Haluttomuuteni säädellä tasoani yleisöni mukaisesti

(Kuva: Jari Kähkönen)

Kuulin ajatuksen ensikerran Björn Wahlroosilta Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa YLE:n tv:ssä, ja toistamisiin siitä mainitsi Matti Airaksinen Radio Novan Retroperjantai 2.0 -lähetyksessä, Mitä Hittiä -kilpailua juontaessaan. Itse en moista kannata lainkaan, vaikka se todennäköisesti olisikin oma etuni.

Torjutun – itseään asiakkaaksi luulleen – olemisen tunnoton tuska

(Kuva: Jari Kähkönen) Nuoruuteni pikkuporvallisuudessa ei ollut savottaa vaan helyrasia.

Anteeksi; voitinko kirjallisuuspalkinnon, käsikirjoitinko menestyselokuvan, tuliko vaatekaappini oven sisäpuolelle oma lööppi vai siteerattiinko juttuani valtakunnanverkon eetterimediassa? Hahahaa. Ei; joihinkin jälkimoderneihin nettieläjiin iski vain turha uteliaisuus – fear of missing out – FOMO.

Ihminen on ihmiselle [sinun sanasi tähän]

(Kuva: Jari Kähkönen) Pidä reppu käsillä,
jos laumasi alkaa tympäistä. Vaihda mai-
semaa. 

Altistuin lineaaritelkkarin luonto-ohjelmalle, kun vierailin muuan kodissa. Opin, että suurten petolintujen poikaset harjoittavat kainismia, joka tarkoittaa itseään vahvemmaksi luulevan surmaavan heikompansa – saadakseen enemmän ruokaa. Ajatus ei ole täysin poissuljettu ihmistenkään kesken. Ei yhäkään.

Pikkuporvarillisuus

(Kuva: Jari Kähkönen) Eletään viimeisiä hetkiä ennen poisheittämistään; en näet enää ollut agitaattori, joka levittää oikeaa sanomaa. Aika aikaansa kutakin.

Minä olen pienviljelijä-kodin ulkopuolista ammattityötä tehneiden syrjäkyläisten proletaaripojan poika. Tottakai olen kasvanut luokkatietoiseen ihmiskäsitykseen ja maailmankuvaan, jossa pikkuherroja sekä -pomoja halveksittiin avoimesti – ei niistä varsinaisistakaan kyllä silti tykätty – mutta kun he olivat aina niin etäisiä.