Te sen päätätte, mitä täällä tapahtuu tai ei tapahdu

Lähimenneessä minulla on ollut lukuisia kertoja aihetta moittia pohjoiskarjalaisia tietämättömyydestä, vähättelystä, vahingonilosta, arvailusta ja feikistä nostalgiasta, kun puheena ovat olleet rikokset tai järjestyshäiriöt. Mutta osataanhan täällä näemmä toimia oikeinkin, jos vain halutaan. Te sen päätätte.

Ah; niin Kaurismäkeläistä, niin kaurismäkeläistä että

(Kuva: Jari Kähkönen) Kai täällä on joskus ja jonkun mielestä kaunistakin.
Palasin kaupasta kävellen pitkin Keskuskadun kevyen liikenteen väylää,
kun tämän kuvan tein.

Kävelen tiellä alamäkeen kunnan vuokratalon välittömässä läheisyydessä. Vastapuolina; puolipitkää, hyvänä päivänä jakaukselle kammattavissa olevaa tukkaa ynnä ylähuulen haivenia kasvattava teini-ikäinen. Sekä korkeintaan viisivuotias pikkupoika, joka seuraa tarkkaan kaikkea mitä ensinmainittu tekee.

Te olette tämän maailman aikuiset ja päätätte mitä siinä tapahtuu

(Kuva: Jari Kähkönen) Symbolikuva. Tiettävästi tällä kertaa ei puhuta kaksipyöräisistä ajoneuvoista.

Pennuilla on tänään kierteittäinen villitys hyppiä silmille. Häiriköivät yleisesti, huutelevat hävyttömyyksiä siihen puuttuneelle tai satunnaisellekin aikuiselle ja tekevät pientä ilkivaltaa. Asiasta saa kuulla jatkuvasti niin siellä kuin täälläkin, mutta jostain syystä keskustelut eivät koskaan johda mihinkään. Mikseivät?

Huonovointisuus on pysyvää, mutta syyt vaihtelevat

(Kuva: Jari Kähkönen) Centrumin pohjakerros, tunnettu hengailupaikka.

Radio Suomen alueellisessa iltapäivälähetyksessä pidettin teemana syrjäsuomen mielenterveyssatsausta. On aika romantisoivaa selittää kuuntelemisesta ja vuorovaikutuksesta, kun nolo totuus kuitenkin on, että täälläpäin joskus jopa peruskohteliaisuus sekä myötäeläminenkin voivat olla liikaa pyydetty. 

Pienvandalismi nurkissasi, eli, mitä tehdä postilaatikkojen rikkojille

(Kuva: Jari Kähkönen) Nuorisohenkilö harjoitti tahallista rajoja rikkovaa
käyttäytymistä, eli, pikkuvandalismia; liikekeskuksen kivilaatalla on
poltettu kumia mopon takarengasta sudittamalla.

Jos haluaa ja kykenee toimimaan välittömästi, voi käyttää yleistä kiinniotto-oikeutta ja hätävarjelua. Tämä kuitenkin edellyttää käsitteiden tuntemusta, oikeiden otteiden osaamista sekä etenkin kykyä perustella toimintansa jälkeenpäin. Kosto ja rankaisu eivät ole sallittuja niiden varjolla.

Oletko sinä sinkku ollenkaan vai jonkinsortin parinvaihtaja?

(Kuva: Jari Kähkönen) Born to wild, eli, en tule ajoissa kotiin päivälliselle?

Alunperin Emmi Nuorgamin muka pariutumisaiheinen kolumni YLE:n netissä vaikutti minusta lähinnä keinotekoiselta yritykseltä käsitellä kaikkea muuta, muttei otsikkona ollutta asiaa. Vaan kyllä siinä ajatuksessa taitaa silti jotain perää olla, että miehet ja naiset elävät eri maailmoissa deittaillessaan.

Ihmisen ikävä toisen luo

Kylläpä oli ihmisen pojalla kova tarve saada naista; näin täytyy todeta, kun Docventuresin THE PICK UP GAMEn katsoin. Sitten vielä ihmetellään, että tuo saa pään sekaisin, sekä altistaa kaikenlaiselle hyväksikäytölle ja pahalle. En ole silmiäni uskoa; näinkö vaikea takana oleva itsestäänselvyys on käsittää.

Älä syytä Korona-virusta, kun vika on itsessäsi

(Kuva: Jari Kähkönen) Käyttökauden vihreän pikkurepun tuunaaminen kantoviilek- 

keen tarviketaskuin oli minusta kiinnostavampaa kuin hallituksen tiedotustilaisuus.

Olen ohuesti huvittunut siitä kuinka kaikki ovat niin tietäviä ja huolissaan, kun koronaepidemia nyt johti valmiuslakien käyttöönottoon. Sanoisinkin näin, että suotta tautia syytät; olet mitä olet tai teet mitä teet siihen katsomatta. Ei mielivaltaisuutta, taitamattomuutta eikä ihmisten ylikävelyäkään ole juuri keksitty.

Pois sopeutumisesta ja pakosta, kohti omaa yksilöllistä elämäntarinaa

(Kuva: Jari Kähkönen) Joillain toisilla oli nuoruuden savotat; minulla oli
nuoruudessani helyrasia. Elämänkaarivalokuva se on siis tämäkin.

Onko jokaiselle oma paikka tässä maailmassa, että olisi peräti ”leimattu” johonkin? Minun korvaani se kuulostaa kohtaloapalvovalta limbolta, jonka sanoja pakenee päättämättömyyttään tai selittelee elettyä elämää. Ei pitäisi; teit niinkuin oikeaksi tiesit tai parhaaksi katsoit, useimmiten alemmuudentuntoinen häpeily on ihan turhaa.

Se on jokaisen oma asia

(Kuva: Jari Kähkönen) Pitkät jäähyväiset nuoruudenam-
matilleni tuntuivat kerta kerralta ahdistavammilta.

Olin kolmikymppinen, kun setämies kysyi ensimmäisen ja ainoan kerran aionko mennä naimisiin. Olin nelikymppinen, kun täti-ihminen riekkui edessäni uutisella tyttärensä lapsesta. Kysyi onko minulla, vaikka tiesi ettei ollut. Vastasin piruuttani, että ellen itse muista montako löytyy; kysyn voudilta tai sossusta.

Ei pane eikä synny – sopeudu jos pystyt!

Ihmiset eivät enää Suomessa tutustu ja tapaile toisiaan tavoitteenaan parisuhde. Parisuhdemarkkinat, jos sellaisista voi naama vakavana puhua, ovat tänään täynnä nyrjähtäneitä, sairaalloisen ylipainoisia, kirje- tai muun kaverin kaipuisia ja maailmanmenon paripuoliksi tekemiä huonoja sattumia matkatavaroineen.