Trollaa ja negaa vain – siten romutat lopulta koko yhteiskunnan

Apinoiko internet elämää vai elämä internettiä? Moista pohdin, kun äsken bloggasin Vornas-jutun häntäpään jämistä ja – luullakseni – kirjoitin toisaalle karjalaisen toljotuksen kummallisuudesta. Sekä; jos mainitsee trollaamisen, on tietenkin käsiteltävä myös negaamista. Nehän ovat ikiaikaisia ”ihmis”tapoja.

Menikö tunteisiin?

On se ihminenkin nykyään kummallinen – lyhytjänteinen, viihteenkaipuinen ja pinnallinen – olento. Ollen täysin vailla eloonjäämisen haasteita tai edes todellisen elämän ongelmia – se härnää päätoimekseen toisia hupia saadakseen. Ei, ei siis todellakaan mene tunteisiin – sinä turhake.

Siis – et kai oikeasti luullut tämän olevan sinua varten?

(Kuva: Jari Kähkönen) Ihminen pyrkii tekemisiin toisten kanssa huo-
miota saadakseen. Voi miten rasittavaa.

Herkempi olisi varmasti loukkaantunut, tullut surulliseksi ja ahdistuneeksikin, jos kuulisi selkänsä takaa ohikulkevan halventavan asuaan sekä päähinettään englanniksi. Sikäli, kun ei ollut vallan tyhmä; luullut ”rakastamista” tarkoitetun kirjaimellisesti. On se ihminen – tämä laumaeläin – sitten sitkeää sorttia.

Älä ala sellaiseksi

(Kuva: Jari Kähkönen) Tarvekalu vai fleksailua, kas siinä pulma.

Olipa keskusteluntapainen, jossa maallikko rupesi jälleen kerran pälleilemään kanssani; yritti viedä ajatukseni toteutuksessa liiallisuuteen, jotta se muuttuisi naurettavaksi. Siitä johtui mieleen lukion kolmannen luokan äidinkielen opettajan viisaus, kun istuimme munkkikahvilla luokkaretkeläisten käytäväkioskilla.

Tyhmyys ihmisen lajityypillisenä ominaisuutena

(Kuva: Jari Kähkönen)

Luin äsken Raoul Palmgrenin Vankilapäiväkirjan; kiinnitin huomiota turhautumiseen, jota ilmeni niin Vihkoissa kuin 30-luvun kuvien aiotussa jatko-osassakin. Olisikohan vasemmistososialisteissakin ollut siis pääsääntöisesti vain kahdensortin intellektuaaleja; työväenihannoijia ja yläpuolelleen asettujia?