Elämäntyyliä talvikauden autotarvikelaukusta

(Kuva: Jari Kähkönen) Nyt.

Muistatko, kun vuosia sitten irvailin veropäivän kunniaksi, mitä on olla köyhä ja ajaa ympäri vuoden ulkona säilytettävällä vanhalla polttomoottoriautolla Pohjois-Karjalassa? Vähänpä olisin arvannut laukkuostokseni osuvan samalle viikolle – nyt uudestaan. Vaikka siis asiat eivät ikinä pysy samoina, silti mikään ei muutu.

Tiedä sitten, että tulisiko olla uskovinaan edeltäjänsä mallista kerrotun legendaan – Toisen maailmanrähinän jeeppimekaanikon kassiko, lie, tosiaan? On Willys Jeepin pitänyt olla melko simppeli korjattava, siihen aikaan. Musta kangas oli kovaa kuin merimiessäkissä ja vetoketju oli yhtä aikaa sekä jäykkä että lyhyt.

Valmistaja mainostaa näitä uusia hankintoja patruuna- ja tarvikelaukkuina – kuinkahan ammattilainen tai pyssyintoutunut pitää olla moista kaivatakseen? Jokatapauksessa; näissä on kantohihna, toisin kuin edeltäjässä. Myös vetoketju avautuu koko kankaan mitalta, jolloin lähes sama litratilavuus ainakin tuntuu nyt aiempaa riittoisammalta. 

"Näissä on kantohihna, toisin kuin edeltäjässä ja lähes sama litratilavuuskin tuntuu nyt aiempaa riittoisammalta."

Toisin kuin kolme vuotta sitten, minulla on nyt otsalamppu; se on käytännöllisempi kuin taskulamppu, jos pitää esimerkiksi tohottaa auki jäätynyt konepelti tai sivuovi. Näin tehdään, kun ensimainitun kaksivaihelukitus jumittaa hahlossaan tai avain katkeaisi viimemainitun lukkoon ellei älyä lopettaa vääntämistä ajoissa.

Niinikään; kahdet käsineet osoittautuivat tarpeellisiksi, vaikka ne alunperin siunautuivatkin minulle vahingossa – kolmatta kuuta matkalla harhailleen postipaketin hyvityksenä. Teddyvuorisia nahkasormikkaita käytän raskaampaan työntö-rapaus-harjaamiseen, villasormikkaat taas ovat pikkutarkempaan työhön.

Olen sittemmin hankkinut myös apukäynnistimen, jonka keskusyksikköä säilytän talviaikaan lämpimissä sisätiloissa; olisihan hönöyden huippu, jos niin auton kuin käynnistimenkin akut olisivat yhtä aikaa tyhjentyneet pakkasessa. Olen tarvinnut laitetta kertaalleen, kun edellinen akku hapertui vaihtokuntoon ennalta-arvaamatta.

"Hankin apukäynnistimen, jota olen jo tarvinnutkin kerran. Säilytän keskusyksikköään talven lämpimässä."

Kolme vuotta sitten pidin myös akun miinusnavan irroittamiseen tarvittavaa narulenkkiä ja ruuvimeisseliä sekä öljytikun tarkistuksen nenäliinapakettiakin sisällä. Nyttemmin en tee niin enää; olkoon hanskalokeron penaalissa siinä kuin ne autotyökäsineet ja onnettoman ”monitoimityökalun” korvanneet kärkipihditkin.

Muutanko nyt mieltäni sijoituksesta? Voi olla tai voi olla olematta. Autotarvikelaukussa vaikuttaa ainakin olevan enemmän tilaa, joten sinnehän ne mahtuisivat kevyesti – penaalissa tai ilman. Nyt koppivarastoon nostettu aiempi ”mekaanikkokassi” ei ainakaan tarjonnut mitään etuja säilytyksen suhteen.

Olisipa saanut hanskat yhteen ja lukkosulan toiseen sivutaskuun, mutta kumpiakin kavensi sisäsaumat, joiden ratkominenkaan ei parantanut tilannetta. Olisi myös ollut kätevää, jos lukitustappien nostoon käyttämäni kärkipihdit olisi saanut päätaskun sisärakseihin, mutta ne nyt taisivat lopultakin olla pelkkä kivasti ”retro” somiste.

(Kuva: Jari Kähkönen) Ennen.

Isoa työkalupussia en sen paremmin hävitä kuin pitkäaikaisvarastoikaan; saattaa näet olla, että joku päivä tulee lähtö missä autotarvikkeet on kuljetettava kapsäkissä. No, kun matka taittuu; tietenkin se oranssi pussi pudotetaan takapenkille odottamaan kotiinpaluuta. Pysyvätpähän tallessa, järjestyksessä eivätkä sotkekaan mitään. 

Uusien autotarvikelaukkujen valinnan pääpointti oli arjen toimivuus. Aina mukanakantamani henkilökohtaiset tavarat laitan nyt vaatteiden taskuihin; ajon päätteeksi vain nykäisen veskan kantohihnasta pykälään – jatkaen iltakävelylle – ei tarvitse hilpaista asunnon tuulikaappiin nostamaan ylimääräisiä koukkuun roikkumaan.

Tähänastisen käyttökokemukseni mukaan hihnat ovat tosin valitettavan lyhyet – niin sanottua nykyaikaista yhden olan yli -mallia. Huoletonta kävelyvauhtia kuljettaessa pakaasia ei jaksa pidellä aloillaan, joten lopputulos on helposti sennäköinen kuin olisi crossbody selässä, mutta tuskinpa silti annan suutaroida niitä pidemmiksi.

"Pääpointti oli toimivuus. Henkilökohtaiset tavarat vaatteiden taskuihin; ajon päätteeksi veska pykälään ja iltakävelylle."

Valinta kohdistui valmistajan värikartan mukaan taniin eli oudosti vihreänruskeaan ja mustaan yksilöön – molempiin, – koska tällöin ne sopivat aina kutakuinkin kunkin päivän pääväriin. Asia on nimittäin minusta juurikin elämäntyylikysymys, jota toteutan ensisijassa omasta halustani itseäni varten. Paskat ”yhteisöllisyydestä”.

Minua ei kiinnosta lapsen tasolle jääneiden kaksinaamaisten kateellisten turhanuteliaiden ylisosiaalisten löysäsuisten takametsän junttien seura. Ne mielellään utsivat toisen asiat ja hölmäyttävät huvikseen, mutta kaikki jää aina yksipuoliseksi. Ei niiden kanssa oikeasti ikinä ole noin syvällinen kaveri, se on teeskentelyä.

Enkä minäkään muuten, mutta kun Karjalaisen päätoimittaja jatkoi teennäistä oma pakinoitsija-Savon Sanomien päätoimittaja -kinaa kolumnoiden ”hyväntahtoisesta naljailusta” Itä-Suomessa. Samaa riittäisi varmasti itsellenikin, jos vain erehtyisin kysymään täkäläisen mielipidettä laukuistani tai puhumaan huutelijoiden kanssa.