Poliisirikosblogi

(Kuva: Jari Kähkönen) Kilon poliisin ulkosomistus sinä vuonna, kun kuva satuttiin ottamaan.

Tiistaina se oli SVT ja Veckans brott, jossa vakiopoliisikommentaattori Nadim Ghazale, asianajaja Abraham Zeito ja ylisyyttäjä Anders Jakobsson väittelivät poliisirikosten tutkinnasta Ruotsissa. Timmiin puolituntiin sisältyi myös tilastokatsaus, taustoittava juttu eikä se ollut ainoa aihekaan. 

Kun tämä on edelleenkin luokkayhteiskunta

(Kuva: Jari Kähkönen) Sattumalta kuvattu liikkuvan lakkovahdin isku, jolla vastustettiin
työehtodumppausta vuokratyöllä. Muistaakseni.

Ollessamme matkalla tai odottamassa, kun kameralaukku oli kiinni, digisanelin näppäinlukossa eikä kädessäkään ollut vihkoa eikä kynää; kuulin usein raavailta työläismiehiltä sangen karuja sanoja työterveyshuollosta. Tämä muistui mieleen, kun luin Raisa Omaheimon kolumnin YLE:n nettisivuilta.

Varo kieroa turvallisuuskonsulttia

Enpä olisi arvannut, että vuorokausi edellisten päätössanojen jälkeen lukisin mediasta ruotsalaisesta tietovuodosta turvallisuuskonsultilla. No, tartuinpa A 6 avolehtiööni ja vetelin ranskalaisin viivoin kasaan sikalistan, jonka pohjalta bloggaan nyt. Luuletko, että tämä on omaelämänkerta? Turhaan.

Maailmanparannuskirjoitus

(Kuva: Jari Kähkönen) Huvikseni painatin joskus messuilla; minä tuo päässä missään
oikeasti kulje.

Nuoruudenammatin toveri pääluottamusmies sanoi otsikon sanan liki 20 vuotta sitten, kun näki minun kirjoittavan nimimerkillä keskustelupalstalle, koska silloin ei paremmasta tiedetty. Hän oli julkisen tietolähteen mukaan kristillisen vähemmistökirkon jäsen, mutta ei itse koskaan tuonut asiaa esiin työpaikalla.

Eivät he ole ihmistä kummempia

(Kuva: Jari Kähkönen)

Menin markettiin ruokaostoksille; päälläni oli huonon valmistajan vanhanmallinen pilottitakki, joka ei varmasti ole jakotavaraa missään. Siitä huolimatta nuorisohenkilö toljotti minua; pyöritti päätään vasemmalle-oikealle-vasemmalle. Kakarahan kyttäsi, että onko rinnassa virkamerkki tai muu tunnus!

Vastapuolena ikävä ihminen

Tulin äskettäin keskustelleeksi Jessikka Aron FB-seinällä hänen viimeisimmän oikeustapauksensa jälkimainingeista. Jatkan nyt juttua muutamilla yleisluontoisilla pohdinnoilla; mitä elo on, kun vastapuolena on ikävä ihminen. Kuka edes on sellainen? Tämä paljastuu ristiriita- ja yhteentörmäystilanteessa.

No, mikä esti vaatimasta parannuksia?

(Kuva: Jari Kähkönen) Tähän joku vanha arkistokuva poliisista. Tämä kai kelpaa.

Maanantaina luin Ylen oikeustoimittaja Päivi Happosen netti- ja kuuntelin hänen radiojuttuaan väitetystä poliisikoulutuksen puutteesta. Jos stressinhallinta olisi todellinen ongelma, miksei olla aloitteellisia sen poistamisesta? Tämähän oli käsitesekaannuksellinen vinoonraportointi poliisin ehdoilla.

Väkivalta, nationalismi ja vahvemman oikeus

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämä setämies muistuttaa, että ilmastokriisin ratkaisu on vaikeaa,
koska vallanpitäjiä kiinnostaa ensin oma valta ja sitten kavereiden rahat.

Katselin verkossa muuatta esityslistaa, jonka päälle oli tarkastetun pöytäkirjan odotuksessa täydennetty tehdyt päätökset kokoustiedotteeksi; tuostavain panivat menemään yli kymppitonnin päällikköirtisanomisen lakihenkilökuluihin. Näin arkipäiväiseen virastotyyliin sitä Suomessa käytetään vahvemman valtaa.

Jos sinä olet sisällä ja tuo on normaali – pysyn ulkona sekä vähemmistössä

Ihminen on tietoinen sosiaalinen eläin, joka kommunikoi kielellä; siitähän ne vaikeudet yleensä alkavatkin. Kun tässä ympärilleen katsoo, päätyy puuskahtamaan, että jos sinä olet sisällä ja tuo on normaali; minä ennemmin pysyn ulkona sekä olen yhden vähemmistö.

Vino veto

(Kuva: Jari Kähkönen)

Ei enää ole kollektiivia, yhtenäisyyttä, yhtenäiskulttuuria ja autoritaarista johtajuutta. Valitettavasti myös se, että kukin tulisi omaan vapaaseen tahtiinsa samaan lopputulokseen; on osoittautunut aivan tavattoman naiiviksi ajatukseksi. Jo alkujaan vino veto menee aina vain pahemmin kieroon seuraavilla kerroilla.

Valehenkivartija ampui mielenosoituksessa

Viikonloppuna Yhdysvaltain Coloradon Denverin kaduilla oli kaksi mielenosoitusta; yksi tuki poliiseja ja toinen vastusti edellisiä. Molemmat pyrkivät provosoimaan kaikkia liian liki erehtyneitä, videoimaan reaktiot sekä kuvaamaan kasvot tunnistuskelpoisesti. Sitten yksi ampui ja toinen kuoli.

Hanki elämä

(Kuva: Jari Kähkönen) Harppi-Saksassakin hallitus yritti kahdesti valita kansan, mutta
onnistui siinä vain kerran.

Asenne ratkaisee; näin opetti muinainen työministeri ja nykyinen työtön työnhakija Kaima Lindström Syvään päähän -kirjassaan, kun sen äsken luin. Siitä johtui mieleeni, että anteeksi kuinka; oletko ehkä tarjoamassa/välittämässä työtä vai pyritkö sittenkin myymään uuden elämän lahkossasi tai ihmetuotteellasi?

Kyllä se siitä, loppujenlopuksi, kuitenkin

(Kuva: Jari Kähkönen) Jonain vuonna minä tämänkin mielenosoituksen selostin.

Johan on valtava tarve keskustella Kaisaniemen Kaasutuksesta. En totisesti ole silmiäni uskoa, jottemmä paremmin sano. Kävikö tässä peräti niin, että pakaransa asvalttiin painamalla Elokapina samalla suorastaan tuikkasi tuleen koko suomalaisen ylhäältäpäin johtamisen ja nationalismin viimeiset jämät? 

Poliisi sumutti piilotellakseen omia virheitään

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämä on vanha arkistokuva ties mistä mielenosoituksesta
vuosien takaa; se ei esitä sitä mistä nyt bloggaan.

Elokapina -niminen porukka piti mielenosoitusta lauantaina Helsingissä, mutta teki temput terävät ja alkoikin kadunvaltaukseen. Poliisin tiedustelu siis petti, tilannekuva näytti väärin, valittiin omituinen hybridistrategia ja sitä toteutettiin hidastelevan vetelästi. Hyvää taitaa olla vain lopputulos; ei mennyt mellakaksi.

Hölinä

(Kuva: Jari Kähkönen)

Ihminen puhuu, koska tämä on inhimillisen kanssakäymisen muoto; perustarve. Halutaan huomiota, toivotaan tulevan nähdyksi, etsitään apua ongelmaan tai yksinkertaisesti pitkästyttiin. Puhumisen asiallisuuden, asiasisällön sekä päämäärän suhteen saattaa olla miten on; siksi otsikkoni onkin nyt hölinä.

Kuuliaisuus ja tottelevaisuus olivat ajanhukkaa

(Kuva: Jari Kähkönen) Tälläinen rinnassa kuljettiin spol-tehtävissä
alkaen Jatkosodasta aina vuoteen 1991 asti.

Luin Eino S Revon muistelmateoksen Pihlajanmarjat, koska Kalevi Kalemaan aseistakieltäytyjäkirjassa Sankareita vai pelkureita kuvattiin ensinmainitun palvelusta Talvisodassa kurikomppaniassa. Se antoi aiheen ottaa käskyvallan, kurin, kuuliaisuuden ja tottelevaisuuden teemat uuteen pohdintaan.