Reservinkieltäytyjät hyvänä vihollisena

(Kuva: Jari Kähkönen) Punainen varoitusvalo palaa asevelvollisuudelle,
jolta on loppumassa...kröhöm...henkilöstö.

Puolustusministeri Antti Häkkänen(kok) mölähti ihan kunnolla pohjanmaalaisen kylähden haastattelussa, mitä on odotettavissa olleen vastareaktion tähden joutunut jälkikäteen lieventelemään. Jospa kaikki onkin vain itseämäärittelevä keskustelunkeskustelu täysin vailla käytännöllistä sovellusta?

Mitä ovat katuvat sivarit?

(Kuva: Jari Kähkönen) Kukin voi poseerata mitä haluaa yksilöllisellä
elämäntyylillään.

Mihinkäänuskomattomuus on oiva lähtökohta, kun otsikko on tämä. Kyllä minä tiedän, että joillekuille elämänkatsomuksia tai vakaumuksia ei ole olemassakaan. Yhtälailla toisten niin kutsuttu aate on haluton mukanaraahautuminen, jota toteutetaan heittäytyen voimattomaksi parhaassa vaikeuksien välttelyn hengessä.

Korjaapa ensin se luottamuspula, höpsöliini

(Kuva: Jari Kähkönen)

Otan käsittelyyn Helsingin Sanomien Jarmo Huhtasen männälauantain paperilehdessä julkaistun analyysin, jonka aihe oli reservinsivarit. Aiheesta on näet keskusteltava, mutta kukaan ei näytä haluavan tehdä sitä. Lainaukset linkatusta työstä tulevat ensin; omat kommenttini seuraavat perässä.

Sanat yhdistävät ja erottavat

(Kuva: Jari Kähkönen) Klassikko, köyhiksen halpis, nuoren ensimmäinen tai jos ei pa-
remmasta tiedä; A 6 musta vahakantinen ruutuvihko tosiaan sopii moniin tarpeisiin.
Niinjoo, taskussa näiden selkämys tosin menee helposti rikki ilman suojakansia,
eivätkä vahakantiset kestä kummoistakaan määrää kosteutta. Piilomiesten ja operatii-
vien onkin siksi viisaampi käyttää vedenkestävää A 7 avolehtiötä, jonka sivut silputaan
heti edelleenraportoinnin tai poissulkemisen jälkeen.

Sanat ovat minun taiteeni, jota teen sen itsensä tähden – kuten tuleekin – samase ”meneekö tämä” tai tienaanko. Näin alan; tekstistä tulee tälläerää subjektiivinen eli henkilökohtainen, joka koskee lähinnä itseäni. Sen vastakohta on topikaalinen eli tiettyä yleisesti merkityksellistä aihetta käsittelevä teksti.

Aseistakieltäytymisestä, osa 3, velvollisuus vai pikkumaista moralismia?

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämä lähetettiin tilaamatta ja peruminen
vaati koko työpäivän mittaisen sähköpostinvaihdon. Oikeasta
yläkulmasta on poistettu henkilökohtaisia tietoja.

Postaussarjan kolmas ja viimeinen teksti käsittelee poliittista aseistakieltäytyjyyttä. Johan on kumma sanapari! Kuulostaako käsite ristiriitaiselta vai jo suorastaan pähkähullulta? Että jos laki tai politiikka on väärä, ei silti tuosta vain voi omalla päätöksellä jättää velvollisuuttaan täyttämättä.

Kyllä minä saan kurkkusalaattia käsilaukkunani pitää

(Kuva: Jari Kähkönen) Kurkkusalaatti kelpaa enää matonkuteeksi tai käsilaukun
raaka-aineeksi.

Kesäpäivänä eräänä olin suositussa joensuulaisessa kahvi- ja ruokapaikassa; Shemagh-huiviani sekä punaista Tropical Monty-barettiani toljotettiin odotetusti. Mutta se ei ole mitään, että ex-varusnaisella on selässä rynnäkkörepputekele, jossa on Suomen lippu, veriryhmätunniste ja koulutushaaramerkki?

Armeija ei myönnä mitään eikä pyydä anteeksi

Yhä harvempi vaihtaa armeijan reservistä siviilipalvelukseen – Reserviläiskirjeen aiheuttama tilastopiikki näyttää jääneen taakse, otsikoi Sunnuntaisuomalainen Maarit Vaaherkummun jutun Karjalaisessa lokakuussa. Kuule; sinulla voi olla näkökulma, mutta jos perusteet siihen puuttuvat, olet vain asenteellinen.

Pantaa pukkaa, normaalisti Yleisradio

Totaalikieltäytyjä ei yleensä joudu
enää kaltereiden taakse vaan suo-
rittaa rangaistuksensa kotona val-
vontapanta kiinnitettynä esimer-
kiksi jalkaan.

Muodollisuuden, lainkirjaimen ja kohtalonpalvonnan raamittama Suomen julkinen elämä on tasoittumaan päin. Sillä on hyvätkin puolensa, mutta juuri nyt minua ärsyttää kaikkein eniten aseellisen varusmiespalveluksen palvonta. Ei sellaista voi normaaliksi sanoa, koska koko käsite itsessään on sangen perverssi.

Aseistakieltäytyjyys ajan merkkinä

Maamme hengenmaisema näkyy selvästi aseistakieltäytyjyyden käsittelyssä kirjallisuudessa. Timo K Mukan romaani Täältä jostakin julkaistiin jo vuonna 1965, mutta silti sen loppupään lakisitaatti varusmiespalveluksen lykkäyksen perusteista tuntuu häkellyttävän tutulta vielä tänä päivänäkin.