Huomiotalouden lainalaisuudet ja minä

(Kuva: Jari Kähkönen)

Taviksille olet hörhö ja hörhöille olet tavis. Voitte nauraa ja nimitellä – julkaisukelpoisimmillaankin pelleksi; silti ette saa tasaiselle ettekä pääse edes minuun kiinni. En liioin aio pyytää teiltä mitään. Nämä ajatukset kirjasin vihkoon, kun näin nettijutun Tony Halmeen elämää käsittelevästä dokumenttielokuvasta.

Mutta enhän minä ole haavoitettu enkä sairas tai häiriintynyt ihminen. No, nimittelevätpä katkeraksi – eivät kai muuta osaa – tai olisivat itse, jos vain olisivat minä. Haluan nimittäin olla osallinen, mutta vain ansioideni perusteella, sekä tulla nähdyksi omilla ehdoillani enkä toisten tulkintojen ja ennakkoluulojen havaintoaineistona.

Hahahaa; muistanpa ex-kapparin ja sittemmin myös ex-secupomon, joka olisi halunnut minut simputettavan joko ruotuun, pakenemaan tai vahingoittamaan itseäni. Ja olen myös haastatellut kyllin montaa hoitoihmistä ehtiäkseni kuulla ajatuksen lapsen mahdollisuudesta pelastua, jos läsnä on yksikin luotettava aikuinen.

"Sanovat, että lapsella on mahdollisuus pelastua, jos yksikin luotettava aikuinen on hänen todistajanaan."  

Siispä; pidä peukuttelusi äläkä luule liikaa nauruhymiöstäsi tai solvauksistasikaan. Itse oman arvoni tunnen – minun täytyy – en liioin suostu elämään kenenkään kautta tai toisen vuoksi. Tiedän, että yleisöt ovat arvaamattomia tai toisinaan jopa petollisia – ne eivät lähtökohtaisesti kokoonnu vain auttaakseen sinua menestymään.

On tässä maailmassa nekin, jotka pelaavat joka erässä kaikella mitä niillä on – mokomat eivät tuntene edes olevansa elossa, jos eivät ole huomion kohteena – tulipa siitä sitten negatiivista tai positiivista. Toisilla taas on jotain todistettavana ja kolmannet hakevat hyvitystä – onnea kaikille valitsemillaan teillä. Emme jatka samaa matkaa.

Kieltäytymykseni ei tee minusta virheetöntä tai täydellistä. 14-vuotiaana sopii pohtia ääneen, että mitä pahaa teki jonkin ansaitakseen, koska vasta seuranneesta möläytyksestä varmistui oltavan perseihmisten seurassa. Niinikään – illuusioton tai ei-kehenkään luottava 20-vuotias on jo todennäköisesti vioittunutta tavaraa.

"Pidä  peukuttelusi äläkä luule liikaa nauruhymiöstäsi tai solvauksistasikaan. Itse oman arvoni tunnen – minun täytyy."

Ylipäätään – tappajia on erittäin vähän – hyväksikäyttäjät taas eivät yllä lähellekään sitä. He näet eivät halua tai kykenekään telomaan ketään; uhrin pitää olla avuton, yksin, huijattavissa tai uhkailtavissa. Jos kuitenkin jostain kumman syystä halutaan tulla nähdyksi ”tappelevana”, vastapuoli ei varmasti kykenisi satuttamaan kuin itseään.

Hah, kuinka moni niin kutsuttu kingi meneekään vaikeaksi, jos samassa tilassa läsnäolevana pidättäytyy nauramasta ”merkistä” eikä pisteeseen päästyä olekaan samaa mieltä kuin niin sanotut kaikki muut. On ainoastaan kiusattuja, kiusaajia ja mukanahöhöttelijöitä eikä kukaan tässä elämässä saa olla loputtomiin vain yhtä niistä.

Kauniimmin en ole enää aikoihin ajatellut niin kutsutun apinalauman lain harjoittajistakaan, koska mielivallassa säännöt ovat aina joko kirjoittamattomia tai vailla mitään todellista merkitystä. Tällöin niin tämä tosiseikka kuin kaikki muutkin asiat opitaan aivopeseytymällä ”yhteisön” jäseneksi.

 "On ainoastaan kiusattuja, kiusaajia ja mukanahöhöttelijöitä eikä kukaan saa olla loputtomiin vain yhtä niistä."

Väitän, että loppujenlopuksi useimpien ympärilleni ongelmaa tekemään tulleiden vaiva oli – mahdollisesta nimellisestä vouhotuksenaiheesta huolimatta – haluttomuuteni reagoida ylipäätään. Huomionkipeät ressukat. Terve sekä tasapainoinen täysikasvuinen aikuinen hylkää arvailut, pahat puheet ja vihjailut, koska ne ovat epätotta.

Kun en ole lain yläpuolelle asettuva todellinen tappaja, miksi olisin sen alittamaan pyrkivä Donald Trumpin köyhisversiokaan? Naurattamassa yleisö, ällöttämässä viholliset ja solvaamassa henkilökohtaisuuksin vastuuseen vaatijat toimintakyvyttömiksi. No, sateenkaari loppuu Taserin piikkeihin tai flashbangien paukkeeseen.

Kyllä tämä taitaa tarkoittaa, että huomiotalous ei ole minun juttuni ja pystyn vain vaivoin edes sietämään sitä. En hurahda, sokaistu enkä vouhota vaan väistän, valikoin ja harkitsen. Oletan, ettei maailma lopu, sekä huomispäivän tulevan sittenkin. Eikä siinä lähtökohdassa ole pohjimmiltaan mitään vikaa.