Siviilien onneton suhde yksityiseen turvallisuusalaan

Niin; ollaan kaikentietäviä ja kuulemma pystytään tekemään vartijan tai järjestyksenvalvojan työt itse paremmin. Ihan jo valokuvasta nähtiin mikä kukin on naisiaan, sekä pannaan lainausmerkit ammattilaisuuden ympärille, kun 80 vuoteen kerran yksi toimenpiteen kohde kuoli käsiin.

Yksityisen turvallisuusalan onneton siviilisuhde

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämä on kuvituskuva, joka liittyy mitään mihinkään vain siten, että minä sen otin, käsittelin ja julkaisin.

Tiesit kai; tai vähintään arvasit, että jo ennen vuodenvaihteen vaikeuksiakin yksityisen turvallisuusalan suhde väestömme valtaenemmistöön oli kauniisti sanottuna huono? Esimerkiksi; vapaalla et välitä sanoa ammattiasi, kosket jaksa kuunnella kenenkään valituksia "siitä omasta tragediastaan".

Ei selviytyminen ole mitään rakettitiedettä, höpsöliini

(Kuva: Jari Kähkönen) Höpöhöpö. Ostettu rekvisiitta se on, Puolan "kan-
sanarmeijan" ylijäämää. Yövartijoille ei tuollaisia vartiotoimistoissa
jaettu; ei ainakaan Suomessa.

En yksinkertaisesti ymmärrä tätä siviilien ja niiden kakaroiden tietämättömän hömelöä haavoittumattomuuskuvitelmaista toljottamista, jota voisi myös kutsua luonnonvarainen eläin auton valoissa -toimintamalliksi. Tajua, että olet vaarassa; toimi asianmukaisesti sekä ennenkaikkea aikailematta.

Hohhoijaa, ainakaan täkäläisille turvallisuutta tekeville ei tule suorituspaineita

(Kuva: Jari Kähkönen) Kuvassa Joensuun Plattaa eli kävelykeskustaa. Tietääkseni juuri
tässä kohtaa ei kuitenkaan tällä kertaa rähisty.

Tuhlasin kahdesti aikaani yrittämällä keskustella joensuisen rahvaan kanssa turvallisuudesta, mutta eipä ainakaan päästä sanomaan, jotten parastani yrittänyt. Tein myös yhden aika huolestuttavan omakohtaisen havainnon. No, ainakaan täkäläisille turvallisuutta tekeville ei tule suorituspaineita.

Saatoin tulla entiseksi jo aikoja sitten, mutta en minä kyllä siviiliksikään palaa

(Kuva: Jari Kähkönen) Nuorena olin takakireä pikkuporvari, joka luuli olevansa muita
parempi. Siitä ajatuksesta on jäljellä enää tämä helyrasia.

Alkujaan otti railakkaasti päähän, että tunnuksia ja valtaa halvennettiin, vaikka äänenlähde ei tykännyt itsestäni. Kiitos vaan; en minäkään olisi välittänyt tuollaista ulkoista sukupuolielintä tavata – yksityishenkilönä. Yhtäkään en höykyttänyt, sortanut enkä tehnyt oikeusmurhiakaan; uskoopa kukaan tai ei.

Ja tehänhän sen tiedättekin – ette!

Kylläpä hiljan riittää, kun seitsemättä päivää putkeen bloggaa yksityisen turva-alan asioista, mutta hellittääkään ei valitettavasti voi. Jos otsikkoni inspiraationa olleen alkuperäislausahduksen sanoja vuosikymmenten takaa tunnistaa itsensä, pitäköön omaa hauskaa sen edestä – tuli päivä, jolloin hänetkin noteeraan.

Trokarin perässä

Minäkin olen joskus mennä sanattomaksi. Tämä hetki on lähellä esimerkiksi silloin, jos joku koettaa nimiä mainitsematta yllyttää selvittämään väitetysti kylässä alkoholia alaikäiselle välittäneen; sanoakseen tälle, että lopettaa. Seuraa siis muutamia suoria totuuden sanoja trokarin perässä olemisesta.

Rattiraivopostaus

(Kuva: Jari Kähkönen) Jos sinulle pitää erikseen sanoa, että tämä on kuvituskuva
satunnaisesta liikennevalvontatarkastuksesta, jonka syytä tai lopputulosta en
tunne, eikä se liity tekstin sisältöön mitenkään; no, nytpä sitten senkin tein.

Minä ymmärrän rattiraivolla tahallista häiriköintiä tai onnettomuusvaaran aiheuttamista. Akuutisti tärkeintä on, että pahin ei tapahdu: hiljennä, väistä sekä jousta oikeuksistasi tarpeen mukaan. Tiedän; on tämä sikamaista, mutta muista että hautausmaat ovat täynnä voittamattomia ja erehtymättömiä ihmisiä.

Siviilin tunteet, miltä jokin näyttää ja tarve saada huomiota

(Kuva: Jari Kähkönen)

Kirjoitin ylläkäyvän otsikkoluonnoksen cahieri-Moleskineeni, kun hetkellinen kuvitelmani voimankäyttöä ja järjestyksenvalvontaa koskevasta keskustelusta ei-ammattilaisen kanssa päättyi. Hahahahaa. Luuleeko ne tosiaan, että on vartija, jos on jotain tiettyä mieltä tai vartijoidenkaan olevan yksimielisiä kaikesta? Voivoi.

Miksen jaksa kuunnella

Nuoruudenammattini parikymmentä vuotta vaikutti; jossain vaiheessa lakkasin jaksamasta kuunnella, tai menetin myötätuntoni väärään paikkaan änkeämällä ängenneitä ja itse asiansa omaa tyhmyyttään sotkeneita taviksia kohtaan. Ei; en minä kyllä heitä siksi sortanut tai yhäkään aseta itseäni liioin paremmakseen.