Rakastaa vihata

Onneksi minut on tänään lähes täysin unohdettu. Se on ensiajatukseni, kun nyt katson tuota luonnosotsikkoa; otin sen pöytälaatikkolistaukseen YLE:n Maailman Paras Tarja Turunen -podcastin kuuntelun kestäessä aiemmin tänä vuonna. Vertailukohde olkoonkin ehkä hullunkurinen, mutta saatan kyllä silti samaistua.

Vaikean paikan edessä – mutta enhän minä nyt tuollaistakaan sikailua katsele

Tämänilmansuuntaisen lehden henksu teki koskettavan jutun kahdesta elämänkolhimasta, jotka löysivät polullaan toisensa. Koska haastateltavan ihmisarvoinen kohtelu on minulle sydämen asia, oli melkoinen tälli nähdä toisen heistä arkaluontoiset henkilökohtaiset tiedot karanneina nettiin jutun kautta.

Väliinputoajuus

(Kuva: Jari Kähkönen)

Minulla oli loppujenlopuksi aikamoinen härdelli. Ehdin kuitenkin käydä kirjastossa ja pitää paikallislehtitorstain, joten luonnollisesti luin myös Parikkalan-Rautjärven Sanomien Minna Kokkosen kolumnin väliinputoajasta. Kuinka yht’äkkiä on liian sitä, puuttuu tätä sekä tuoksi ei katsota voivan tullakaan.

Perkelöitymisen välttämisestä

(Kuva: Jari Kähkönen) Vakiintuneen journalistisen käytännön mukaisesti kuva ei liity
mitenkään mihinkään.

Älä ole höpsöliini. On laitettava riskiarviointi, johtaminen ja väkivallantorjuntataidot kuntoon sekä vähintäänkin tehtävä varaus turvallisuusvartiointiin(tämä muuten ei sitten ole mikään anglismi) siirtymisestä. Luultavasti joudutte myös palkkaamaan päätoimisen turvallisuusvastaavan.

Etkai luule minun kertovan sinulle tarinaani?

(Kuva: Jari Kähkönen)

Moitin Suuren Punamustan Syövän nobodya toimittajaa ja anonyymeja toimitussihteereitä huonosta otsikoinnista sekä saamattomuudesta – sitten näin tilastoista talosta käydyn kääntymässä etusivulla. Pettyivät, jos luulivat minun tähtensä hyvätkin herjat laskettelevan. Tarinaanikaan en kyllä aio kertoa.

Näin hän itse sen kokee

Työtään tehnyt toveri ei – palautteena sähköpostitse pyytämäänsä haastatteluun – saanut ainuttakaan vastausta kysymyksiin, mutta sen sijaan tuli kaksi liuskaa haukkumista. Todentotta – näinhän lähettäjä epäilemättä oli kokenut, mutta ei pidä luulla kaikkien olevan samanlaisia kuin on itse.

Kun yht'äkkiä kaikki ovat "toimittajia"

Linnean Artemis Wiiikin( Tiina) ja Junes Lokkan matka Parisiin meni loistavasti. He vetivät kännin ja joutuivat tappelun metrossa.
Kunnon haittamaahanmuuto meno. pic.twitter.com/AIGLQxXzEY

— Dmitry Gurbanov (@Dimmu141) April 25, 2022

Vanha poliisivitsi kertoo 1960-luvulla putkalla nauretun, kun jokatoinen tuotu sanoi sisäänkirjaamisessa olevansa ammatiltaan taiteilija kuten esimerkiksi muusikko. Tänään naurettaneen, koska yhtä usea on joko toimittaja tai poliitikko. Jos taas sanoisi influensseri; luulisivatkohan ne, että se on joku tauti?

Yksityinen turvallisuusala tarinana

(Kuva: Jari Kähkönen) Olisiko pitänyt ehkä olla
verkkojulkaisulupa, päätoimittajahyväksyntä
ja toimittajakortti? Tai sitten sosiaalidominanssi
sekä autoritaarisuus vain hiersivät liikaa sanojaa.
Terveisiä trolleille!

Vast’ikään päästin käsistäni Kertomuksen vaarat – kriittisiä ääniä tarinataloudessa -kirjan, joka inspiroi pohtimaan yksityistä turvallisuusalaa tarinana. Ajattelepa vitsiä, jonka punchline on kuitata juttuun tahallaan ujutetusta epäsuhdasta huomauttajalle ”hei, kuka tätä vitsiä oikein kertoo, sinä vai minä?”.

Maailman lehdistönvapauden päivänä vuonna 2021

Pistämättömästi ajankohtaan sopivasti Yhdysvalloissa laitettiin kuunvaihteessa markkinoille Republikaanipuolueesta eroamaan kehottava mainos. Rinnastus islamistiterroristien sekä mellastavien ressukoiden välillä harhaanjohtamisineen, syrjäytymisineen ja katkeruuksineen kylmää. Totuus on kullanarvoista, todellakin.

Viesti vastaanotettu: pidä varasi

(Kuva: Jari Kähkönen) Lukemattomat pikkunilkit, joilla ei ole murto-osaakaan Suomen
Leijonan valtaa sekä voimaa; rohkaistuvat nyt keulimaan toimittajille, koska uskaltavat.

KRP on juridista kalastusretkikuntaa; kyselee Viestikoekeskus-jutusta uteliaisuuttaan ja huvikseen(1,2). Toimittaja taas jättää vastaamatta niin puoliperseisesti, ettei perustelujen pitäisi kelvata edes yläasteen luokkalehdessä tai kansanopiston journalismilinjalla. Mutta nehän halusivatkin vain hiljentää.

Monta tapaa lukea ja vielä useampia ymmärryksiä

(Kuva: Jari Kähkönen) Mekaanisen kirjoituskoneen aikaan käytin korjauskynää, jota
teroitin linkkuveitsellä; taisin sitä joskus puraistakin. Eikä minulla ole ollut enää
vuosiin tuota läppäriäkään, jonka näppäimistöllä se kuvanottohetkellä makasi.

Jo vuosia sitten olin sitä mieltä, ettei ihminen tahdo totta tietää. Hän haluaa turvallisuudentunnetta, joukkoon kuulumista ja mielihyvää. Näin ajattelen yhäkin, kun pohdiskelen lukemista sekä lukemisen ymmärtämistä. Kolmannesta ei kiinnosta, kolmannes ei ymmärtänyt ja kolmannes ei tiedä mitä sanoisi; niinkö?

Valehenkivartija ampui mielenosoituksessa

Viikonloppuna Yhdysvaltain Coloradon Denverin kaduilla oli kaksi mielenosoitusta; yksi tuki poliiseja ja toinen vastusti edellisiä. Molemmat pyrkivät provosoimaan kaikkia liian liki erehtyneitä, videoimaan reaktiot sekä kuvaamaan kasvot tunnistuskelpoisesti. Sitten yksi ampui ja toinen kuoli.

Videopelleily oli oikeasti kriisitilanne

Sattumanvarainen entinen pääkäsittelysali oikeustalossa, jota ei enää
ole. Istuttiin juttua, joka on jo kauan sitten ratkaistu lopullisesti.

Lakataanko teeskentelemästä? MV-jutun eilisen hovikäsittelypäivän videopelleilyssä oli kyse vain häirintä- tai nolaamisyrityksestä ja pyrkimyksestä tehdä mahdollisesta onnistuneestakin esiintymisestä oma tallenne ties mihin käyttötarkoitukseen. Normaalijournalistisissa medioissa esiintyminen oli ihan silkka sattuma.