Aika aikaa kutakin, eli, mitä uutta tässäkin ilmiössä muka oikeasti oli?

(Kuva: Jari Kähkönen) Tiedostin palvelun tai kanssakäyttäjien vittumaiset
temput ja siedin niitä aikani. Sen loputtua lähdin pois.

Pekka Seppänen voi sanoa Radio Suomen Pyöreässä pöydässä somen vallankumouksellisuudesta mitä tykkää, mutta minä olin silti Facebookissa vähintään viisi vuotta yliaikaa. Tekeekö lähtö minusta sulkakynäkirjurin, joka kieltäytyi painotuotteista kunnioittamattoman rahvaan vuoksi? Tuskinpa.

Tilatkaa lehtiä ja ostakaa irtonumeroita sekä lukuoikeuksia, jos haluatte tietää

(Kuva: Jari Kähkönen)

Olin Uutisnetin toimittaja Securitaksen "turvallisuuspäällikkö" Kari Holmströmmiä sivuavan jutun aikaan. Tein vain työtäni eli selvittelin, haastattelin ja sitten julkaisin, koska käteeni oli tullut paljastuksia yhdestä silloisen työsuojelupiirin niin kutsutusta valvonta-asiasta eli työsuojelutarkastuksesta.

Minun ääneni ja viestini

(Kuva: Jari Kähkönen) Ruotsalaisen sotatarvikevalmistajan vihkonkanteenkin
voi piirtää tai kirjoittaa.

Jokohan olen kierrokseni kiertänyt; päässyt vaiheeseen, jossa katse ei enää ole ympäröivässä maailmassa vaan omassa navassa? No, siinähän se pöljien luullakseen on – muka – aina ollutkin tai näin he kuitenkin messusivat. Onpa muuten ensimmäinen otsikko pitkään aikaan, jonka kirjoitin muistiin.

Kuriositeetti

(Kuva: Jari Kähkönen)

Muistan vaikken välittäisikään, kun olimme lukion lopulla auditoriossa; toisella luokalla minulle äidinkieltä opettanut selitteli jotain väriläiskänä olemisestani, kysäisi samalla ohimennen tulevaisuudensuunnitelmiani. Vastasin hukkaavani elämäni siivousliikkeen varhaisaamuun. Kylläpä naama venähti.

Kirjoittaminen elämäntapana

(Kuva: Jari Kähkönen)

Kaksikin seikkaa sai minut luonnostelemaan uudelleen tämän kuluneen otsikon ja tekemään siitä muistiinpanoja; Apu lopettaa blogit vuodenvaihteessa sekä Tulenkantajien ryhmän hajoamisen syyt 1920-30 -lukujen vaihteessa. Moiset ratkaisut tapaavat usein myös muodostua melkoisiksi vedenjakajahetkiksi.

Onko kaikki jo tullut sanotuksi?

Tässä sitä taas naputetaan tekstiä tekstinkäsittelyyn, josta se kopioiden liittäen siirretään editoriin. Tämä järjestyksessään ties kuinkamones blogi tuli aikanaan alettua, koska koin itselläni olevan enemmän ja useammin sanottavaa kuin mitä kohtuudella mahtui portfolion mielipidekirjoitusosioon.

Ja täällähän eivät trollit hillu

Blogissani ei aiemmin ole juuri trollailtukaan. Yksi sanakade viinanviemä täkäläinen yritti vuosia sitten pari kertaa chattailla lannistavia hävyttömyyksiä kommenttilomakkeella, ja toinen päästi vähän vähemmän kauan sitten niin paksun pseudohistorian, ettei mokoma mennyt enää läpi näkemyksellisenäkään.

En minä ainakaan olisi antanut sitä Jopoa pois

Ylen oikeustoimittaja Päivi Happonen bloggasi huijarin omastatunnosta kärkenä yksilön epäoikeudenmukaisuuskokemus, kun polkupyöräkauppaa tehdessä meni niin rahat kuin omaisuusesinekin – kieroudella. Tälläistä kuviota veivaavat ovat myönnettävästi ovelia. Mitä siis olisi pitänyt tehdä?

Kommentoinnista

Kommentoinnissa on ollut viimeaikoina melkoista laatuheittoa. Sanotaan tämä nyt vaihteen vuoksi ranskalaisin viivoin; toivon, että kaikki ymmärtävät.

Hanki itsellesi oma elämä

(Kuva: Jari Kähkönen)

Aloitetaan maksimaalisen turhanpäiväisesti, kun kerran aivan liian monta kiinnostavat vain henkilökohtaisuudet eivätkä itse tekstit. Vaihdoin työbarettia; vanha teräksensininen ja itsekeitettynä tiiviisti istuva ei näet enää mielestäni sopinut päähäni. Aika aikaa kutakin; on myös osattava päästää irti.