Sanna Marin varoittavana esimerkkinä

(Kuva: Jari Kähkönen) Muinainen Kaivarin kartano eli Työkkäri eli Työtuomioistuin
saa nyt havainnollistaa mitä tarkoitin Presidentinlinnan kaltaisella historiallisella
arvorakennuksella, mikä saattaa yhä toimia valtakunnanpolitiikan pääsarjalaisen
virka-asuntona.

Kun ihminen siirtyy valtakunnanpolitiikan pääsarjasta – ainakin luullakseen –tavikseksi, saattaa osoittautua, jottei exit-suunnitelma ollut joko kunnossa tai edes tosiasiassa olemassaoleva. Se taas on omiaan tekemään hänestä varoittavan esimerkin. Tämän minä ajattelin Sanna Marinin vainoamisjutusta.

Keskityn exit-suunnitelman riskinhallintaosioon, joka ei voi olla muokkaamaton ikuinen pysyvä pyhä; se on laadittava olettamatta ja tietenkin suunnitelmia päivitetään tarpeen mukaan. Jos yksi on muuttumaton; se on, ettei ole riskinhallintaa vailla turvapalveluita – olkoon sitten reservissä tai aktiivisina – kuinka halutaankin.

Nuorelle aktiivi-ikäiselle kaupunkilaisnaiselle tulee tietysti aivan toisenlaiset palvelut kuin syrjäkylän seniorimiehelle. Olennaista on tietää, että pitääkö oman elämänsä päähenkilöä suojella maailmalta vai maailmaa päähenkilöltä; sillä eipä hassutella, kun göranperssonmainen ex-presidency syndrome iskee, – jälki voi olla rujoa.

"Valtakunnanpolitiikan pääsarjasta ei pidä poistua vailla exit-suunnitelmaa, jossa on tietysti huomioitu myös riskinhallinta."

Kuinka kauan jonkun naama tunnistetaan? Siihen ei ole muuta sääntöä kuin, että muistavat jos muistavat tai sitten eivät. Julkisessa toiminnassa nimittäin oppii, jotta ihminen voi sanoa aivan mitä tahansa – kunhan asiat vain tulevat selitetyiksi – hänen kannaltaan – järjellisiksi, Väinämöiseni hyvä. Oli ne parasosiaalisuus ja harhaluulot.

Ihmisellä – myös ex-poliitikolla – on aina ikävä toisen luo, olkoon sitten terveitä tai vaivaisia eli tavis tai julkkis. Kukaan ei oikeasti toivo tulevansa sivuutetuksi eikä halua kuulla olevansa merkityksetön. Ei, vaikka kokemukset valtakunnanpolitiikan pääsarjassa ehkä ovat saaneetkin hänet kiroamaan kaikkea julkista huomiota.

Jostakusta voi lähtönsä jälkeen tulla c-listattu sääliö, jota huijarit ja kaikensortin marginaalitapaukset käyttävät hyväkseen, koska tällä on tutkintoja titteleitä mitaleita sekä nimensä. Voi siis olla aivan riittävä palvelu, että talossa on tolpillaan olevia ihmisiä keillä älli leikkaa; he huolehtivat, jotteivät onnenonkijat pääse liian liki.

"Siihen ei ole mitään sääntöä, että kauanko naama vielä tunnistetaan. Ihmisen on myös aina ikävä toisen luo."

Suomessa syntynyt kasvanut kouluttautunut uran tehnyt saattaa kuvitella olevansa yleensäkin turvassa ja pystyvänsä erityisesti pitämään huolen itsestään. Kykenevänsä arvioimaan ihmisiä sekä tilanteita ja irtautuvansa niistä poiskävellen joko täysin ilman eli minimivahingoin. Höpöhöpö.

Siispä; mitään turvapalvelusopimusta ei yleensäkään ole ja tosiasiassa olevankin toisen osapuolen kyky toimittaa palveluita oli mitä oli. Vaikka, näin ei tarvitsisi olla; hittoako ”toisellakymmenellä hätäkeskukseen soittelevilla”, keistä ainoastakaan ei ole edes jälkeenpäin todistajaksi, kun toimiva ratkaisu on ihan helppo.

Hälytyksentullen lähin vormumies ryntää paikalle, tempaa suojelukohteen tuontantoautoon ja he poistuvat yhdessä parasta mahdollista vauhtia. Sitäseuraava kiertely-kaartelu-eksytys pitää ehkä neuvoa puhelimessa, mutta riittää että edes joku firmassa osaa – johtopaikka hoitaa tietojärjestelmällä hänet langanpäähän.

"Ihmisellä on Suomessa tapana kuvitella osaavansa kykenevänsä pärjäävänsä, vaikka tarvitsisi jo turvapalveluita."

Stalkkerin ei pidä saada tietää missä suojelukohde asuu. Mikäli näin kuitenkin pääsi käymään; oikea vastaus on täsmäväijy. Sillä; toisin kuin väärät valinnat lähiesimieheksi/toimihenkilöksi todistavat, se ei ole työrangaistus. Mitenliene; onkohan useimmilla ex-poliitikoilla kotonaan edes hälytysjärjestelmää?

Itseasiassa – huomioiden kuinka paljon Helsingin keskustassa laiduntaa kaikenlaisia ”alustatalouden ilmiöitä” – sopii kysyä, että eikö aikaansa seuraavan isännöitsijän pitäisi teettää aika ajoin täsmäväijyjä myös talon piikkiin? Tietääkseen keitä siellä oikein kulkee millä ja minne. Ellei ole tietoa ei asioihin voi puuttuakaan.

Mutta puhuttaessa entisestä valtakunnan pääsarjan poliitikosta, jolla on nyt varmasti perässään stalkkeri – tarvitsija ja maksaja on tietysti toinen. Minkään Sanna Marinin oikeusjutun selostusten ällöttävyyden ei siis oikeasti olisi tarvinnut tapahtua. Turvaa olisi tuotettu läsnäololla – käännytetty syytetty jo rapunovelta tai lennätetty putkaan.

"Stalkkerin ei pidä tietää kotiosoitetta. Jos näin kävi, täsmäväijy palauttaa turvallisuustilanteen normaaliksi."

Olenko muuten muistanut korostaa kyllin uhkakuvan vaihtelevuutta ja vaikutusta resursseihin? Useimmiten näissä keskusteluissa näet pälleillään – tahallaan väärinymmärretään – jonkun muka tulevan ovelleen seisomaan määräämättömäksi ajaksi kuin asunto olisi jokin Presidentinlinna. Ja pölöpölöpölö.

Samat sanat varsinaisesta henkilösuojelusta. Sopimus tehdään etukäteen kullekin asiakkaalle sopivalla palvelukattauksella. Useimmille useimmat niistä vain nimetään kuvataan hinnoitellaan, mutta itse tilaus tehdään vasta tarvittaessa. Miksi? Koska muuten ei ole toivoakaan oikeasta palvelusta oikeana aikana.

Pitää ymmärtää, jottei turvafirma ole mikään kaikkea maailmallista hyvää jakava sampo ihmisvarasto ihmeidentaikoja. No, onhan se nyt jonkunsortin valmiusorganisaatio, mutta toiminta keskittyy palvelemaan olemassaolevia asiakkaita. Ellei nimeäsi löydy koneelta, sinua ei ole olemassakaan – firmalle.