoppinen, roisto sekä keskinkertaisuus hautoo tätä mielessään. Phöh. Itsenäisessä ajattelussa tärkeintä on kyky tarvittaessa muuttaa mieltään välttääkseen urautuminen, marginalisoituminen sekä epärelevanssi.

Älä sinä tule minulle saarnaamaan

(Kuva: Jari Kähkönen)

En yritä myydä mitään enkä saarnaa sinulle; älä sinäkään yritä myydä tai saarnata minulle. Sitä eivät kuitenkaan useimmat käsitä, valitettavasti. He kestävät vain määrähetken toisen ajatuksia ja näkemyksiä, jonka jälkeen ne joko kudotaan merkitykselliseksi itselle tai muussa tapauksessa hajaannutaan eriteille.

Moni-ilmeisen ja -äänisen maailman hyväksymisen tuska

(Kuva: Jari Kähkönen) Ajattelen ja kirjoitan pitkiä ajatuksia.

Se, että minä ajattelen ja kirjoitan pitkiä ajatuksia, on minun asiani. En ole velvollinen niitä lyhentämään tai suomentamaan. Ajattele ja kirjoita itse, jos näin saat onnesi. Äläkä suotta odota, että minä edes lukisin sanasi tai olisin peräti samaa mieltä. Muuta neuvoa ei moniäänisessä ja -ilmeisessä yhteiskunnassa ole.

Sano se suoraan tai epäsuoraan, samapa tuo, kunhan ajattelet

Kysypä itseltäsi; montako minuuttia putkeen sinua kuunnellaan ilman aiheen vaihtamista, höhöhöö-luokan mukanokkelaa sanaleikkiä tai suorastaan paikaltapakenemista? Se kertoo paljon, mutta ei välttämättä imartele. Opitpahan katsomaan tarkemmin, että keille viitsit vast’edes ajatuksistasi kertoa.

Ääneenajattelu on epämukavaa ja pahimmillaan vaarallista

Onko yhteiskuntaa olemassakaan; vai onko vain ihmisiä, jotka elävät yhdessä? Niin vaikeita asioita nimittäin ovat esimerkiksi kaikkien yhtäläinen ihmisarvo ja oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen. Ei kiinnosta; paitsi, jos joku itseään alemmaksi tai heikommaksi luulemansa kyseenalaistaa ne. Vai mitä Riikka Purra ja Husu Hussein?

Ajattelussa on ihmiskunnan ainoa toivo

Kylläpä tuli taas lukijareaktioita. Mutta miksi kirjoittaisin menestyksekkäästi, kun voin kirjoittaa sen ja siten kuin itseäni huvittaa? Tekijällä on sekä tuleekin olla kirjoittamisen vapaus; hän ei ole vastuussa lukijan tunteista tai ajatuksista. Eikä tekijä liioin välttämättä ole sama asia kuin teksti; jokohan senkin viitsisi jo lopulta uskoa?

Tää on mun mielipide eikä sitä tarvi perustella

(Kuva: Jari Kähkönen) Torjunta voi olla sisäisesti
välttämätöntä, mutta ei silti aina onnistu.

Kirjoittavalle ihmiselle sanottavien inhottavuuksien joukossa on ainakin nämä kaksi: en ymmärrä ja mitä sä oikein kirjoitit. Pinnallisesti nähtynä siinä yksi ei viitsinyt edes lukeakaan tekstiä ja toinen ei sitä käsittänyt, mutta koska puhe on torjunnasta niin tietenkään asia ei ole ihan näin yksiselitteinen tai helppo.