Luin äsken Jukka Pietiäisen Vihtori Kosola -kirjan, josta poimin otsikon. Oli ilmeistä, että nimihenkilön elämänkaari oli melkoinen tragedia – samanaikaisesti sekä nousi että laski – loisti ja paloi yhtä aikaa. Huipulla hän marginalisoitui keulakuvaksi, joka ei itse koskaan saavuttanut todellista valta-asemaa.