Öykkäröintiryöstöt ja aseenesittelyt painajaisuniyhteiskunnan enteinä

(Kuva: Jari Kähkönen)

Maailma, jossa mikään ei tuota, kannata eikä etenkään kuulu meille; on paha paikka. Taktisesti suojautuneet poliisin hälytyspartioiden konepistoolimiehet hakevat kiväärimiehiä parvekkeilta ja pitkäkestoinen rikostutkinta sinetöi ryöstöuhrien asuntoja sinunkin porraskäytävässäsi. Sitäkö kaipaat? Pidä varasi!

Syrjäkylän öykkäröintiryöstäjä on suunnittelematon, kuriton ja osaamaton päihderiippuvainen sekä velkainen tohelo, josta ei välttämättä pääse luopumalla perätyistä varallisuusesineistä. Avainsana on opportunismi, joka voi tietää niin ”keikan” loppua ennenkuin se alkoikaan kuin uhrin vahinkokuolemaakin kesken teon.

Tälläistä tapahtuu, koska syrjäseutujen palveluverkosto hapertuu ja etenkin siellä elävät vanhukset ovat melko yksinäisen verkostottomia. Näinollen ennaltaehkäisyssä riittävästi aukioleva, tavoitettavissa oleva ja palvelumaksuiltaan kohtuullinen pankin konttori voi itseasiassa olla täysin toimiva ratkaisu. Ja taksi myös!

Keskeistä on ymmärtää, että vaikka enimmän rahan ja heikoimman uhrin yhdistelmää haetaankin; sama voi silti tänään tapahtua kenelle tahansa. Digitaalisuus ei ole autuaaksitekevä ihmekeino; toisin kuin hälytyslaitteissa; verkkopankissa ei näet vielä ole uhkakoodia, joka toteuttaa kyllä toimeksiannon, mutta samalla hälyttää apua.

Poliisi on yleensä lähtenyt näiltä kulmin jo 10-15 vuotta sitten, mutta paikallisittain eletään yhä kuin jossain kuvitteellisessa menneisyyden onnellisten ihmisten kylässä. Kyttääminen ei kelpaa korvikkeeksi, jos sitä ainoastaan käytetään juoruilun raaka-aineena vailla mitään todellista yritystäkään auttaa hätään joutunutta lähimmäistään.

"Ennaltaehkäisyssä pankki- ja taksipalvelut voivat olla täysin toimiva ratkaisu."

Lähiön vilauttelijalle tai esittelijälle kelpaa mikä hyvänsä sohlo tai teknisesti kunnoton romu, koska sellaiselle aseen hallussapito on itsetuntoa tukeva voimalelu. Elämä ja persoonallisuus ovat yleensä romuna; toimintakykyinen ihminen ei nimittäin näin huonoja valintoja tee. Hän on ehkä tapa-, mutta ei ikinä ammattirikollinen.

Pitkästä matkasta tai lyhyellä vilahduksella nähtynä huonompikin tussari näyttää tekovälineeltä; enempää ei tarvita, koska sellaiseen ryhtyvä sääliö haluaa nähdä vastapuolen pelon päteäkseen vuorovaikutuksessa. Ei juuri muuta. Käyttäytymistä ruokkii seurausten puuttuminen; on liian yleistä teeskennellä, ettei ole nähty mitään.

Ilmiön takana on omituinen ”vain omien asioiden hoitamisen” periaate, jonka viallisuus paljastuu, kun tulee oman tai läheisen vuoro joutua ongelmapersoonan riivaamaksi. Myös tietämättömyys suomalaisen yhteiskunnan toiminnasta tai toisinaan jopa lähtökohtainen viranomaiskielteisyyskin on alkanut kukkia.

Jos ei puhuta asiaa vaan jotain ihmiskäsitykseltään ja maailmankuvaltaan vääristynyttä politiikantekelettä, on enemmän kuin helppo nähdä tämä väri-, uskonto- tai syntymäpaikkakysymyksinä. Sitä ne eivät kuitenkaan ole; lähiölogiikkaa harjoittavat kaikki keiden todellisuutta näin karut olot raamittavat.

"Lähiön vilauttelijalle ja esittelijälle kelpaa mikä hyvänsä sohlo tai romu, koska ase on itsetuntoa tukeva voimalelu."

Ei ole totta, että kaikki ovat olleet autuaan tietämättömiä siihen laitimmaiseen tekoon asti; myös useammat kuin kaksi kyllä tietävät mitä tapahtui sen jälkeen. Haetaanko tällä ehkä tekosyytä muuttaa koko yhteiskunta huonommakseen? Pois sosiaalietuudet, oikeus, sivistys ja vapauskin kaikenkaikkiaan. Ei käy. Nyt on aika sanoa se suoraan.

Väkivallan politisoiminen voi ehkä olla harmitonta huvia kaikkinaisen vakaassa ja onnistuneessa valtiossa, mutta jos leikki olikin totta, vakaus sekä sitämyöden kaikki muukin hyvä katoaa nopeammin kuin uskotkaan. Siinä painajaisuniyhteiskunnassa tuskin haluat elää, siitä olen jokseenkin varma. Joten, varo mitä toivot!