Koulunalkutarinoita

(Jari Kähkönen) Ei olla Joensuussa; mutta, kun olet nähnyt yhden täkäläisen koulunpihan, olet nähnyt ne kaikki.

Olen kokenut toimittaja ja tiedän koulunalusta sekä lopusta seuraavan aina tietynsortin tarinaa; joko on pyydetty autoon yleisesti, erityisesti söpöksi oletettua pieneläintä katsomaan tai tarjottu karkkia. En siis yllättynyt, kun luin YLE:ltä, että Joensuun normaalikoulun ala-asteella oli tiedotettu asiasta.

Et kuulu meidän joukkoomme, koska olet viherpiiperö

Otsikkoluonnos piirtyi lyijykynällä cahieriin paikallislehtitorstaina Ismo Tuormaan Ylä-Karjalan kolumnista, jossa käsiteltiin kulttuurin ja ympäristön arvostamista Pohjois-Karjalassa. Kaikesta päättäen; kokemusta on, mutta on myös tehty hieno juttu Suvi Komsasta Apuun, minkä olen niinikään lukenut.

Vai pitäisi vielä olla "aito"?

(Kuva: Jari Kähkönen)

Luin Karjalaisesta Itä-Suomen poliisilaitoksen pääluottamusmies ja poliisien Pohjois-Karjalan ammattiosaston puheenjohtaja Eerik Soinisen haastattelun; tämä aivopiereksi, että maakuntaan poliisiharjoittelijaksi tulevan pitäisi olla aito eikä puhua ”kirjakieltä”. Johan on vaatimukset sekä etenkin käsitys aitoudesta!

Ne varmaan opetetaan tervehtimään jo lastentarhassa

(Kuva: Jari Kähkönen)

Kävelin kotikatuani suunnassa kokoojakatu, jonka ylitin, koska olin matkalla kirjaston omatoimiajalle muuna lauantai-iltapäivänä. En noteerannut äitiä ja kahta pientä lasta kevyenliikenteen väylällä, sillä he olivat ventovieraita eikä meillä muutenkaan ollut toisillemme mitään asiaa. Toiseksivanhin lapsi sanoi ”moi”.

Ainoa aika vuodesta, kun Pohjois-Karjalassa asuminen on jokseenkin siedettävää

Tässä iltana eräänä suunta oli kävellen kotiin päin, kun kaksi polkupyöräilevää teini-ikäisiksi pikkutytöiksi oletettua ohitti. Oikeanpuoleinen kääntyi liikkuvan vehikkelin selässä ja ohjaimissa olemisesta huolimatta taakse niin, että naama oli kokonaan minuun päin. Eikä silti tapahtunut liikenneonnettomuutta.

Kotiseutu?

(Kuva: Jari Kähkönen)

Olenhan minä jossain syntynyt ja asunut ennen nykyisyyteeni päätymistä. Paikoissa on ollut omat hyvät sekä huonot puolensa, mutten oikeasti ole tainnut olla kotonani ikinä missään – kunhan nyt vain ollut jotakuinkin oloihini tyytyväinen. Karjalaisten kommentit täällä pärskäyttivät siis melkoisesti.

Kun karjalainen normaalisosiaalisuus oli liikaa jo karjalaisille itselleenkin

Olin lukenut puskiksesta kuinka tuntematon vanhempi nainen oli puhutellut kahta joensuista lasta kesken heidän valvomattoman ulkoleikkinsä sekä seurannut vielä perässäkin, kun lähtivät tämän vuoksi kotiinsa. Se oli juuri sitä itseään; karjalaista normaalisosiaalisuutta. Olipa ironista, oli asiasta ajateltava.

Ah; niin Kaurismäkeläistä, niin kaurismäkeläistä että

(Kuva: Jari Kähkönen) Kai täällä on joskus ja jonkun mielestä kaunistakin.
Palasin kaupasta kävellen pitkin Keskuskadun kevyen liikenteen väylää,
kun tämän kuvan tein.

Kävelen tiellä alamäkeen kunnan vuokratalon välittömässä läheisyydessä. Vastapuolina; puolipitkää, hyvänä päivänä jakaukselle kammattavissa olevaa tukkaa ynnä ylähuulen haivenia kasvattava teini-ikäinen. Sekä korkeintaan viisivuotias pikkupoika, joka seuraa tarkkaan kaikkea mitä ensinmainittu tekee.