Valtaväestöksi itseään luulleet pärisevät asemanmenetyksen pelosta ja häpeästä

Kyllä taas sai kuulla ääripäistä, jakautuneisuudesta, kohtaamattomuudesta ja keskustelusta kyllikseen Itsenäisyyspäivänä; olin ruokavieraana kodissa, jossa oli lineaaritelkkari auki. Presidentti Niinistö muisteli vielä illalla vastaanoton aluksikin papin kirkossa saarnanneen, jottei pidä asettua toisen yläpuolelle.

Vilpitöntä mieltä ja hyvää tahtoa etsimässä

Maamme taitaa olla aika valmis eikä todellisia ongelmia enää ole, jos voi tärvätä aikaa kulttuurisodan kaltaiseen jonninjoutavuuteen. Vaikka toisaalta; ymmärtäähän tuon – tämä on kaunayhteiskunta, jossa yksi jos toinenkin taitaa – luullakseen – kokea sivuutetuksi tulemista ja merkityksettömyyttä.

Moni-ilmeisen ja -äänisen maailman hyväksymisen tuska

(Kuva: Jari Kähkönen) Ajattelen ja kirjoitan pitkiä ajatuksia.

Se, että minä ajattelen ja kirjoitan pitkiä ajatuksia, on minun asiani. En ole velvollinen niitä lyhentämään tai suomentamaan. Ajattele ja kirjoita itse, jos näin saat onnesi. Äläkä suotta odota, että minä edes lukisin sanasi tai olisin peräti samaa mieltä. Muuta neuvoa ei moniäänisessä ja -ilmeisessä yhteiskunnassa ole.

Mitä minä juuri pääsin kirjoittamasta kaikkien yhtäläisestä ihmisarvosta?

Ihmisarvolla ei mene kovinkaan kaksisesti eduskuntavaalien jälkeisessä ja eurovaaleja edeltävässä Suomessa. Niin sanotut ääripäät ovat voittaneet; vaalitulos on kuin u-kirjaimeksi väännetty rautatien kisko.