Tuttua juttua, jos ihmisiä harrastaa

(Kuva: Jari Kähkönen)

YLE Areena tyrkytti minulle Vakoojat-podcastin jälkeen Luomiskertomusta Markus Nummen Käräjistä. Lääninetsivähahmon luonnehdinta pedantiksi, besserwissermäiseksi, omaa merkitystään korostavaksi ja siten myös koomiseksi puhutteli oudosti. Tämähän on tuttua juttua, jos ihmisiä harrastaa.

Jos otat kantaa tähän, otat sitten tuohonkin

(Kuva: Jari Kähkönen) Virtuaalisuus saattaa villitä jotkut käyttäytymään toisin kuin
tekisivät arkiroolissaan julkisella paikalla.

Männäviikolla YLE:n netissä silmääni sattui nuorisokanavansa artistien poliittisuutta käsittelevä työ. Otin siitä mustien Sniegelin A 6:sen kansien välissä olevaan avolehtiöön otsikon ajatuksen. Johan ovat trollit hävyttömiksi käyneet, etten pahemmin sano. Ota itse kantasi – ai niin – eihän sinua kukaan kuuntele!

Sinä olet jo joku – sinusta tuli sellainen sillä sekunnilla, kun munasolu hedelmöittyi

(Kuva: Jari Kähkönen)

Soittakaa W.A.S.P:in I wanna be somebody! Kuinkas sattuikaan, että juuri kun pääsi YLE:ltä 69 Danny Hernandez-dokumenttiä katsomasta; jo seuraavana päivänä ohitseni pyöräillään huutaen kahdesta Hitler-tervehdyksestä sitä vähemmin kuultua. Ja sitten näen ”linja-auto-aseman” penkissä tuon tarran.

Etkö keksi mitään sanottavaa? Voivoi, sinua, raasua

(Kuva: Jari Kähkönen) Koronadenialistien
propagandatarra Kontiolahden torin apteekin
puoleisella ilmoitustaululla.

Henrik Gabriel Porthan oli useassa suhteessa merkittävä mies, mutta lopulta hänellekin kävi kuten meille kaikille – oli out. Muuta selitystä en keksi, että miksi Porthan vastusti Immanuel Kantia 1700-luvun lopussa. Siveysopin suomentajan johdannon mukaan ajatteluaan ei näet ymmärretty lainkaan Turun akatemiassa.

Ja täällähän eivät trollit hillu

Blogissani ei aiemmin ole juuri trollailtukaan. Yksi sanakade viinanviemä täkäläinen yritti vuosia sitten pari kertaa chattailla lannistavia hävyttömyyksiä kommenttilomakkeella, ja toinen päästi vähän vähemmän kauan sitten niin paksun pseudohistorian, ettei mokoma mennyt enää läpi näkemyksellisenäkään.

Estikö se minua? Ei.

(Kuva: Jari Kähkönen) Homonymiana: minä sinulle agendan näytän. No, edes ylivuotises-
sa kuvituskuvassa, kun ei ilmaiseksi huvita tuoreempaakaan tehdä.

En saata sanoa, ettei minua olisi varoitettu, kun kolmessakympissä aloin tehdä paluuta kynämieheksi. Kontrollin värväri kertoi kyllin ilmeikkäästi turvallisuusalan sisäisestä ilmapiiristä – sikäli, kun kentällä olisi muka oikeasti oltu yhtään toimistoa tervehenkisempiä. Juttuja ei olisi ollut pakko kirjoittaa omalla nimellä.

Turvallisuusalojen välinen keskustelu

(Kuva: Jari Kähkönen) Sörnäisten Elannon yläportti ja vartiokoppi olivat olleet vuosikym-
meniä poissa käytöstä sekä suljettuina koristeellisten takorautaisten kaltereiden taakse.

Vai olivat kenkää poliisista saaneet ja turvallisuusalalla olijat keskustelleet keskenään Whatsappilla? Sopii kuvaan, koska some oli internet 2.0, jota on nyt eletty vähänpäälle 10 vuotta. Olet weblogissa, joka on yhtä vanhentunut kuin keskustelupalsta eli bulletinboard. Jälkimmäisistä ”keskustelu” aikanaan alkoi.

Ihminenhän ymmärtää mitä itse haluaa

(Kuva: Jari Kähkönen)

Siinä kuin keskustelun kääntämistä höhöhööksi lapsellisella sanaleikillä, ilmenee myös väitettyä ymmärtämättömyyttä. Mokoma taukojumppa on kuin ilmeinen spurgu pyytämässä kulkuohjetta hotelliin, tai kissa naukumassa takaovella, jonka toisellapuolella olevassa asumuksessa ei varmasti ole ikinä käynytkään.

En anna enkä tule

(Kuvakaappaus LinkedIn.com)

Siis mitä silmäni näkevätkään? Securitaksen tapahtumapalveluyhtiössä on muka töissä palomies, jonka kuitenkin kellonajasta pääteltynä piti olla tekemässä toden aikapalkkansa maksavan muun tulosyksikön työtä; ei kytätä satunnaisen ulkopuolisen profiilia premium-anonyymina. Sinun täytyy olla trolli!

Milloin kannattaa vastata

(Kuva: Jari Kähkönen) Anonyymiys ja kontrollin
puute voivat saada vastuullisenkin menettämään
tolkkunsa.

Trollaaminen eli tarkoituksellinen huomionhakeminen ja provosoiminen verkossa on aikamme ilmiöitä; moni, kun ei esiinny julkisuudessa viran puolesta tai ole viestintää työkseenkään tekevä, joutuu päättämään suhtautumisensa siihen. Ei ole helppoa päätellä, että milloin kannattaa vastata ja milloin ei.