Kuuliaisuus ja tottelevaisuus olivat ajanhukkaa

(Kuva: Jari Kähkönen) Tälläinen rinnassa kuljettiin spol-tehtävissä
alkaen Jatkosodasta aina vuoteen 1991 asti.

Luin Eino S Revon muistelmateoksen Pihlajanmarjat, koska Kalevi Kalemaan aseistakieltäytyjäkirjassa Sankareita vai pelkureita kuvattiin ensinmainitun palvelusta Talvisodassa kurikomppaniassa. Se antoi aiheen ottaa käskyvallan, kurin, kuuliaisuuden ja tottelevaisuuden teemat uuteen pohdintaan.

Olisiko alettava vähemmän viranomaiskuuliaiseksi?

(Kuva: Jari Kähkönen) Ja niin minä vuosia sitten nähdessäni nykäisin pokkarin
olkalaukustani; tein arkistokuvan, jota käytän useasti, vaikkei se oikeastaan
mitään mihinkään liitykään. Tietenkin rekisteritunnus on poistettu kuvankäsit-
telyllä.

Minä voisin kirjoittaa rähähähää ja mitämäsanoin, mutta enpäs aloitakaan tekstiäni sillä. Syyni olisivat hyvät; kuopiolaispoliisit selvisivät sakoilla ynnä varoituksella sekä Meri-Lapissa suututtiin rajapelleilystä. Perään nyansoidumpaa tapaa nähdä ympäröivä maailma, mukaanlukien viranomaiset ja heidän työnsä.

Tarpeettomia keskusteluja

Minäkeskeiset ja tottelemisintoutuneet ihmiset ovat yhtä arvokkaita kuin muutkin; tuon itsestäänselvyyden kirjoittaminen ei silti ole helppoa, koska samat myös koettelevat koviten periaatteen kestävyyttä omalla käyttäytymisellään. En väitä olevani tässä suhteessa pyhimys; se on ihanne, josta olen kaukana. 

Poliisista keskustelemisen vaikeus hybridivaikuttamisongelmana

(Kuva: Jari Kähkönen) Poliisista keskusteleminen on vaikeaa asioiden monimut-
kaisuuden vuoksi; juuri siksi siitä onkin tullut nyt hybridivaikuttamisen ongelma.

Alan pakinoimaan oletuksesta, että on neljää perustyyppiä ihmisiä: poliisit, poliisiin myönteisesti suhtautuvat, poliisia vihaavat ja ne ketkä eivät ota kantaa. Tyyppien rajapinnat ovat vaikeita sekä koeteltuja, koska joko siellä käytetään valtaa tai sitten paljastuu käsittämätön vaikeus hyväksyä toisen yksilöllisyys ja ihmisarvo.

Viranomaisvastainen

Arkistokuva, jossa näkyvät henkilöt eivät liity 

mitenkään tekstiin. Jotkut ottavat virka-asemansa 

niin vakavasti, että katsovat olevansa lähtökohtai-

sesti aina kanssaihmisensä yläpuolella; vaikka 

oikeasti olisivat tämän kanssa kirjaimellisesti sil-

mäntasolla.

Luin verkkosivustosta, joka tarjosi ohjeita verkkohäiriköinnin kohteeksi joutuvalle asiantuntijalle ja hänen organisaatiolleen. Jouduin sivuraiteille pääasiasta, kun nimetön kihlakunnansyyttäjä sanoi siellä otsikkoni v-sanan kaksi kertaa peräkkäin. Mitä? No, se on se valta-asema; aina ne kuvittelevat olevansa majesteetti, jota ei saa ”loukata”.