”Miks tää Kontiolahti on niin paska paikka” – tai – ”Vain Kontiolahdessa”

(Kuva: Jari Kähkönen) Helsingissä ei paljon kuikuilla, morjestella tai tarinoida.
Sen maaltamuuttaja saa vielä sinne saavuttuaan oppia.

Otsikon antoivat minulle kaksi tuntematta jäänyttä murrosikäisiltä vaikuttanutta poikaoletttua, jotka heittelivät palloa popmusiikin soidessa, kun ohitin heidät vastaamatta toistuviin tervehtimisyrityksiinsä tai edes katsomatta päin. Voivoi kasvavan lapsen tuskaa. Hah-hah-haa. Ette te ole saamassa minulta huomiota.

Tämäkö on Ylämyllyn nuorten kapina?

(Kuva: Jari Kähkönen) Kontiolahden nuoret taiteilijat näyttävät mitä osaavat.

Arvaapa kaksi kertaa, että kiinnostaako minua täkäläisten mullikoiden pöllipinon päähän syntyneiden ja holkkitupakan laajuisen sivistyksen saaneiden typerien erauspentujen ölähtelyt, puskemiset tai pukittelut? Yllätys, ei. Jos minä tämän päättäisin, heidät nujerrettaisiin hyvin ikävin ottein.

Ryhmäytymistä vai tyhmäytymistä?

(Kuva: Jari Kähkönen) Perinnemaisema ei enää vähään aikaan ole ollut koko totuus
Pohjois-Karjalasta.

Kyllähän tässä on taas koko viikko luettu, kuultu ja katsottu kuinka Lehmossa vietettiin Halloweeniä. Olen niin kyllääntynyt, jotten enää riviäkään tähtensä naputtaisi, mutta sitten eteeni sattuivat Pielisjokiseudun paperilehtijuttu aiheesta ja Kotiseutu-uutisten pääkirjoitus Liperin ”nuorten paikasta”.

Nuorisonmielistelysuoran mätä mopomiitti

(Kuva: Jari Kähkönen) Aika humoristista selittää moot-
toripajasta kunnassa, jonka nuorisotilat eivät edes ole
auki kuin pari tuntia parina päivänä viikosta.

Vanhusbookissa pohdittiin Kontiolahden moposuoraa, mutta jostain kumman syystä – vähän niinkuin pääsiäisen ampumaratakellariperseilystäkin – keskustelunalku vain otti ja hävisi. Sääli. Useampien olisi näet ollut hyvä lukea Liikenneturvan kriittiset moposuorakannanotot(1,2).

Kielipeli muuttuvasta maailmasta

(Kuva: Jari Kähkönen)

Kerro minulle kasvattajasi niin minä kerron mikä olet. Maakunnassa pysyneet perinteisten arvojen ihmiset kasvattavat ahdasmielisen juntin. Netti kasvattaa kehitysvammaisuuden, sosiopatian ja nepsyn väliä ajelehtivan huomionkipeän, sopeutumattoman sekä haastavasti käyttäytyvän suorasuun.

Kuka lehtesi oikein lukee, osa 1?

(Kuva: Jari Kähkönen) Paikallislehdet saattavat olla herttaisen pihalla asioista, koska niiden
tekijät ja lukijat eivät enää ole yhteisönsä valtavirta tai edes tiedä missä se kulkee.

Politicon Jack Shafer kolumnoi sattuvasti paikallislehdistön vaikeuksista. Jos ei luule itsellään olevan syntymäoikeutta leluihin, ylläpitoon ja terveyttä sekä toimintakykyä edistävään viriketoimintaan; sietää kyetä esittämään itselleen kysymys, jonka panin tämän tekstin otsikoksi.

Viesti vastaanotettu: pidä varasi

(Kuva: Jari Kähkönen) Lukemattomat pikkunilkit, joilla ei ole murto-osaakaan Suomen
Leijonan valtaa sekä voimaa; rohkaistuvat nyt keulimaan toimittajille, koska uskaltavat.

KRP on juridista kalastusretkikuntaa; kyselee Viestikoekeskus-jutusta uteliaisuuttaan ja huvikseen(1,2). Toimittaja taas jättää vastaamatta niin puoliperseisesti, ettei perustelujen pitäisi kelvata edes yläasteen luokkalehdessä tai kansanopiston journalismilinjalla. Mutta nehän halusivatkin vain hiljentää.

Puhuu pahaa

(Kuva: Jari Kähkönen) Purku- ja rakennustyömaa, joka ei ole entinen Liperin myllyn
palopaikka; aidattuna.

Idän ihmiselle puhe on jokseenkin sama kuin hengitys. Ei tarvitse olla asiaa eikä edes sanoa sitä kiinnostavasti; kivat sille, jos joku kuunteli. Äänettömyys on kauhistus, vaaranmerkki tai vähintään oikeuttaa loukkaaviin oletuksiin toisesta; no, olettajan omasta mielestä ainakin. Johan on kotkotukset!

BLM – nollariteinien...minkä asian liike

(Kuva: Jari Kähkönen) Etusivu uusiksi: Black Lives Matter -liike aloitti toiminnan
Kontiolahdessa. Tai sitten ei.

YLE etsii olennaisuuttaan täysi-ikäistyviltä nollariteineiltä, mille se on täysin passé; rasisteilta sekä heidän palkkaa nauttivilta yllyttäjiltään taas halutaan provokaatio. Näin minä näen liikkeeksikin mainitun Black Lives Matter Helsinki -mielenosoituksen järjestäjien haastattelun. Mainos; ei mitään sanottavaa.