Kanervalasta, taas

Monta päivää olen vain katsellut kuinka postauksen ykkösosaa klikkaillaan innokkaasti, joten saamanne pitää: tässä on uusi tekstini Joensuun Kanervalan pahoinpitelystä. Onhan aihe taas ajankohtainenkin. Käsittelen poliisin suorituksia ja osoitan muutaman sanan maallikolle väkivaltaa koskevassa hätätilanteessa.

Kansaa kiinnostaa vain Vartijatarina

(Kuva: Jari Kähkönen) Juhlan kunniaksi tai puoliksi vitsillä ostin pyssy- eli päivävuoron eväskassin, jolla roudasin pitkämatkalaisten tekijänkappaleita lähettäväksi heille postitse nimmarin kera.

Aloin kirjailijaksi kolme vuotta sitten; olen tehnyt kolme omaa teosta ja ollut mukana yhdessä kokoelmassa. Kun nyt vuodenlopun edeltä katson taaksepäin; huomaan, että esikoinen eli Vartijatarina liikkuu yhä eniten. Ihantosi, sekö minun kirjailijuudessani oli kaikkein tärkeintä?

Kommunismivouhotuksen takana piilevät pahat aikeet

(Kuva: Jari Kähkönen)

Luin sosiologi Pierre Bourdieuta, joka oli tiedemiehen ammattinsa lisäksi myös rohkea julkinen intellektuelli Ranskassa. Vastatulet – ohjeita uusliberalismin vastaiseen taisteluun, se ei ole vanhentunut kierrossaolon vuosikymmenissään; teos kelpaa yhä tänäänkin neuvoksi nationalisti-populistiemme käsittelyyn.

Miksen kirjoita turva-alan ay-politiikasta

(Kuva: Jari Kähkönen) Mennyt on mennyttä.

Toivottavasti kukaan ei odota minun käsittelevän yksityisen turvallisuusalan yhteiskunnallista tai ammatillista edunvalvontaa. Niitä voidaan joskus aihe suoden sivuta, mutta pääosassa älköön olko koskaan. Itse olette, kuulutte ja maksatte; teidän siis tulisi toimiakin, eli turha on vilkuilla tännepäin.

Suurisydämiset humanistit, jotka puhuvat Joulun hengessä

Jos vouhotat Al-Holin leirin naisten ja lasten tähden; on ihan pakko kysyä, että olitteko ehkä parempiakin tuttuja tai montako vuotta olit operatiivisessa toiminnassa Syyriassa? Älä selitä. Tämä menee näin. Et sinä mitään oikeasti tiedä; sanotkin sen vielä aivan liian kovaan ääneen ja vastenmielisellä tavalla.

Perusta keskusvalvomo, torspo

(Kuva: Jari Kähkönen) Se on vartiokellon tarkastusavain, kun eletään jo aikaa, jossa
itse kelloissa on pääsääntöisesti virtalähteenään patteri.

Kommentoin Maikkarin nettijuttua, jota pidän keskinkertaisena työnä. Miksi julkistettiin turvafirmassa työskentelyn yksityiskohdat, mutta ei lupahallinnollisia seuraamuksia tai niiden mahdollista puutetta? Kai turvafirma edes päätti tuomitun työsuhteen? Entäpä yliopiston ja turvafirman sopimussuhde?

Maailmankuva ja ihmiskäsitys Jouluhupaelman kautta nähtynä

(Kuva: Jari Kähkönen) On minulla agenda, nimittäin kalenterina taskussa tai olkalaukussa.
Korttejani en silti näytä nytkään vaan blurrasin ne kuvankäsittelyohjelmalla.

Kanssaihminen tarinoi minulle jouluhupaelman, jossa esiintyivät Kertoja, Komissaariksi Itseään Luuleva ja Se Tavallinen Epäilty. Keskimmäinen ei ollut suoraan näyttämöllä ja viimemainitulla oli ylettömän pitkä monologi. Se oli ollut työpaikkateatteria; aihe oli määrääminen, tekeminen ja tiedottaminen.

Seuraamisen vaikutukset lyhyeen ja pitkään matkaan

(Kuva: Jari Kähkönen)

Ihmeekseni luin ketjuntäyden tämänseutuista Face-Puskista, minkä aihe oli ollut väitetty huono palvelu kemikaalio-ostoksia tehtäessä tavaratalossa, mutta luonnollisesti keskustelu rönsyili pian myös vartijoihin. On naputettava teksti vartijan seuraamisesta; aihe vaikuttaa niin tarpeelliselta kuin hyödylliseltäkin.

Minkäsortin vallankumouksellinen sitä tuli oltua

(Kuva: Jari Kähkönen) Joko ne nykyään sanoisivat
tälläistä toimintamallia mobiilijournalismiksi,
vaikka minä olin tehnyt samaa jo kymmenen
vuotta sitten ihan ilman nimikkeitäkin?

Pysähdyin iltakävelylläni merkitäkseni muistivihkoon lähtökohdan; en vain pystynyt vastustamaan tämän maailman nokkimisjärjestystä. Oikeasti en siis tainnut tulla olleeksi minkäänsortin vallankumouksellinen; turha ulista nokkaansaamisesta, kun itse haastoivat kanssani riitaa ja saivatkin sitä.

Maikkarin hutikuti ja mitä se merkitsee

Oli se koreaa perjantai-iltana katsella, kun Maikkari skuuppasi äärioikeiston salamurhahankkeella, sekä syyttäjälaitoksen pressi törttöili urakalla. Mutta jo seuraavana päivä selitellen lievennellään juttua. Tuliko synnytettyä kunnon jupakka, joka on kirjaimellisesti alkanut elää omaa elämäänsä?

Muuan keskijoulukuisena perjantai-iltana

Maanpuolustustahto on alhaisimmillaan kymmeneen vuoreen, paljasti tutkimus. Kuta pidempään eduskunta sekoilee Haavisto-jutun kanssa, sen vaikeammaksi paluu normaalitilaan tulee. Julkkispoliisi Olli Korpi antoi Karjalaiselle haastattelun masennuksestaan ja työuupumuksestaan. 

Mä vaan jätän tän tähän

Tulin tietämään Kuopion luistinratavartioinnista(1,2,3) sattumalta, kun eilen vierailin itseäni ikääntyneemmän ja yhä lineaarista eli eetterimediatelkkaria sekä etenkin sen uutisia katsovan ihmisen kodissa. Mielleyhtymäni eivät todellakaan ole myönteiset; olenko tämän kirjoittamalla itse osa ongelmaa vai sen ratkaisua?

Työttömyys, populismi ja tunnustusyhteiskunta

(Kuva: Jari Kähkönen)

On jo vanha vitsi, että samanaikaisesti työ katoaa ennennäkemätöntä vauhtia kuin keskiluokkapellet yhä arvottavat koko ihmiselämän työnteon perusteella ja populistit kyseenalaistavat sosiaaliturvan olemassaolon. Kuinka tämä voisi olla vaikuttamatta yhteiskuntamme perusteisiin, sekä mitä siitä tulisi ajatella?

Vastuun puuttuessa katoaa motivaatio muuttuakin

                                                Video: Youtube/Pro Publica

Pro Publican Eric Umansky skuuppasi New Yorkin poliisin epäonnistumisesta mielenterveyspotilasta koskeneella tehtävällä ja vastuunpakoilusta. Kierteittäin pahenevassa murhenäytelmässä meni pieleen jokseenkin kaikki mahdollinen. Jos ei ole vastuuta, katoaa motivaatio muuttua paremmaksi; näin se vain on.

Poistaminenkin voi olla elämää isompi asia

(Kuva: Jari Kähkönen)

Iltalehteä en yleensä välitä lukea, mutta somevirrassani tuli vastaan tämän jutun linkki. Siitä sain aiheen kirjoittaa, että mitä kaikkea voikaan sattua yleisötilan poistamistehtävällä. Luuletko tosissasi osaavasi siinä kuin tai olevasi ammattilaista parempi? Ajattelepa uusiksi. Et tiedä mitään.

Asiat sitkeästi hallinnassa

(Kuva: Jari Kähkönen)

Maanantaina minua ihmetytti, että kuinka sitkeästi asiat ovatkaan hallinnassa yhteiskunnassamme. Se voi johtua valtion toimivuudesta, kansan sopuisuudesta, liberaalin demokratian pitkästä perinteestä, tai siitäkin että maamme ylhäältä käskytetyt toimintatavat piilevät juhlavan seremoniallisissa kulisseissa.