Kahdessa aivan eri maailmassa

”Onko joku hätänä?” se keksi sitten kysyä. Olin seisahtunut vain hetkeksi pihalle varmistamaan sähköisen avaaja-sulkijan vetävän liikuntaesteisen läheisen oven kiinni, jotta saan kannetuksi lehtipaperikorin sisällön keräysastiaan. En vastannut ja mainitsin kysyjää pöljäksi ihan hiljaa vasta hetken päästä yksinollessani.

Arvostelen, olen siis idiootti

Minä olen kuin tykkään; ja mikäli se ei jollekulle kelpaa, ongelma on vastapuolen. Vaan jospa tehdään bisnestä; kuinka paljon voidaan esittää vaatimuksia kanssakäymisen onnistuakseen? Ajatus jäljentyi vihkoon, kun YLE:llä oli ollut juttu kuinka ravintolan kesätyöntekijöiden ulkonäköä reviteltiin netissä.

Moni-ilmeisen ja -äänisen maailman hyväksymisen tuska

(Kuva: Jari Kähkönen) Ajattelen ja kirjoitan pitkiä ajatuksia.

Se, että minä ajattelen ja kirjoitan pitkiä ajatuksia, on minun asiani. En ole velvollinen niitä lyhentämään tai suomentamaan. Ajattele ja kirjoita itse, jos näin saat onnesi. Äläkä suotta odota, että minä edes lukisin sanasi tai olisin peräti samaa mieltä. Muuta neuvoa ei moniäänisessä ja -ilmeisessä yhteiskunnassa ole.