Äksyily, virnuilu, skimmaus ja kuusi mappia jossain Säpon hyllyssä

Siinä piirissä arkipäivän yövuorot kestivät aamuisin ylettömän pitkään, koska piti istua pääosin tyhjänpanttina muuan valvomoksi kutsutun respatiskin takana. Konfliktinpyrkyäkin ilmeni toisinaan; joku ei kai sitten kokenut saavansa aivan heti täyttä huomiotani ihan katsekontaktin kera.

Apinoin tv:n keskusteluohjelmassa näkemääni aivokirurgin reaktiota, kun päivystysvuorossaan joku – muistaakseni omainen – inisi tyhjästä ja pyrki jatkamaan sitä irtautumisyrityksestä huolimatta. Huomautin siis valvoneeni yli kymmenen tuntia putkeen ja etten jaksa kuunnella tuollaista. Hah-hah-haa.

Seuraavassa vuorossa näin avolehtiön sivulle kirjoitetun ”äksyily” ja kyseinen omia – ties miten tähän liittyneitä – väitettyjä lastensuojelun yökkötyökokemuksiaan tilitellyt eläjä kulki ohi ihan selvästi virnuillen-pälyillen. Myöhemmin kuulin tukikohdassa asiasta soitellunkin, mutta sen johtaneen siellä pelkkään nauruun/pieruun.

"Huomautin siis asianomaiselle valvoneeni yli kymmenen tuntia putkeen ja etten jaksa kuunnella tuollaista. Hah-hah-haa."

Sellaistahan tuo teettää. Jos olet näkyvissä, sinua voi tarkkailla ja arvioida; et ole koskaan kyllin onnellinen välttyäksesi myös kuulemasta mitä ne väittävät nähneensä. Että virnuilehan sosiopaatin alku ostoskeskuksen vilinässä niin paljon kuin huvittaa, mutta varokin sortamasta käytännössä. Moni yrittänyt eli katumaan tekoaan.

Tapahtuuko muuten skimmausta enää? Eiköhän tuokin ollut ehkä kymmenen vuotta sitten vielä trendi, mutta nyttemmin muuttunut olemattomuudeksi. Kaikenviimeksi näin olisi silloinkaan käynyt täällä, sillä onhan näkijää tallenninta ja puuttujaa liian monta mainittavaksi. Valistin silti huolestunutta skimmauksen varomerkeistä.

Ei. Se ei ollut vittuilua tyyliin taittelehan itsellesi alumniinifoliosta alushousut/pipo. Taiteenlaji perustuu asiallisesti toimivan laitteen päälle kevyesti asennettuihin asiaankuulumattomiin tilapäisrakenteisiin, jotka kyllin huolellinen – myös maallikko – kykenee kyllä havaitsemaan – ihan aistinvaraisesti.

"Virnuilehan sosiopaatin alku vain ostoskeskuksen ihmisvilinässä, mutta varokin yrittämästä mitään."

Oli naistenviikko. Oletettavasti siihen liittyen Kulttuuricocktailinkin aiheena tv:ssä oli naisviha; jo aiemmin olin kuunnellut Kaisa Pulakan toimittaman samanaiheisen radio-ohjelman. Kuinka luokkatietoisen työläismiehen pitäisi asemoitua tässä kysymyksessä? Sitä ei olekaan ihan helppoa ratkaista.

Fröökynät ostavat oman onnensa. Niinikään; on rahan ja vallan tsupparit, joissa taas on yleensä ”erikoista” vain korkea-asteen tutkinto kepun jäsenkirja sekä sukupuoli. Lisäksi mainittakoon helposti tylsistyvät sähköjänikset, oman elämänsä rokkistarat ja uhrinleikkijät lukuisine yksilöllisine ärsyttävine piirteineen. 

Se vain on juuri niinkuin Iida Rauhalammi tv-juonnossaan sanoi; toisinaan pitääkin kritisoida, koska aihetta on. Eikä vain kritisoida; pääomaehtoisen yhteiskunnan kamppailut on jo koko tällä vuosituhannella voitu käydä yksilöiden välillä, joten olisi ihan kiva, jotteivät he olisi kovin epäsolidaarisia keskenään.

"Kuinka luokkatietoisen työläismiehen pitäisi asemoitua naisvihakysymyksessä? Se ei olekaan ihan helppoa."

Koin siis itsekin epämukavia muistumia, sillä olenhan minäkin parantumaton paikkaani oppimaton uskomaton kun sanotaan ja Herra paratkoon kuinka pistän silmään – yhä viidennellä kymmenellänikin. Siksi tai silti, koska olen nyttemmin jo toista vuosikymmentäni vapaa taiteilija. Vihastakin on saatu osansa.

Minä vain olen tässä vaiheessa aivan liian kokenut erehtyäkseni seurustelemaan korkeintaan pinnallisesti uteliaiden ja ilmeisesti ylivilkkaiden tavisten kanssa. Se on yksinkertaisesti ajantuhlausta. Pitäkää te kuulkaa vain kivaa keskenänne älkääkä olko minulle enemmälti vaivoiksi. Yleisön suosio vaihtelee!

Loppujenlopuksi elämässä kilpaillaan enää itseään vastaan – pyrkien voittamaan tai edes pakenemaan merkityksettömyyden eli yksinjäämisen pelkoaan. Sama lienee syy kahden kasarilla julkisesti ryvetetyn säpo-miehen revanssipyrkyynkin äskeisessä SVT-dokumentissä – tasavuosijuhlan kunniaksi.

"Pitäkää te kuulkaa vain kivaa keskenänne älkääkä olko minulle enemmälti vaivoiksi. Yleisön suosio vaihtelee."

Poissa ovat nyt niin kaksinaamaiset nuoruudentoverit seläntakaisine vinkumisineen "ilkeistä" tai "väärään kohdistuneista" kirjoituksista, naamanetuisine mielistelyineen ja virtuaalisuudessa suollettuine anonyymine hävyttömyyksineen kuin ahdaspään totiset luokkarajan vahditkin sen toiseltapuolen. Tervemenoa, teitä ei ole kaivattu.

Vai mitenliene? Monikohan ääntänyt oli pelkkä kontaktiton ihmissuhdetohelo tietokoneeseen päin kääntynyt tieskuka kuin hankki "tietonsa" netistä eikä olisi ollut edes vielä aikaihmisen mitassakaan? Vaan ilmaantuipa kuitenkin ilkkuvaan someaaliseen koirakuoroon mekastamaan. Jos siis ei oikeasti ollut se itse, kokonaan.

Niin kova on ihmisen ikävä toisen luo; niin heikosti on kestetty tietoteknisiä välineitä, joilla pääsee ennennäkemättömän nopeasti ennennäkemättömän lähelle ellei suorastaan toista iholle. Vaan eipä pääsekään ihon alle, koska toinen ei ylipäätään ollut sitä vailla tai erityisesti muodosti reaktion missä ei vain valinnut sinua.