Tunneäly

(Kuva: Jari Kähkönen) Vakiintuneen toimituksellisen käytännön mukaisesti kuvan ja tekstin välinen suhde on sattumanvarainen tai täysin puuttuva.

Johan on maailma malliinsa päässyt, jos Jussi Halla-ahoa tarvitaan Sanna Marinia kritisoimaan, mutta – totisesti – Pasi Koivumaan kaltaiselle ikämiessarjan maakuntalehden päätoimittajalle se ei näytä samalta kuin toisille. Kyllä. Hän oli se, joka kirjoitti tunneälystä.

Moinen inspiroi, koska tunnistin hiljan julkisuudesta muuan hullujen poliisien top-10:neeni heittämällä menevän – aikanaan mulkku -epiteetin nimensä yhteyteen saaneen – eläjän. Vai on se tuostakin sitten evp tullut? Onneksi asumme – saman lähteen mukaan – hyvän matkan päässä toisistamme.

Muuten tuskin käyttäisin nyt otsikoksi ottamaani t-sanaakaan. Olen joustava kuin rautakanki ja mukava kuin lasivilla, minkä tiedän itse paremmin kuin hyvin. Siksi tässä on saatu olla syyllisenä sekä tultu ylikävellyksi riittävän monta kertaa; emmehän me kaikki ole rokkistaroja tai mitään niihin verrattaviakaan.

"On saatu olla syyllisenä sekä tultu ylikävellyksi; emme kaikki ole rokkistaroja tai mitään niihin verrattaviakaan."

Mutta tarkoittaako tämä, että minua saa pitää itsestäänselvyytenä tai loukata vapaassa mitassa? Sanon ”selityksensä kullakin”, kun jälkiviisaudessa hahmottelen, että univormusta vai myönnettävästi nuoresta iästäni verrattuna vastapuoleenko kaikessa oli kysymys. Taisipa vain alkaa vouhotuttaa ja sanat keksittiin sitä mukaa.

Eihän tämän näin pitänyt mennä, tottatosiaan. Mutta kun ihmisten kesken asiat ratkaisevat vasta, jos ei enää muu auta. Osoittautuu – toisinaan hyvinkin epähienosti, – että pitäisi olla joustava eli taipua myös siihen mitä ei pitänyt ollakaan. Ja kiellonkin on oltava niin hienovarainen, jottei kuulija edes tajunnut saamattajäämistään.

Niin. Sitten osoittautuu, että väitetty määrääjä oli kykenemätön kestämään määräämisensä seuraukset – jos moisia edes koskaan tiedosti. Löytyy myös omaneduntavoittelijoita, jotka ovat niin sormeilleet määräystä kuin suodattaneet toimeenpanostakin kertyneitä kokemuksia ennen varsinaista rysähdystä.

"Saako minua pitää itsestäänselvyytenä tai loukata vapaasti? Selityksensä kullakin. Vouhotuttipa vain ja sanat keksittiin."

Mutta niinhän teet itsekin? Se on hyvä muistaa, koska vain totalitarismi on täydellinen järjestelmä; ei tosin ylivertaisuuden vaan todellisuudenhallintakyvyn vuoksi. Jos tapahtunut ei täsmää siihen mitä piti tapahtua, sen huonompi ensinmainitulle. Kaikki ei silti ole suhteellista eikä mikä tahansa käy.

Massasta on jo aiemmin huuhtoutunut esiin niin kutsutut ihmisihmiset eli sosiaaliset lahjakkuudet. Tässä vaiheessa joistakuista heiksi luulluista paljastuu heikkoluonteisuutta, jossa ollaan aina sujuvasti samaa mieltä kulloinkin edessään seisseen kanssa; ja onhan myös ne varsinaiset ongelmapersoonatkin.

Ei – en unohtanut sulkeutuneita enkä omaehtoisia, vaikka mainitsen heidät vasta nyt. Miten on? Onko sellaisia edes oikeasti olemassa? Yhdelle väitetty tyyppiys on tosiaan pelkkä tekosyy. Siispä; katsopa nyt kuinka tuo toinen kälkättää sekä kolmas sopeutui tiimipelaajaksi. Neljäs sai siis heistä ulos sen mitä sinä et saanut.

"Onko sulkeutuneita tai omaehtoisia olemassakaan? Katso nyt tuotakin kälkätystä ja sopeutuvaa tiimipelaamista."

Niin. Siinähän koetat pitää pokerisi, kun vielä keski-iässä huomaat ettei kanssasi haluta leikkiä, koska sinusta ei yksinkertaisesti pidetä. Tai kuinka avomaastossa vastaan tuli sukulainen, jonka olet tuntenut yli 40 vuotta; nyt hän ottaa naama venähtäen taka-askeleita ilmeisen säikähtäneenä. Etkä tehnyt mitään pahaa kummallekaan.

Tai entäpä se kerta, kun todistat konemiehen kiusaantuneisuudesta irveeseen vääntyneitä kasvoja kehitysvammaisen entusiastin rikkoessa sopivan rajat – selitti toissijaista liian läheltä? Niinikään; lähtiköhän tuo toinen – normaaliväestön mies – karkuun, kun hiihtoladun ylläpidon huonouden selittäjä ”vaihtoi välillä kappaletta”?

Älä siis ainakaan ylläty, jos joku on vielä seuraavaksi kahdeksankymppisenäkin niin tohelo, ettei suu yksinkertaisesti pysy kiinni, vaikka pitäisi. Ja niin huomionkipeä, jotta jo viiden minuutin katseeton paikallaanolo tai puhuminen jostain mikä häntä ei huvita/kiinnosta; laukaisee typerän kompailun katsokaa hei minua -pelleilykrampin.

"Siinähän sitten koetat pitää pokerisi ja olla yllättymättä elämän edessä keski-iässä, kun mikään ei tullutkaan paremmakseen."

Ihminen ei ole mitään yksinään – hyvä, jos pystyy edes selviytymään. Valmiiksi rakennetun maailman järjestäytyneessä yhteiskunnassa ei näet vain ”nousta sohvalta” ja mennä ottamaan jotain. Sen onnistuakseen vaaditaan ympärille joukkoa toisia ihmisiä, joilla olisi toivottavaa olla samat motiivit sekä taidot.

Edelläkäyvän tohdin kirjoittaa, vaikka tiedän useilla olevan kyllin riesaa siinäkin, että ympärillään olevat malttaisivat ainakin olla suuremmin kamppaamatta tai sortamatta. Kun menestymisen mahdollisuuksia ei tosiasiassa ole, vaan oikeastaan pitäisi nopeasti kerätä omansa ja häipyä taakseen katsomatta.

No, käykö sitten siellä suuressa maailmassa niinkuin Ykspihlajan kino-orkesterin Porilainen juntti -kappaleessa, mikä muuten on tekijöiden äskeisen YLE:n nettijutun mukaan vähintäänkin puoliksi itseironinen työ? Hah, mistäs se ihminen muusta puhuisikaan kuin toisten valinnoista, mausta ja tyyleistä. Iänkaiken sekä vastakin!

"Hah, mistäs ihminen muusta puhuisikaan kuin toisten valinnoista, mausta ja tyylistä. Iänkaiken sekä vastakin!"

Entäpä jos käykin niin, että kohtaa 70-luvun musiikkia soittavan hotellin yökerhon baaritiskillä silmästä silmään kerhon nahkaliivejä kantavan prosenttijengiläisen, joka hätkähtää silminnähden ja poistuu paikalta seurueineen likipitäen paeten. Sille näet tuli kyttäfiilis. Täh? Keski-ikäinen jälkikäteisjärkeilee.

Välikohtaus tulee ymmärrettäväksi, kun muistaa hätkähtäjän olevan sen kaupungin osastosta – mistä itsekin noin 25 vuotta sitten muutti metropoliin, – jossa oli tuolloin asunut alle vuoden. Oli oltu usein samassa yöravintolassa – vaan pian sinne lakkasi pääsemästä liivit päällä – tappelunalun tähden, mistä kuuli jälkeenpäin.

Niinpäniin. Mitenliene ollut tosiasiassa – tuolloin vielä jossain atarin lopun vaan tiedustelun alun välillä olleen – järjestelmän ja – vanhasta autosta stereot varastamaan pyrkivän – oman tekijyyden kanssa? Taisipa olla niin, jottei mokomaa seurannut kuin naurettavan itsetärkeät päänsisäiset ajatukset – luulen minä.