Mene nyt sinne katselemaan, että saadaan laskuttaa

Persukansan edustaja Tomi Immosen Iltalehdessä julkitulleet lentokonetörttöilyn viimevaiheet antavat aihetta keskustella yksityisten turvallisuuspalveluiden laatu- sekä uskottavuusongelmista. Otsikkoni on aitoa nollarin kenttäjärkeilyä – kaksi viisaudenhelmeä liimattuina yhteen.

Diivailu

(Kuva: Jari Kähkönen) Vakiintuneen toimituksellisen
käytännön mukaisesti kuvan ja tekstin keskinäinen
yhteys on täysin sattumanvarainen tai tahaton.

Se vain on niin, että ihminen ei koskaan tyydy olemaan sairas, häiriintynyt, poikkeuspersoona, riippuvainen ja niin edelleen yksin. Aina tullaan jotenkin näkö- tai kuuloetäisyydelle kerjäämään huomiota, valitettavasti. Näin elämä sekä ihmisluonto vain yksinkertaisesti toimivat.

Ei kaikkien tarvitse säteillä ympärilleen, olla kiinnostuneita tai vaikuttaa

(Kuva: Jari Kähkönen) Nuoruuteni helyrasia.

Minulla oli nuorena käsitys tärkeydestäni, kuinka toimittiin oikein ja mihin olin menossa elämässäni. Osoittautui, etten ollut muita kummempi useassakaan suhteessa, niin kutsutun karismani painavan sekä jotten oikeasti tiennyt elämästä paljoakaan. Eikä tämä pohjimmiltaan haitannut pätkääkään.

Jonninjoutava pärinä syrjä-Suomi -sanasta

(Kuva: Jari Kähkönen) Kulttuurisota leimahtaa vasta tarkoituksellisesta ymmärtämisestä
ja näkemästä kieltäytymisestä.

Jos se ei toiseuta, koska kohteena on toimintavapaa, -kykyinen ja -tarmoinen normaaliväestö eikä maan osa ole kielteisesti erillisessä todellisuudessa; kyse on joutavasta muotisanasta, joka katoaa aikanaan. Ne tulevat, menevät sekä kulkeutuvat, koska niin se vain puhekielen kanssa on.

Naurettu, säälitty ja hävetty

(Kuva: Jari Kähkönen) Minulla on niitä, heitä sekä sitä kuin tarvitsenkin; on rauhallista
ja pidän tästä näin.

Luin YLE:n jutun Dimitri Medvejevin nettikäyttäytymisestä, joka on vain yksi monista vastaavista marginalisoitumiskertomuksista. Tätä tapahtuu yhtäläisesti niin vapaissa kuin ei-vapaissakin maissa; ilmiö sinällään on ikiaikainen, vaikka ennen nettiä ja somea emme sellaisista yleensä tienneetkään.

Marginaalisuudesta, eli, miksi vaihtoehtoisuus ei myy

(Kuva: Jari Kähkönen)

Kun tieto Alfa-tv.n konkurssista tuli, näyn tuoreeltaan ajatelleen, että se johtui rahoittajien sitoutumishaluttomuudesta sekä sisällön marginaalisuudesta. Alfa vain oli jatkuvasti jäljessä, pihalla ja koetti tehdä samat asiat kuin muutkin vaan halvemmalla. Toiminta ei yksinkertaisesti profiloitunut oikein.

Aikuiselta edellytetään seuraustietoisuutta sekä harkintakykyä

(Kuva: Jari Kähkönen) Kuva ei esitä sitä erityistä sotkemistapausta,
johon bloggatessani viittaan.

Siis; sinun harkintakykysi – aikuisena – suo kännykkäkuvata ja julkaista Facen Puskiksessa sotkemista, vaikka se on tekstiä ja vielä kohtalaisen hävytöntäkin sellaista. Seuraavat postaajat alkavat vihjailla-haukkua toinen toistaan, sekä rändömi omaisuuden omistajatahon henksu selittää jotain poliisista.

Mitä tarkoittaa marginalisoituminen?

(Kuva: Jari Kähkönen) Nämä koirat piti kuvata, mutta juuri sillä hetkellä ne eivät
vain suostuneet katsomaan minua päinkään. Tuossa suunnassa oli jokin metelin- tai
häiriönlähde, joka kiinnosti enemmän.

Jossain tunnepuheen ja Suomineitojen vaiheilla näyn tehneen cahieriini muistiinpanoja marginalisoitumisesta. Johan on kiehtova sana keksitty omaa vastuuntunnottomuuttaan ja ”luontaisia mekanismejaan” selittelemään – ikäänkuin osallisuus tai osattomuus olisi helppo asia, joka tapahtuu tuosta vain.

Plus- vai miinusmerkkistä, siitä on kysymys Corona-viruksen aikanakin

(Kuva: Jari Kähkönen) Katuvalokuvausharrastusta Helsingissä vuosia sitten.
Ruutu valikoitui tähän solidaarisuudesta kulttuuritoimijoille, jotka ovat jou-
tuneet ahtaalle nykyisessä poikkeuksellisessa tilanteessa.

Suomi oli vakaa maa, jossa viranomaisiin luotettiin, turvallisuus ja oikeudenhoito olivat kunnossa; kaikki olivat osallisia, toimivia ja vielä suhteellisesti vauraitakin. Normaalit suhtautuivat toisenlaisiin lähinnä ihmetellen, säälien sekä joskus myös lievästi epäuskoisen vahingoniloisesti hihitellen. Sitten maailma muuttui.