Et sä oikeasti ole tota mieltä

Pitipä sattua. Tuli osallistuttua keskusteluun somessa; vaivoinani oli tyhjänpäiväinen seuran- ja huomionkipeä ressukka, joka alensi ajatuksenvaihdannan tasoa sekä loi siitä huonon vaikutelmankin. Kun pohdin suomalaisen keskustelun kummallisuutta, mieleeni palautui otsikon hokema.

Tuon vanhan hokeman sanoi luullakseni peruskoulun yläasteen jälkeen näköpiiristäni kadonnut yksilö, joka pistäytyi facekamunani joskus Helsingin vaiheeni aikana yli vuosikymmen sitten. Että mitkäs kolme piirrettä ne kaikkein osuvimmin taas määrittelivätkään suomalaisen kansanluonteen?

Kertaan: vahvempansa mielistely, kohtalonpalvonta ja omaneduntavoittelu. Saattaisi jopa toisinaan kysyä, että onko suomalainen oikeastaan koskaan mitään mieltä yhtään mistään? Vai onko hän aina vähintään kahta mieltä kaikesta, jotta voi sujuvasti olla samaa mieltä kulloisenkin seuransa kanssa?

"Vaivoikseni tuli tyhjänpäiväinen seuran- ja huomionkipeä ressukka, joka laski keskustelun tasoa."

Niin, tarkoitan tälläerää juuri sitä seuraa eli hovinpitoa. Lähtökohtani tapauksessa taisi tosiaan olla, että ressukka olisi halunnut itseään viihdytettävän kiinnostavalla tai vähintäänkin hauskasti ilmaistulla kulttuurikeskustelulla. Johan on hyvät luulot itsestään; kuvittelikohan hän pitävänsä peräti ihan jotain salonkia?

Ymmärrä edes tämä keskustelusta. Se on vuoropuhelua. Voit kysyä, että mitä mieltä toinen on, mutta samalla joudut useimmiten kertomaan omankin mielipiteesi. Muussa tapauksessa leikit vallanpitäjää, joka on kuulevinaan alamaistaan ennen päätöksen tekemistä. Tai kuvittelet itsesi viihdyttämisen kanssaihmisesi velvollisuudeksi.

En kiellä täysin; toisinaan verbaalisesti lahjakas voi kyllä käydä viihteestä ja hyvällä esitystaidolla saattaa saada anteeksi niin täydellisen sietämättömän sisällön kuin asiantuntemattomuudenkin. Mutta siltikään liukas läppä ei ole eikä saakaan olla kaikki kaikessa. Tasapainoa kahden välillä ei nyt edes yritetty hakea.

"Keskustelu on vuoropuhelua. Voit kysyä mitä mieltä toinen on, mutta samalla joudut kertomaan omankin mielipiteesi."

Jos muistan oikein vanhaa, olihan kerran niinkin, että kokonaisuuden kakkoshahmo ja esimiehentapainen häiritsi parhaansa mukaan asiallista työsuojelukeskustelua ykkösen kanssa. Möläytti, että ollaanko me jotain robotteja; koreografia apinoi työntekoa kuvitteellinen ohjekirja kädessä. Oijoijoi. On se vastuu painava asia.

Mikä siinä on, että kerran vääräksi osoittautunutta mielipidettä ei muka voi kunniallisesti muuttaa? Ja siksikö ei varmuuden vuoksi voi olla mitään mieltä mistään? Sitähän minä kirjoittaen peräänkin; moisella kummalla hommaamisella on liian huono vaikutus yhteiskuntaamme, jotta asian voisi vaieten sivuuttaa.

Ressukalle voisi kyllä kernaasti nauraa, mutta se on tehtävä armeliaasti hänen selkänsä takana. Luikurijohtajista ei aina saa selvää; olisivatko he narsistisuudessaan onnellisimmillaan, jos ansaitun kritiikin sijasta heille naureskellaan kuin jollekin show'lle. Ei käy; valitettavasti, koska asialliset asiat jäävät hoitamatta. Nyt se pylly pois tyynyltä!

"Tällä kaikella on aivan liian huono vaikutus yhteiskuntaamme, jotta asian voisi vaieten sivuuttaa."

Niin, mitähän ihminen taas halusikaan? Turvallisuutta, joukkoon kuulumista ja mielihyvää. Siksi onkin löydettävä jokin tolkku paljonko myönnytyksiä ressukan hyväksi tehdään; hänen kun ei silti saa antaa asettaa asialistaa eikä johtaa puhetta. Asiallisten asioiden pitää jokatapauksessa tulla hoidetuksi.

Kierot johtajat käyttävät tarkoituksellisesti hyväksi ihmisten selkärangattomuutta ja tietämättömyyden luomaa näkösuojaa. Heidän jäljiltään kaikki jäisi kahdenkesken sopimiseksi, mikä pitää vain niin kauan kuin se on johtajan oma etu. Tai taantuu silkaksi purnaamiseksi, hupailuksi ja siksi mitä nyt kukin sielunkirkastuksekseen tarvitseekin.

Saattaako suomalaisen keskustelukulttuurin ongelmat paremmin kuvatakaan kuin Janne Sarvikivi Ylen mediatilassa? Ei totalitarismi ole enää maksimaalisen valtiollisen epävapauden summa, joka sitäpaitsi aina sijaitsee jossain kaukana. Siihen siirrytään liu'ulla, joka alkaa yksinäisyydestä ja pahimman mahdollisen uskomisesta kaikesta.

"Ressukka ei saa johtaa puhetta. Kiero johtaja yrittää hyödyntää ihmisten selkärangattomuutta ja tietämättömyyttä."

Päällepakotettu feikkiyhtenäiskulttuuri opetti meidät umpisurkeuteen; ensin keskustelu ei ollut ajankohtainen, ja sitten se olikin jo tarpeeton koska asia oli jo päätetty. Minä sanon teille; tämä on ylhäältäpäin johtamista eli autoritaarisuutta, mutta sen ja totalitaarisuuden välillä on kuitenkin vielä ero. Ero, jota ei pidä poistaa!

Toki, voin minä sanoa, että mikä oven takana odottaa. QAnon; se oli lähtöjään vain salaliittoteoria, mutta on oikeasti totalitarismin esiaste. Suorastaan naurattaa kirjoittaa tämä, koska onhan mokoma voitontavoittelutarkoituksessa luotu tuote brändätty kapinallisen ja vaihtoehtoisen ihmisen valinnaksi. Se myrsky ei muuten ala koskaan.

Ymmärrä tämä; oli sitä ennenkin juoruajat, vänkääjät, kahvipöytä, elintarvikeliikkeen kassajono ja ne ketkä puhuivat enemmän asiaa kuin joutavaa. Tätänykyä ero ei aina ole täysin ilmeinen; sen huomatakseen täytyy tehdä työtä, mutta koko ihmiskunnan myönteisen tulevaisuuden vuoksi puhde on paras päkistellä kunnialla loppuun asti.