Tökeröyttä kaikenaikaa, -ikää ja välineissä, osa 2

 En tiedä – monastiko jo olen naputtanut riviä yhteentörmäyksestä esiteinin kanssa. Itse aloitti nimitellen, pahensi jättäen sanomatta nimensä+pronomininsa sekä kärjisti poliisitehtäväksi osoittelemalla älypuhelimellaan ”väkivallasta” huutaen. Ei tosiaan ollut mitään sanottavaa internetille.

Trollaamisen ainoa yhteinen nimittäjä on reaktion hakeminen – sinulta

Kun luin YLE:n netistä Pohjois-Helsingin kaupunginosaryhmien juorunkylvöstä, teeskentelin huvikseni lukeneeni sittenkin puskaradio ja pyrskähdin kerran tietokonepöytäni takana. Sitten vakavoiduin; minulla on teille kaksi sanaa sanottavana: Instagram-mellakka ja Göteborg. Leikki muuttuu äkkiä todeksi.

Siviilien onneton suhde yksityiseen turvallisuusalaan

Niin; ollaan kaikentietäviä ja kuulemma pystytään tekemään vartijan tai järjestyksenvalvojan työt itse paremmin. Ihan jo valokuvasta nähtiin mikä kukin on naisiaan, sekä pannaan lainausmerkit ammattilaisuuden ympärille, kun 80 vuoteen kerran yksi toimenpiteen kohde kuoli käsiin.

Luulkoon mitä luulivat – eivät ne sinua pysäytä tai edes ohjailekaan

(Kuva: Jari Kähkönen)

Saamaton on kylähullu, joka ei käännä kaikkea puheeksi itsestään tai aiheesta mistä vouhottaa. Köyhä on kynämies, joka ei keksi kuinka olla aina vähintään kolmea mieltä; oman tekstinsä pohjalta. Myyntimies taas käyttää kokoontumisia hyväkseen; liittyipä myyntiartikkelinsa aiheeseen tai ei. Hän haluaa tienata.

Älä hamua saavuttamatonta ja anna jonkun rakastaa itseäsi, desperado

(Kuva: Jari Kähkönen) Kirjailijuutta ei tarvitse kysyä;
se on tosiasia. Kirjailijat eivät liioin välttämättä pidä
itsestään puhumisesta, jos se ei vie asiaa eteenpäin
tai osoiteta olevan mitenkään olennaista.

Onko väsyneempää läppää kuultukaan kuin ”olen miettinyt oletko kirjailija”? Niinikään; jaoin kuusi päivää sitten kiinnostavan julkisen virallistiedon – kaksi päivää siitä lehti uutisoi saman – ja kaksi päivää tästä päätoimittajansa tykkäsi jaostani. On vain niin, että meidän aikanamme ihminen on ihmiselle desperado.

Pieni välinpitämättömyys voisi jopa pukea minua

(Kuva: Jari Kähkönen)

Muistan kyllä vielä vähintään kymmenen vuoden takaa kuinka nimeni oli aavistuksen verran liian kiinnostava joistakuista sangen kummallisista pääkaupunkiseudun turva-alaisista ja nettiin elämänsä hukanneista. Hah, nyt näin on taas, mutta asialla ovat landepaukut sekä heidän kaupunkilaisserkkunsa.

Eivät meidän maailmat kohtaa, mutta kanssani voi kyllä silti puhua

(Kuva: Jari Kähkönen)

Kaikki ihmiset ovat arvokkaita ja ainutkertaisia; ei tarvita ketään vahvistamaan, tekemään näkyväksi tai touhottamaankaan ympärilleen. Näin kirjoitin muistiin tiesmilloin ja -miksi, mutta pannessani Cahieriin paperipuristimen silmäilyä helpottamaan; keksin, että otsikko sekä johdanto käyvät tähänkin tekstiin.

Vai haluaisit sinä tietää, että kenen kanssa riitelen

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämä kuva tuli tehtyä ihan silkkaa piruuttaan, kun ostin
markkinoilla hengähdystaukoa pitäneeltä helppoheikiltä vain kuution muistilappuja
ja konttorikirjan; kokonaista muovikassillista paperitavaraa en olisi tarvinnutkaan.

Tässähän muistuu suorastaan mieleen Politiikka-Suomen Stubb-haastattelu, jossa nimeltämainittu sanoi, ettei enää ala kansanedustajaksi tai ministeriksi Suomessa. Että on mulkvisteja, joita hän ei enää koskaan halua lähelleen. Näin ajattelen itsekin turhanuteliaista riidanetsijöistä – olivatpa mitä sorttia hyvänsä.

Ihmisluontoa bongaamassa

En tiedä mitä tapahtui; olin tekemässä kuvituskuvia ostoskeskuksen
järjestyksenvalvonnan toimintamallien muutoksesta kertovaan
lehtijuttuun, kun ne vain yht'äkkiä juoksivat kamerani eteen.

Olin Helsingissä piirivartijana lähdössä lailliseen ammattijärjestön julistamaan lakkoon. Peitin Securitaksen natoneuleen merkit öljykangastakillani, nostin repun pykälään ja odottelin kyytiäni jalkakäytävällä. Vierestä käveli ennen kilpailutusta samaa firmaa ollut respa, joka mielestään vitsaili hauskasti ”lintsaamisestani”.

Tyhmyys ihmisen lajityypillisenä ominaisuutena

(Kuva: Jari Kähkönen)

Luin äsken Raoul Palmgrenin Vankilapäiväkirjan; kiinnitin huomiota turhautumiseen, jota ilmeni niin Vihkoissa kuin 30-luvun kuvien aiotussa jatko-osassakin. Olisikohan vasemmistososialisteissakin ollut siis pääsääntöisesti vain kahdensortin intellektuaaleja; työväenihannoijia ja yläpuolelleen asettujia?

Miksi suostuisin edes vaikenemaan tähtesi?

(Kuva: Jari Kähkönen)

Kyllä maailmaan meteliä, metsään paskaa ja nettiin postauksia mahtuu; älä ole yhtään huolissasi. Tämän kirjoitin muistivihkoon, kun kävi kiusallisen ilmeiseksi, että bloggaan nettikeskusteluista. Ei sanottavasti kiinnosta, mutta ihmisten yhteispeli tai pikemminkin sen puute voi vielä osoittautua olennaiseksi asiaksi.

Älä sinä siinä silmäpeliä pelaa

(Kuva: Jari Kähkönen)

Anteeksi, minunko on syy jos sinulta puuttuvat niin rahat, rohkeus kuin tyylitajukin? Tuohon tyyliin tekisi ajoin mieli töksäyttää kyttääville landepaukuille ja kirkonkyläläisille, joiden keskellä asun nyt seitsemättä vuotta. Mutta sitähän en tee, koska silloin höntit luulevat, että haen seuraa tai keskustelua.

Ihmisellä on itseisarvonsa persuilemattakin

(Kuva: Jari Kähkönen)

Minä lähden, kun olen valmis; sinun ei pidä luulla liikaa viehätysvoimastasi, määräysvallastasi tai kyvystäsi uhata voimankäytöllä. Niinikään; tarvitsen elääkseni ja ollakseni vain tiettyjä harvoja asioita sekä ihmisiä, joten sinä, työmaasi, kyläsi ja maakuntasi saatatte olla korvattavissa helpommin kuin luulitkaan. Pärjään ilmankin.

Ihmisen ikävä vaikeuksien luo

(Kuva: Jari Kähkönen) Suomalainen poliisi näyttää mallisuorituksen minimalistisesta
puuttumislinjasta muuan vapunaattohulinoissa vähintään kymmenen vuotta sitten.

Kiitos otsikonlainasta, Alatalo-Rinne. Viikonloppuna katselin videoita hiljaisena kynttilämielenosoituksena alkaneesta Lontoon Claphamin tapahtumista, joiden hoitamisen luulotellun arvostelun seuraamisesta inspiroiduin. No, eihän tämä ilmiö nyt ihan uusi tai tänä viikonloppunakaan syntynyt ole.

Monta tapaa lukea ja vielä useampia ymmärryksiä

(Kuva: Jari Kähkönen) Mekaanisen kirjoituskoneen aikaan käytin korjauskynää, jota
teroitin linkkuveitsellä; taisin sitä joskus puraistakin. Eikä minulla ole ollut enää
vuosiin tuota läppäriäkään, jonka näppäimistöllä se kuvanottohetkellä makasi.

Jo vuosia sitten olin sitä mieltä, ettei ihminen tahdo totta tietää. Hän haluaa turvallisuudentunnetta, joukkoon kuulumista ja mielihyvää. Näin ajattelen yhäkin, kun pohdiskelen lukemista sekä lukemisen ymmärtämistä. Kolmannesta ei kiinnosta, kolmannes ei ymmärtänyt ja kolmannes ei tiedä mitä sanoisi; niinkö?

Hölinä

(Kuva: Jari Kähkönen)

Ihminen puhuu, koska tämä on inhimillisen kanssakäymisen muoto; perustarve. Halutaan huomiota, toivotaan tulevan nähdyksi, etsitään apua ongelmaan tai yksinkertaisesti pitkästyttiin. Puhumisen asiallisuuden, asiasisällön sekä päämäärän suhteen saattaa olla miten on; siksi otsikkoni onkin nyt hölinä.

Sano se suoraan tai epäsuoraan, samapa tuo, kunhan ajattelet

Kysypä itseltäsi; montako minuuttia putkeen sinua kuunnellaan ilman aiheen vaihtamista, höhöhöö-luokan mukanokkelaa sanaleikkiä tai suorastaan paikaltapakenemista? Se kertoo paljon, mutta ei välttämättä imartele. Opitpahan katsomaan tarkemmin, että keille viitsit vast’edes ajatuksistasi kertoa.

Minähän kirjoitan sen mikä huvittaa tai tarvitaan

Ei pidä hankkiutua kirjoittavaksi henkilöksi, jos ei osaa ajatella. Ajatella ihan oikeasti ja itse; ei vain vastata odotuksiin, sanoittaa toisten tarpeita, mielistellä tai luoda mitäänsanomatonta tapettia sekä taustamusiikkia. Siitä seuraa usein yksinäisyyttä ja epämukavuutta, mikä ei todellakaan tunnu hyvältä omissa nahoissa.