”Miks tää Kontiolahti on niin paska paikka” – tai – ”Vain Kontiolahdessa”

(Kuva: Jari Kähkönen) Helsingissä ei paljon kuikuilla, morjestella tai tarinoida.
Sen maaltamuuttaja saa vielä sinne saavuttuaan oppia.

Otsikon antoivat minulle kaksi tuntematta jäänyttä murrosikäisiltä vaikuttanutta poikaoletttua, jotka heittelivät palloa popmusiikin soidessa, kun ohitin heidät vastaamatta toistuviin tervehtimisyrityksiinsä tai edes katsomatta päin. Voivoi kasvavan lapsen tuskaa. Hah-hah-haa. Ette te ole saamassa minulta huomiota.

Kaksinaamaiset ”ystäväni”, jotka tervehtivät vaikka väkisin tai alkavat jopa seurata

(Kuva: Jari Kähkönen) Havainnekuva tyypillisestä täkäläisestä järvisestä hiekkauima-
rannasta, jolla tässä kirjoituksessa käsitellyt asiat eivät tapahtuneet. Vaikka toisaalta;
jos alaikäisen juhlapyhä- ja teemapäiväkännäyksen katselu huvittaisi, eiköhän sitä
tiettyinä kellonaikoina tuoltakin löytyisi. Ei huvita. Sellaista olen nähnyt tässä elä-
mässä aivan tarpeeksi.

Olinpa kerran kävelyllä ilta-aikaan muuan työstä vapaan päivän päätteeksi. Näin yksinään autiossa paikassa seistätoljottavan nuoren jo kymmeniin metreihin. Hieman myöhemmin ohitin pallopelaavan kolmikon, joista yksi alkoi morjestella – neljästi se jaksoi yrittää, vaikken vastannut kertaakaan. En edes katsonut päin.

Etikettioppia junteille ja erauspennuilleen

En ole muuttanut mieltäni; en yhäkään ole täällä juntteja tai erauspentujensakaan sivistämässä. Olen lukenyt NyT:n Tim Walz -profiilin, YLE:n Hyvin sanottu -teeman smalltalk -tyrkytyksen ja urheilunsa Olisin voinut saada Iivo Niskasen uran -jutun. Siispä; sosiaalinen kanssakäyminen on bloggaamisen arvoinen aihe.

Eduskunnan mielenosoitukset

Panin osuuskaupan bonuksen teatterireissulla Joensuussa Moleskinen kraft- eli kanneltaan pahvinvärisiin cahier-vihkoihin. Sellaisen sivulle näyn tallentaneen huvittuneen huomion halla-aholaisen eduskunnan mielenosoituspaheksunnasta, jota kuitenkin – onneksi – ovat kykenemättömät kenellekään kostamaan.

Kun ei kiinnosta

En muuttanut Pohjois-Karjalaan saadakseni ”kavereita”. Että ympärilläni pyörisi puolituttuja kyselemässä henkilökohtaiset asiani, ja levittelisi ne ympäriinsä joko ymmärtämässään tai parhaimmat naurut antavassa muodossa. Massaan sulautuminen? Olen mitä olen, ja jos en kelpaa, se on vastapuolen ongelma.

Oman elämän sankari tekee kaikesta kontenttia

(Kuva: Jari Kähkönen) Nii-in. Onhan tämä loppujenlopuksi ollut tulollaan
jo vähintään 25 vuotta.

Eräänä iltana minua ei ruokailun yhteydessä ja sen jälkeen palveltu riittävästi laadukkaalla toimitetulla ohjelmalla tai käsikirjoitetulla draamalla, joten jouduin tyytymään video(njako)palveluun. Voi veljet mitä kuraa silmiini sattuikaan hakusanalla vartija. Oli suomalainen vloggaaja ja amerikkalainen ”auditoija”.

Kapinallisena kahden tulen välissä

Katselin elokuvan Dean Reedistä. Hän asui pääosan elämästään Yhdysvaltojen ulkopuolella; oli stara Etelä-Amerikassa, mainittiin itäblokin Elvikseksi ja kuoli hukkumalla miedosti sanottuna epämääräisissä olosuhteissa Itä-Saksassa. Ei tullut uutta tulemista vaan oli lopulta yhtä vihattu kummassakin leirissä.

Yhteisö, normaliteetti ja ryhmähyväksyntä

(Kuva: Jari Kähkönen)

Näin "linja-autoasemalla" päihtyneen miehen selittämässä jotain sekavaa virnuileville kakaroille. Ev. lutin. papistoon kuuluva kertoi eteenpäin, että diakonia-lähetystyöntekijä oli ennaltaehkäissyt tappelun samaisen rakennuksen edustalla, sekä saanut osalliset seurakunnan torikahveille kadun toisella puolella.

Laatikonpohjalistaus

Kirjoituspöydän laatikossani on puristusalusta, jossa ylimpänä on printti bussiaikataulusta; päällään makasi kaksi paperiliittimen yhdistämää A 6 -avolehtiösivua. ”Niinkö metsä tosiaan vastaa kuin sinne huudetaan?” – näyn kirjoittaneeni Vaarojen Sanomien kolumnistin jäljiltä joskus alkuvuodesta.

Olehan kuikuilematta, kyttäämättä ja mölähtelemättä

En ole turisti, ohikulkumatkalla enkä vasta kuntaan muuttanutkaan; itseasiassa asun täällä jo kymmenettä vuotta. Kaiken eniten kokemaani selittänee etten elä, ole, näytä tai ajattelekaan kuin täkäläiset ja omanlaisenani olen ajatellut pysyvänänikin. Olisivatpa vain kuikuilematta, kyttäämättä sekä mölähtelemättä.

Ei tämä ole mikään erillinen saareke

Persu-Purran aivopierun mukaan empatia ei kuulu politiikkaan. Hetken päästä nähdään saako hän näin oikeaa valtaa, vai munaako itsensä perusteellisesti, koska ei saa. Ei politiikka ole elämästä erillinen saareke eivätkä poliitikotkaan yli- eivätkä ali-ihmisiä. Kyse on inhimillisestä identiteetistä; ihmiskäsityksestä.

Ai, yksinäisiäkö ne o(li)vat(kin)?

(Kuvasitaatti arvostelutarkoitukseen) Mari Hakanen kuvasi Jenni Minkkisen Pohjois-
Karjalan Maakuntaliiton mainokseen, joka julkaistiin sanomalehti Karjalaisessa.

Minun – maakuntaamme kurkusta kuristavaksi Suureksi Punamustaksi Syöväksi – kutsumani lehti oli ilmaantunut suurjakeluna postilaatikkooni tulevan viikonlopun maakuntapäivän tähden. Maakuntaliitto oli ostanut etusivun mainoksen, mikä sai minut asettamaan otsikkoni kysymyksen.

Urbanisoituvan maailman liikaempatia

Voivoi. Olenpa minä asumassa merkillisessä pussinperässä erinomaisen typerien sekä sopeutumattomien ihmisten keskellä. Nämä karjalaiset ihan oikeasti luulevat vielä tänä päivänäkin tuntevansa kaikki ympäristönsä ihmiset, sekä tietävänsä heidän asiansa. Ei ole mennyt noin enää vuosikymmeniin, höpsöliinit.