Sanat yhdistävät ja erottavat

(Kuva: Jari Kähkönen) Klassikko, köyhiksen halpis, nuoren ensimmäinen tai jos ei pa-
remmasta tiedä; A 6 musta vahakantinen ruutuvihko tosiaan sopii moniin tarpeisiin.
Niinjoo, taskussa näiden selkämys tosin menee helposti rikki ilman suojakansia,
eivätkä vahakantiset kestä kummoistakaan määrää kosteutta. Piilomiesten ja operatii-
vien onkin siksi viisaampi käyttää vedenkestävää A 7 avolehtiötä, jonka sivut silputaan
heti edelleenraportoinnin tai poissulkemisen jälkeen.

Sanat ovat minun taiteeni, jota teen sen itsensä tähden – kuten tuleekin – samase ”meneekö tämä” tai tienaanko. Näin alan; tekstistä tulee tälläerää subjektiivinen eli henkilökohtainen, joka koskee lähinnä itseäni. Sen vastakohta on topikaalinen eli tiettyä yleisesti merkityksellistä aihetta käsittelevä teksti.

Vanhojenmuistelua, [numeroitta]

(Kuva: Jari Kähkönen) Yksi pois, yksi jäljellä.

Kauppareissulla S-Marketissa näin ovenedustan molemmissa metallisissa roskapöntöissä aatteellisia tarroja; yksi koronankieltäjien ja toinen kaiketikin lihansyönninvastustajien. Huomautin asiasta henkilökunnalle, että osaavat ohjata ulkopuhtaanapidon tehtävälle sopivaksikatsottavana aikana.

Siirrytään sitten samantien tutkintatuomarijärjestelmään

Allaolevan kommentin kirjoitin oikealla nimelläni ja virallisella sähköpostiosoitteellani tehdyllä Yle Tunnuksella mediatalon verkkosivujen keskusteluosioon jo varhain iltapäivällä, mutta en pidemmästi odoteltuanikaan koskaan nähnyt sitä julkaistuna. Onpa ujo tai suorastaan pelokas meininki!

Huonovointisuus on pysyvää, mutta syyt vaihtelevat

(Kuva: Jari Kähkönen) Centrumin pohjakerros, tunnettu hengailupaikka.

Radio Suomen alueellisessa iltapäivälähetyksessä pidettin teemana syrjäsuomen mielenterveyssatsausta. On aika romantisoivaa selittää kuuntelemisesta ja vuorovaikutuksesta, kun nolo totuus kuitenkin on, että täälläpäin joskus jopa peruskohteliaisuus sekä myötäeläminenkin voivat olla liikaa pyydetty. 

Tykkilumetusta

(Kuva: Jari Kähkönen) Asioilla, asianosaisilla ja asioita hoitavilla voi olla useita
puolia; tietämättömyys tai niiden kieltäminen ei ole kunniaksi ammattijourna-
listille sekä julkaisijalle.

Uutisankka on perätön juttu. Termiä ei pidä käyttää, jos mediatalo tekee kyseenalaisen julkaisupäätöksen omanapakohtaisista, ansaintaloogisista, sokeudesta asianosaisten intresseille tai muista vastaavista syistä. Jatkan nyt täällä alkamastani teemasta uudella postauksella.

Et sinä oikeasti tiedä kuinka reagoit – ennenkuin olet siinä paikassa

(Kuva: Jari Kähkönen) Hieman tässä vedossa on kyllä ehehe -efektiä;
Iltsun teemalehti laitettuna aitoon kansanarmeijan upseerisalkkuun.

Katselin Vice -elokuvan, joka kertoi Amerikan politiikan huipulla pitkän uran tehneestä Dick Cheneystä. Siinä rouvansa opetti lapsilleen, että heti kun on valtaa niin joku yrittää viedä sen. Muistan myös kuinka Trumpin kaudella Lindsey Graham(r) sauhusi ”kauheista tyypeistä, joiden ei pidä ikinä saada valtaa.”

Pääomaehtoisessa yhteiskunnassa työläinen ei päätä mistään

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämän jälkeen saatoin jo käyttääkin kyseistä karvalakkia.

Ei työelämässä enää pidetä ösähteleviä mulkkuja, jotka tarvitsevat sihteerin filtteriksi itsensä ja ihmisten välille, sekä hanslankarin käytännön töihin. Tämä oli ensiajatukseni Roope Lipastin Sihteerit, tulkaa takaisin! -kolumnista YLE:n netissä. Häkellyttävää, että vielä löytyi jostain tälläinenkin haikaava romantikko.

Seitsemän sekunnin muisti

(Kuva: Jari Kähkönen)

Aleksis Salusjärvi kolumnoi YLE:n verkossa. Hän sanoi:”//Samaan aikaan esimerkiksi blogialustat ovat kuolemassa sukupuuttoon.//” Se on aika haastava lähtökohta. Mutta sitten, muistivihkooni tarttumatta, pohdin asiaa ja lauhduin – näitä samoja ilmiöitähän olen saanut kestää somessa jo vuosia.

Kilpaile sinä asenteellasi, jos et muuten pärjää

(Kuva: Jari Kähkönen) Kuka taistelee vierelläsi ja kuka sinua vastaan? Kas siinäpä kysymys, kun eletään pääomaehtoisessa yhteiskunnassa, jossa ihmisiä kilpailutetaan toisiaan vastaan ja kaikkea pyritään aina tehostamaan, parantamaan sekä kehittämään.

Asenteesta palkataan, hehkutti Radio Suomen iltapäivälähetyksen juontaja Siru Päivinen maanantaina. Ihan totta? No, olihan teema olevinaan nuorten kesätyöt ja -yrittäjyys, mutta kyllä tuon journalismissa vuosikymmeniä ylioppilaspohjalta kelluneen kultaiseen sukupolveen kuuluvan tädin törinät olivat silti liikaa.

Poliisin arvostelemisen suhteeton vaikeus

(Kuva: Jari Kähkönen) Helsinginvaiheen kuvajournalistinen kokeilu, joka on tässä yhtä tuntemattomasta syystä kuin miksi se alunperin tehtiinkin.

Kiitos itsestäänselvyyksistä, Henri Rikander ja Mika Sutela. Onko maassa ketään, jonka mielipiteellä on merkitystä; kuka ei jo tiennyt poliisin päättävän itse ja vastaavan mitä huvittaa? Suorituksen voimankäyttöluonteella jaakailu on niinikään aika akateemista. Missä lienee poliisin arvostelemisen vaikeuden syy?

Oma tahto ja ajatukset

(Kuva: Jari Kähkönen)

Otin mustakantiseen Moleskine Cahieriin viime keskiviikkona Maikkarin Rikospaikassa haastatellun Mika Törrön ajatuksen; ennen kaupunkiin muuttoaan hän muuten asui tässä samassa kylässä. Törrö meni koevapaudessa kuntoutukseen täysin edellytyksettömästi; päätti tehdä mitä ikinä siellä sanotaan.

Puheeksiottaminen ei riitä

(Kuva: Wikipedia/Guanaco and subsequent editors) Sateenkaarilippu.

Tiistaina YLE Radio Suomen iltapäivälähetyksen ohjelmoituna sisältönä oli Pohjois-Karjala Pride -tapahtuman häirintä, järjestäjänsä omaisuuden anastaminen ja täkäläisittäin sateenkaarielämää elävän yksilönkin kokemusten kaikkinainen ankeus. Tehoton esitys. Mihin tällä oikein pyrittiin?

Olkoon opiksi "sankarimyyjille" ja heidän puolustelijoilleen

(Kuvan lähde: MTV-palvelu/oletettavasti Länsi-Uudenmaan poliisi/mahdollinen kameravalvonnan omistaja)

Siinä. Tämä olkoon opiksi kaikille sankarimyyjille ja heidän puolustelijoilleen, joita aina sillointällöin tavataan, jos mediajulkisuudessa nousee pinnalle juttuja esimerkiksi näpistyksistä. Sikäli, kun aatteelliselta paatokseltaan katsovat oppia tarvitsevansa; tai, jos enää inhimillisesti ottaen siihen kykenevätkään.

On päätettävä, että mistä yhteiskunnassamme on kysymys

Niin suuresti kuin se minua vaivaakin; joudun tunnustamaan tuntevani myötätuntoa tämän kertomuksen ihmisiä kohtaan. Mutta onko kaikki vain pelkkää aikuisten leikkiä, jossa tunnustusyhteiskunnassa eniten ääntä pitävät saavat myös eniten huomiota ja vähintäänkin kuvitelman määräysvallasta?