Te ette ole kansa

(Kuva: Jari Kähkönen)

Me olemme kansa, karjuivat kohta entisen DDR:n kansalaiset täyttä kurkkua kadulla 80-luvun viimeisenä syksynä. Se oli hyvä oivallus; juuri näin tuleekin huutaa, jos peruuttaa sietämättömien oikeuden hallita epävapaudessa. Kysymys on minäkäsityksen muutoksesta, jonka myötä uusiksi menee paljon muutakin.

Kommunismivouhotuksen takana piilevät pahat aikeet

(Kuva: Jari Kähkönen)

Luin sosiologi Pierre Bourdieuta, joka oli tiedemiehen ammattinsa lisäksi myös rohkea julkinen intellektuelli Ranskassa. Vastatulet – ohjeita uusliberalismin vastaiseen taisteluun, se ei ole vanhentunut kierrossaolon vuosikymmenissään; teos kelpaa yhä tänäänkin neuvoksi nationalisti-populistiemme käsittelyyn.

Kenen turvallisuudesta sinä puhut?

(Kuva: Jari Kähkönen) Kuvajournalistinen kokeilu keski-iän kynnyksellä.

Keski-iän kynnyksellä minulla oli ajatus, että turvallisuus on ihanteellinen termi holahtamaan jälkimodernin näennäistieteen käsitepuuroon; kukin voi tarkoittaa sillä mitä ikinä haluaa. Yhdet pelaavat kielipelejään ja toiset koettavat hallita riskiyhteiskuntaa. Sopii tosiaan kysyä, että kenen turvallisuudesta puhutaan.

Minimipalkka on fingerporivitsi ja työllisyys jokaisen omassa päässä

(Kuva: Jari Kähkönen) Minimipalkkaan pe-
rustuvat työmarkkinat tunnetaan jo vai-
kutuksiltaan ympäri maailmaa.

Kommunistipuolue Kokoomus hyökkäsi maanantaina kansalaisten perusoikeuksien kuten sopimusvapauden kimppuun minimipalkalla. Keskiviikkona ätäkki jatkui kuuluttamalla työ(llisenäolo)pakkoa; työstä tosin ei välttämättä makseta palkkaa eikä se aina ole edes todellisuudessa olemassakaan. Tämä on ajan uusi sävel.