Oikeus tulla unohdetuksi

Ah kuinka ihqua, että helsinkisen vartiotoimiston yövuoroinen sisällä työntekoa esittävä googlettelee huvikseen ja päätyy minun blogiini. Toivottavasti emme ole vanhoja tuttuja; kaikenmieluiten emme ole koskaan tavanneetkaan ja näin asiat ovat vastakin. Sellaista oikeutta tulla unohdetuksi minä toivon itselleni.

Kuka lehtesi oikein lukee, osa 2?

(Kuva: Jari Kähkönen) Kynämiehen vanha ja uus'. Linkkuveitsellä teroitettu kirjoitusko-

neen korjauskynän jämä; valokuvattu pöytävalaisimen alla, läppärin näppiksellä ma-

kaamassa. Kaikki kolme jätettä hävitettiin aikanaan asianmukaisesti, mutta linkkarin 

kohtaloa en kyllä jaksa varmasti muistaa; se olikin niistä ainoa, minkä olisin välittänyt 

säilyttää.

Vuosituhannen alussa tein pahemman kerran virhearvion, kun luulin yksityisen turvallisuusalan kasvaneen kyllin kantaakseen oman median. Että voisi olla olemassa muutakin kuin firmojen mainokset, herrojen "lehti" ja liiton viesti, koska vast'edes keskustelua käytäisiin moniäänisesti sekä useampiin suuntiin.

Kuka lehtesi oikein lukee, osa 1?

(Kuva: Jari Kähkönen) Paikallislehdet saattavat olla herttaisen pihalla asioista, koska niiden
tekijät ja lukijat eivät enää ole yhteisönsä valtavirta tai edes tiedä missä se kulkee.

Politicon Jack Shafer kolumnoi sattuvasti paikallislehdistön vaikeuksista. Jos ei luule itsellään olevan syntymäoikeutta leluihin, ylläpitoon ja terveyttä sekä toimintakykyä edistävään viriketoimintaan; sietää kyetä esittämään itselleen kysymys, jonka panin tämän tekstin otsikoksi.