Pieniä tarinoita; tarinoita, joilla on alku ja loppu – edes tarina, mihin kertoja ei itse huku

Näyn kirjoittaneen pöytälaatikkolistauksen avolehtiösivulle, että eivät ”tarinani” ole mitään tarinoita ylipäätään; eivätkä liioin pieniä tai helpostilähestyttäviäkään. Otsikon ajatutusviivan jälkeinen osa taas muotoutui päässäni, kun Johanna Aatsalon Paljastus eteni yli kaksikolmasosan laajuudestaan.

Tarve päästä osalliseksi toisen tarinasta

Oletko koskaan ajatellut, että mistä johtuu kanssaihmisen tarve kysyä jotain ihan itsestäänselvää tai sitä minkä olit kyllä kertonut äsken postaamassasi? Eikä tämä ole missään tapauksessa yksinomaan sosiaaliseen mediaankaan rajautuva ilmiö. Niinpäniin; näin tekemällähän se ressukka hakee vain yhteyttä toiseen ihmiseen.

Poliisin toiminnan sietämätön keveys

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämän kuvan minä silmässäni näin kerran vuosia sitten muualla
huoltoaseman pihalla. Rekisteritunnus irtosi retusoimalla, mutta polkupyörä jäi harmil-
lisesti paikoilleen siitä huolimatta.

Virityin kirjoittamaan tämän tekstin jo päiviä sitten, kun Aseman lapset ry:n Pietro Saari loihe lausumaan YLE:lle, että media tekee ganstereista julkkiksia ja sen vika kai on sitten nuorten viranomaisepäluottamuskin. Sitten tuli perjantai, jolloin Helsingin poliisista löytyi luvattomanoloinen romanirekisteri.