Louvresta sekä Mellunkylästä

Kiiman ja kateuden laki se on lampaillakin, pohdin istuessani jakkaralla kuullen YLE:n radiouutisista museojohtajan haastattelua ennen teenkeittoa. Louvren vartijat olivat nimittäin mokomankin asiantuntijan – vai sanoisinko vertaisen – arvioimana toimineet oikein. Helsingin Mellunkylässä taas räjähti kaasupulloja.

Mieleeni johtui tästä oitis työelämän inhottava – niin raadon kuin toisinaan jopa elävänkin syöntiin perustuva – kilpailu. Työpaikkansa säilymistä pelkäävä kaupan myyjä inhoaa, nyrjeksyy ja kadehtii ylpeää vartijaa, joka täyttää tehtävänsä tunnollisesti sekä kieltäytyy kaikista siihen kuulumattomista pyynnöistä.

No, sitten päälle pamahti ryöstö; tällöin mokomakin lammas alkaa pahimpansa mukaan työntää ellei suorastaan painostaa ”toveria” kiinniottoon sisätiloissa. Tällä ei näet ole aavistustakaan mitä siihen vaadittaisiin oikeasti; hän haluaa vain saada nauraa epäonnistumiselle/viisastella loputtomiin mikäli työosoite pysyisi samana vastakin.

"Kiiman ja kateuden laki koskee lampaitakin, ajattelin eilisestä Louvren ryöstöntapaisesta varkaudesta."

Ensinnäkin; Louvre on jälleen kerran hyvä muistutus siitä kuinka vaikeaa on vartioida umpeen rakennetun kaupunkikeskustan keskelle jäänyttä arvokiinteistöä. Se yksinkertaisesti vaatii ulkovartion tai muuten käy juuri näin. Hälytysjärjestelmä on tarkoitukseen nähden epäkäytännöllinen ja kameroita on liikaa seurata.

Toiseksi pitää puhua taktiikasta; se voi perustua puuttumattomuuteen, mutta miksi näin on? Rahan, vastuunrajoituksen ja kauhealle näyttämisenkö vai siksikö että kävijät ynnä henkilökunta todellakin ovat tietoisesti korkein sekä kokoelma toiseksikorkein prioriteetti? Sitten näin pitää myös toimia käytännössä.

Jos sisällä tiloissa on uhka, osastointiovet on lyötävä välittömästi lukkoon ja automaattikuulutuksen pitää paimentaa ihmiset ulos lähimmistä varauloskäynneistä. Vartijoiden johtajan on jaettava joukko kahtia; ketkä menevät kokoontumispaikalle mukana, ketkä varmistavat rakennuksen kuorta. Tilannekuvaa on ylläpidettävä.

"Louvren suhteen huomautettavaa on niin järjestelyissä, tärkeysjärjestyksessä, taktiikassa kuin johtamisessakin."

Puhuttaessa keskieurooppalaisesta santarmimaasta; kovan puolen toimet saa tällöin suorittaa joko lähin vapaa tai ”täsmävalvonnastaan” helpoiten irroitettavissa olevan pikkubussin miehistö eli interventiojoukko. Niiden tosin pitää saada nopein mahdollinen ja eniten oikeaa sekä ajantasaista tietoa sisältävä hälytys.

Siitä ei kuitenkaan ole tullut nyt mitään, jos Hesarin julkaiseman videon mukaan kuljeskellaan sisällä museossa hollantilaisturistia paimentamassa. Päinvastoin; samalla tärveltyvät enemmän kuin helposti kaikki mahdolliset teknisen rikostutkinnan edellytykset. Suoraansanottuna; ei hyvältä näytä.

Miksi ja mistä on kyse? Kyllä tästä keikasta kuultuani tuli tunne, että ikäänkuin katsoisi spektakuläärisiä taidekeikkoja käsittelevän tv-sarjan bonusjaksoa. Perinteinen hyötymotiivi niissä oli vain harvoin. Pääosa tehtiin jotain todistaakseen, koska voitiin tai ”for the hell of it” kuten syntymäenglanninpuhuja saattaisi sanoa.

"Koko keikka on kuin spektakuläärisiä taidevarkauksia käsittelevän tv-sarjan bonusjakso."

Mellunkylä oli nähdäkseni jälleen kerran muistutus maailman muuttumisesta; eivät ihmiset enää tarkista itseään, läheisiään ja välitöntä ympäristöä sekä sitten jatka tyynesti siitä mihin jäivät. Heihin iskee uteliaisuus sekä puhumisentarve, vaikka se on ihan turhaa eikä mistään – ainakaan siihen hätään – löydy niille tyydytystä.

Kun se yhäkin on niin, että jos sinun pitää jotain tietää, tilanne on vakava ja siksi vaaditaan jo toimenpiteitä. Harvemmin kuitenkin näin on oikeasti. Suomi nimittäin on yhä vakaasti hallittu toimiva valtio, jossa toisinaan ilmeneviin häiriötilanteisiin puututaan asianmukaisesti. Kaikkinainen huomionkerjääminen on siis ihan turhaa.

Kyllä minä tätä nykysuomalaisten resilienssiä ihmettelin jo silloin, kun väestönsuojista oli puhetta julkisesti. Jos asuntosi ulko-ovi ei takalukitu eli koirasi karkaavat, hittoako siitä enää väestöhälyttimen soidessa änkytät? Tuohan on perusparannuspyyntöasia, joka olisi pitänyt hoitaa jo aikoja sitten.