Olet tavis ja minä vain satuin sivuamaan päivätyötäsi

(Kuva: Jari Kähkönen)

Näynpä taas vaihteeksi saaneen vaivoikseni ressukan, joka toivoisi minun niin haukkuvan hänet, uhkailevansa henkilökuntaansa kuin halveksivan asiakkaitaankin. Ei tipu. Heh; itserakas höpelö suorastaan hirtti itsensä päivätyöhönsä eikä enää erota kielteistä huomiota myönteisestä.

Tuskin tietää minusta paljoa eikä ymmärrä sitäkään vähää. Ammatinvaihtajuus selviää netistä, mutta ihmiskokemukseni ja -tuntemukseni laajuus ei; turha sauhuta, kosken ole vähääkään vaikuttunut. Jossain vaiheessa huomionkipeät jäävät aina – tavalla tai toisella – kyydistä, mutta minäpä en taakseni vilkuile.

Niitä on todellakin riittänyt. Mitä sitten, jos joku väittää nauravansa minulle? Väittäjä on yksi henkilö, jolla ehkä on identiteetti, mutta sitä tämä ei tohdi edes julkisesti ilmaista. Anteeksi vain; moinen ”mielipiteenilmaisu” on niin köyhää, kevyttä ja merkityksetöntä, jottei sentähden maksa vaivaa tehdä yhtään mitään.

"Turha sauhuta; ei tee vaikutusta. Jossain vaiheessa huomionkipeät jäävät aina kyydistä, mutta minä en taakseni vilkuile."

Mutta sittenhän oli se hyypiö kuin antoi ymmärtää olevansa ison talon uutispäällikkö, jonka senoihinsa sakaantuminen nauratti...ehkä kerran...vaan häneltä toipuminen vei monta kuukautta. Voivoi; kun ei hallitse alustaa, silloin ei liioin päätä kuka saa tai kenelle annetaan – ja ilman sitä...valtaa...olit – mitä? Aijai. Pelkkä oma itsesi!

Keskustelu – jos sitä edes ilmenee – ei siis usein ole älykkäämpää kuin kaverini toista vuosikymmentä sitten koirien taivaaseen lähteneen Nelli -nimisen pitkäkarvaisen skotlanninpaimenkoiran reaktio, kun päissämme nauroimme tiesmille. Se haukkui hädissään, koska luuli kai ilonpitoamme jo jonkunsortin sairauskohtaukseksi.

Voivoi. Kuinka monen moninaista kertaa olenkaan nähnyt netissä estyneitä kateita, jotka sisäinen pakko laittoi perseilemään huomionkipeyksissään, kun eivät ”saaneet” tai pikemminkin kyenneet osallistumaan keskusteluun. Ja sensortin kursailemattomia, jotka tunkevat seuraan keskeyttäen toisten jutut; alkaen puhua päälle omia asioitaan.

"Pitkäkarvainen skotlanninpaimenkoira Nellikin haukkui aina hädissään, kun päissämme nauroimme jollekin."

Totisesti; moninaiset ovat ihmistenkohtaamisrajoitteet. Ei esimerkiksi ymmärretä, että vaikka minulla nyt sattuu olemaan tälläinen kirjoittamisharrastus; sen tai yksittäisen tekstinkään kautta on turha yrittää ”lukea” enempää kuin riville on kirjoitettu. Sinulla on omat reaktiosi, mutta pidäpä kuule silti ihan vaan ne housut jaloissasi.

Jos kirjoitan vapaassa mitassa enkä tilaustyötä, en ota vastuuta kenenkään tunnoista. Tänään maailma ei enää ole kaksinapainen, suuret kertomukset ovat päättyneet ja campismikin on ihan camppia. Kehitä itsellesi persoonallisuus, jos pystyt – sekä päästä irti ideologiastasi, sikäli kun edes tiedät, mikä se sellainen oikein olikaan.

Kärsivien tosien keskiluokkaisten lisäksi olen nähnyt myös työväenluokkaiset tyrkyt, jotka ostavat itseään paremmakseen velkarahalla, ylityöllä ja äänestämällä porvareita. Jotkut taas rehvastelevat informanttini edessä etteivät muka lue mitään kirjoittamaani, sekä nauravatkin sille, mutta silti tietävät aina niin päivän aiheen kuin käsittelynsäkin.

"Kehitä itsellesi persoonallisuus, jos pystyt – sekä päästä irti ideologiastasi, sikäli kun edes tiedät, mikä se oikein olikaan."

Ei elämä ole mitä muut sinusta sanovat; elämä on mitä siitä itse teet. Jotain menee kokemattomuuden piikkiin; onhan itseänikin toisinaan menestyksellisesti ärsytetty. Tajua kuitenkin, ettet ole rokkistara, jonka kuuluukin tarkkailla yleisöään ajoin myös tuntemattomana. Olet tavis ja minä satuin vain ohimennen sivuamaan päivätyötäsi.

Tiedän kyllä mistä näissäkin tyypeissä on kysymys. Jouduin vielä vanhalla ikää livenä valitettavasti useaksi vuodeksi tekemisiin mestarin kanssa, joka oli puhelias, mutta – samanaikaisesti – valikoivasti kuuro. Ei kuullut mitään, jos ei puhuttu hänestä itsestään tai jotain sellaista mitä pystyi käyttämään hyväkseen – edes kevyesti vääristeltynä.

Siksi en nyt suhtaudu matkimiseen tai kopiointiinkaan tavanomaisella huumorilla – pidä sitä vilpittömimpänä imartelun muotona. Yhteistyötäkään en arvosta, koska havaintojeni mukaan se ei kannata. Ei liioin kiinnosta olla luomassa vaikutelmaa, että joku muka tietää, vaikka tosiasiassa on toimistoonsa mökkiytynyt ja pihalla kaikesta.