Mopoilevien teinien esiintyminen kertoo jostain

(Kuva: Jari Kähkönen) Siinä ovat tämän nuorisotilan
ainoat ulko-opasteet.

Jokakesäinen mopoilukeskustelu Pohjois-Karjalassa: yksi kirjoittaa lehden yleisönosastoon ja toinen Facebookin puskaradiopalstalle. Vouhotetaan joko mopoilijoiden tai autoilijoiden väitetystä sikailusta; sitten tärvellään keskustelu jonninjoutavuuksin ettei vahingossakaan saataisi aikaan mitään järjellistä.

Tosiasia on, että täkäläiset nuorisopalvelut ovat räikeästi aliresurssoituja lähes kaikilla mahdollisilla aloilla. On kuin päämääränä olisi päästä sanomaan, että henkilökunta, tilat ja välineet ovat olemassa, mutta ei niillä pidä mitään tehdä. No, sittenpä norkoillaan missä sattuu ja aiheutuu kaikenlaisia yhteentörmäyksiä.

Nuorille pitäisi olla moposuora, joka ei voi olla laadultaan vanha kaarteinen maantienpohja eikä sitäpaitsi sijaita keskellä syrjäistä teollisuusaluettakaan. Mielellään samassa yhteydessä pitäisi olla moottorihalli, koska käytännössä nämä kaksi kulkevat aina käsikädessä; sehän näkyy jokakesäisen mopokeskustelun sisällössäkin.

Lähellä tulisi myös olla varsinainen nuorisotilakin, koska on kasvatuksellisesti haitallista, jos koneen rassaus ja käyntiäänen pärinä on koko elämän sisältö. Aika aikaa kutakin. Tosiaan; luulevatko täkäläiset keski-ikäisvanhukset, että pahinta mitä teini voi saada päähänsä on ajaa liikennevirrassa temppuillen ynnä pelleillen? Eijeijeieiei!

"Puitteet ovat olemassa, mutta ei niitä pidä käyttää. No, sitten norkoillaan missä sattuu ja aiheutuu yhteentörmäyksiä."

Johan siitä on näyttöäkin. Kun paremmat vapaa-ajanviettopaikat ja -mahdollisuudet puuttuvat, vuorokausirytmi heittelehtii sekä keksitään kaikenlaisia tyhmäilyjä. Onko tullut edes ajatelluksi, että nuoriso hakee käyttäytymisellään huomiota, mutta ei elämänkokematonta kakaramaisuuttaan älyä teon vaarallisuutta? Tai huomion laatua?

Mutta eihän nyt Pohjois-Karjalassa voi vaatia palvelulle aukioloaikoja, rakennukseen opasteita tai alueelle valvontaa. Sekin lienee suuremman luokan valtionsalaisuus, että poliisin tavallisin partioauto eli toimistomaija on jokseenkin huono väline seuraamaan sekä pysäyttämään pakenevaa mopoilijaa? Voi kauhistus.

Mitenkäs se kaikkein tavallisin tyhmä höhöhöö taas menikään; etkö koskaan itse nuorena tehnyt mitään? Ja toinen legendaarinenhan oli, että nuoren on hyvä välillä olla kotonakin. Ei sitten osata ajatella edes sen vertaa, että nuori on kehittymätön ihmisenraakile, joka esittää eri rooleja eri paikoissa, koska ei paremmasta ymmärrä?

Näin pysyy iänkaiken, jos Se Jolla Valta On, ei saa päähänsä tehdä millekään mitään. Tämän hetken jälkeen kaikki ovat hiljaa kunnes tehtyjen toimenpiteiden vaikutukset nähdään, jonka jälkeen narina käynnistyy uudelleen vallitsevien olojen mukaisesti. Harvoin näet ollaan ihannetilassa; varmaa on vain, että korjattavaa löytyy aina.

"Onko tullut mieleenkään, että nuoriso hakee huomiota, muttei älyä teon vaarallisuutta tai saadun huomion laatua."

Aikuisena ollaan sentähden, että tiedetään miten toimitaan, tai ellei tiedetäkään niin ainakin ollaan kyllin varovaisia. Nuori ei voi sanoa tai tehdä mitä tahansa; hänen esiintymisensä on aina oltava järjellisessä suhteessa yhteisön hyväksi tekemiinsä asioihin. Nähdäkseni tämäkin itsestäänselvyys on täkäläisille yllättävän vaikea asia.

Luin äskettäin Pohjois-Karjalan Journalistiyhdistyksen kustantamasta Suonna Konosen ja Juha Inkisen Toen perrään kirjasta veteraanin tilityksen, jonka mukaan kaikki muut paitsi sitkeät sekä laiskat muuttavat pois maakunnasta. Ensinmainitut näet pärjäisivät missä vain ja viimemainitut eivät puolestaan vaadi elämältään paljoakaan.

Aluksi ajattelin, että olipas tökerön lannistavasti sanottu. Mutta nyt olen sitä mieltä, että huomautuksessa on oma pointtinsa. Teinithän etsivät töppäilyillään paikkaansa maailmassa, mutta valitettavasti heidän asuinmaakuntansa on räikeästi normittava ja arvottava takapajula, jossa on paras löytää muottinsa nopeasti sekä sopia siihen.

Yhdestä tulee tekninen osaaja kuin nai samanlaisen vastakkaista sukupuolta hoitoalalta ja he alkavat rakentaa kahden auton talouden omakotitaloa; lapsia tulee pikapuoliin. Toinen luisuu päihteisiin ja rikollisuuteen; lusii jokatoisen vuoden. Kolmas elää mitenkuten palvelualojen silpputöillä tai etuuksilla. Neljäs häipyi paikalta vähin äänin.

"Maakunta on räikeästi normittava ja arvottava takapajula, jossa on paras löytää muottinsa nopeasti sekä sopia siihen."

Minun on vaikea nähdä, että miksi mopoilu olisi ala-arvoinen harrastus, jonka pitää pysyä hät’hätää siedettynä jatkuvassa ulkopuolisuudessa. Sellaista kuitenkin vouhottavat ne seitsemänkympin ja seniliteetin välillä häilyvät ikävanhukset, jotka tässä maakunnassa valtaa pitävät. En halunne kuulla mitä he hyväksyisivät harrastuksiksi.

No, siinähän sen sitten edestään löytävät; kirjaimellisesti, kun tilanteeseen nähden sähköpotkulaudalla räikeästi liian kovaa ajava kypärätön uuskarjalaisnuori kiilaa autonsa eteen ennakkovaroituksetta. Kenenhän esimerkistä julkista liikennettä halveksiva ”oman kulkupelin” tarve on muodostettu ja missä olisi opittu oikeat tavat?

Eipä ihme, että jokakesäinen mopokeskustelu seuraa yhtä varmasti kuin sekoilu korkeakoulu- ja yliopistotason opiskelupaikkojen pääsykokeissa. Se on tuomittu jatkumaan, koska kaikkein tärkein on yhtä kateissa kuin Pohjois-Karjalan elinvoima: halu ymmärtää, että mitä mopoilevien teinien esiintyminen meille oikeasti kertoo.