Että älä anna totuuden tulla hyvän jutun tielle?

Aamulehden case kuopaisi pintaan muiston mielestäni. Istuimme kesähelteillä tuopposilla Elielinaukiolla Vlatavassa ansioituneemman toverin kanssa kuin oli ollut kuvajournalisti. Heitin pokkana, että jos journalistisia feikkejä ei jää kiinni; seuraako tästä, jottei heitä ole. Se oli hänestä hersyvän hauska vitsi.

Saako turvallisuusalan duunari edes anteeksi, jos yrittää johtaa?

Turva-alan ajankohtaisskandaali on jo viikko-toista sitten siirtynyt pois A-listan asiantuntijoilta, erikoistoimittajilta ja eetterimedioista. Silti nettiin tulee päivittäin linkatun kaltaisia juttuja; niitä antavat väitetysti ex-vartijat, joita jostain kumman syystä löytyy joka oksalta/tulee kaikista ovista&ikkunoista.

Vai että kolme lisää kerroksille

No, en minä kyllä ollut ajatellut tämän takia joutua Turvasanomia uudelleen käynnistämään tai Kontrolliakaan painoon lähettämään. Viimemainitussa en muuten koskaan ollut päätoimittaja, ylläpitäjä tai omistajakaan – toisin kuin useat ovat ihan viime vuosiin asti perättömästi juorunneet – kuulemma.

Ollaan pitävinään ihmisenä, muttei se silti totta ole

(Lähde: Yle.fi) Kuvasitaatti arvostelutarkoitukseen.

Yle oli tekevinään jutun palvelualojen työvoimapulasta, jossa mainittiin vartijat. "Hän [Lindgren] viihtyy työssään ja uskoo, että alalle olisi nykyistä enemmän tulijoita, jos työstä tiedettäisiin paremmin", lainaan juttua. Hakasulkeet sisältöinen olivat sitten muuten minun, jos joku ei sitä vielä ihan itse tajunnut.

Pääomaehtoisessa yhteiskunnassa työläinen ei päätä mistään

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämän jälkeen saatoin jo käyttääkin kyseistä karvalakkia.

Ei työelämässä enää pidetä ösähteleviä mulkkuja, jotka tarvitsevat sihteerin filtteriksi itsensä ja ihmisten välille, sekä hanslankarin käytännön töihin. Tämä oli ensiajatukseni Roope Lipastin Sihteerit, tulkaa takaisin! -kolumnista YLE:n netissä. Häkellyttävää, että vielä löytyi jostain tälläinenkin haikaava romantikko.

Loputon ihmisarvon metsästys

(Kuva: Jari Kähkönen)

Synnyin työväenluokkaan ja ehdin olla proletaari parikymmentä vuotta kaikkinensa ennenkuin tulin hät’hätää elämänsyrjässä kiinni roikkuvaksi prekaariksi. Ah, kuinka monasti mielestään paremmintietävät ovatkaan yrittäneet määritellä tietoni tai kokemukseni puolestani – pyytämättä.

Muutama sana rautatieaseman jutusta tuomion jälkeen

Rautatieaseman "vartijakahakan", jossa 12 JÄR-JES-TYK-SEN-VAL-VO-JAA taltutti remuisaa muistotilaisuusseuruetta; tuomio tuli oikeastaan kyllä jo aikoja sitten, mutta minusta se antaa yhä aihetta kommentointiin. Hah, erehdyinhän tuoreeltaan jokanaisten ja -miestenkin seuraan keskustelua yrittämään.

Jos vakinaista armeijaa pidetään

(Kuva: Jari Kähkönen)

Olen vakaumuksellinen aseistakieltäytyjä ja maailmankuvani on armeijavastainen. Lähtökohta on useille liikaa; jos he eivät yritä ”opettaa”, teeskennellään keskustelua yksilöllinen herkkyyteni versus heidän niin kutsutut tosiasiansa. Moinen ylimielinen epärehellisyys yksinkertaisesti kiroiluttaa.

Armeijalle olet aina arvoton

(Kuva: Jari Kähkönen) Historiallinen sotilaspoliisi-
tunnus toisen maailmansodan ajalta.

Jotkut voivat olla sotilasarvoltaan, palveluspaikaltaan ja mobilisointimuodoltaan asemassa, jossa otsikkoni armoton totuus ei iske vastaan joka ainoa päivä. Suon jopa spekulatiivisen mahdollisuuden, että totuutta voi onnistua välttämään tai tietoisesti pakenemaan koko ikänsä; kunnes on varareservin partasuu-ukko, jonka sotilaallisuudesta on jäljellä enää pelkät muistot.