Käännöksiä

(Kuva: Jari Kähkönen) Kainalossa oleva lahnasalkku ei sopinut lainkaan yhteen
päälläolevien hellevaatteiden kanssa.

Ensimmäisen käännöksen aikaan istuin kartanoni oleskeluhuoneen lattialla. Kädessä oli oranssikahvaiset Fiskarsin kotitaloussakset ja muuan muovinen valokuvakortti. Toisen aikaan matkustin seutubussissa kaupunkiin; oli tukalan kuuma, ja kainalossa oleva lahnasalkku ei sopinut alkuunkaan hellevaatteisiini.

Jotta Suomessa saa työskennellä vartioimisliikkeen vartijana; pitää olla poliisin hyväksyntä ja sen ulkoisena tunnuksena kantaa töissä mukanaan vartijakorttia. Minun korttini oli mennyt vanhaksi edeltävän vuoden marraskuussa ja ammattioikeudetkin päättyivät; olenhan niin vanha, että muinaista kurssiani ei enää tunnusteta.

Nyt vetelin hyödyttömäksi muoviksi muuttuneen nuoruusmuiston pieniksi palasiksi saksilla ja heitin jäännökset isoon mustaan jätesäkkiin; siinä oli muutakin vastaavaa tauhkaa. Jo kortin uusinta-aikana olin varma, että luovun ammatistani; en silti ollut ottanut tätä viimeistä askelta, koska minulla oli mielestäni ollut kiire.

Kirjoitin itseni ulos nykyään huumorimielessä yksityiseksi turvallisuusalaksi kutsutusta kokonaisuudesta. Se vei monta vuotta; yhteen aikaan jopa teeskenneltiin, että toimintaani olisi muka arvostettu. Kirjoitin näet täysin pokkana tekemiseni työnhakukaavakkeisiin, joita sillointällöin täyttelin. Vieraskoreutta!

"Jo kortin uusinta-aikana olin varma, että luovun ammatistani; en silti ottanut tätä viimeistä askelta. Oli mielestään kiire."

Siinä taas ei ollut mitään koreaa, että toimitusjohtajat uhkailivat, alemmat johtajat töppäilivät tyhmyyttään tarjouskilpailuissa, järjestyksenvalvovat rullasivat alkoholitrokareita ja joillekin jopa sen lupakortin mukanapitäminen oli liikaa pyydetty. Esimerkiksi. Paljon, enemmän ja pahempaakin näki, kun siitä teki lehteä.

Ja ne niin sanotut työväenjohtajatpa vasta upeita tapauksia sitten olivatkin. Oli työlästä pysyä selvillä voitoista ja tappioista, koska heistä usein totuus olisi voinut haitata niin omaa kuin järjestelmänkin etua. Toisaalta, sellaiset ovat liitto ja tessi kuin ovat rivitkin; ne molemmat halusivat elää omassa tärkeyden ja erinomaisuuden kuvitelmassaan.

Kukaan ei ole mestari syntyessään ja kaikki erehtyvät toisinaan, mutta henki ja etenkin pyrkimys ylläpitää sitä salailulla oli liikaa. Eivät vain pomot voi yksin olla roistoja; maksavaa asiakasta ei saa pitää rahastettavana hölmönä eikä toimenpiteen kohteena olevaa asiakastakaan voi kohdella miten tahansa. Sekä; toveri, älä petä.

Toki. Hyviäkin juttuja tehtiin; sikäli, kun niistä koskaan saatiin mitään tietää. Mutta lopulta käteen jäi vain jatkuva kyvyttömyys ymmärtää, että uutisointi ja kommentointi vastaavat käyttäytymistä; se oli yksinkertaisesti liikaa. Ei Turvasanomat ollut minulle koskaan mikään bisnes ja velvollisuudentuntoni oli todellakin rajallinen.

"Hyviäkin juttuja tehtiin, mutta lopulta jatkuva kyvyttömyys ymmärtää maineen seuraavan tekoja oli liikaa."

Entäpä; kuinka minä, joka olin samanlainen nationalisti, militaristi ja sosiaalidominanssia harjoittava autoritaarinen suomalaismies kuin muutkin; olin nyt jättämässä täydennyspalvelushakemusta? Melkoinen matka tuli tehtyä, mutta olenhan kehittyvä ja ajatteleva elävä ihminen; tottakai teen jatkuvasti valintoja sekä arviointeja.

Luuletteko tosiaan, etten tajua tilannetta ja toimi sen mukaisesti, kun paljastuu vääpelin puhelleen vain yksittäisen sotilaan mielipiteitä; toimistoupseeri kun oikein soitti kotiini, sekä haukkui minut väärän neuvon vuoksi tehdyn hakemuksen takia. Minut pyrittiin väsyttämään, pelottelemaan tai huijaamaan kertausharjoitukseen.

No, olisinhan voinut ostaa tai koettaa sääliin sekä sosiaaliseen omaantuntoon vedoten ruinata lääkärintodistuksen; tulla rauhan aikana vapautetuksi. Ihan totta!? Kehnot tai suorastaan katastrofaalisen huonot neuvot eivät tietenkään loppuneet tähän; oli siis pakko alkaa epäillä, että minä ja armeija elämme eri todellisuuksissa.

Joidenkin neuvojien valetodellisuus oli taidokkaasti rakennettu, mutta sitten paljastui valtatien sekaantuneen kantatiehen eikä tuolla pysäkillä muuten ole pysähtynyt mikään enää vuosikymmeniin. Entäs se älypää, joka luuli reservin tykkimiehen soittavan virkaeverstiluutnantille pyytääkseen yhteiskuljetusta...Itselleenkö?

"Minut pyrittiin väsyttämään, pelottelemaan tai huijaamaan kertausharjoitukseen."

Ongelman hoitamisen vaivalloisuus siis ohitti sisältönsä jo aikaa sitten. Muuten ei olisi voinut koskaan käydäkään, koska säännöt olivat niin ankeat, mutta siitäkin tosiasiasta piti sitten vaieta. Siviilipalvelusvelvollinen ei tuolloin olisi ollut yhtään asevelvollista paremmassa asemassa, kun puhuttiin yöjunan makuupaikkalipuista.

Aikani jaksoin siis leikkiä hallinnollista valitustietä kannellen, muutosta hakien, kirjoittaen ylemmäs ja rikosilmoituksen tehden, mutta sitten erosin koko höskästä. Se minun olisi pitänyt älytä tehdä samantien, mutta en kyennyt myöntämään itselleni armeijan olevan noin nulju: käskee, täysin piittaamatta noudattamisedellytyksistä.

Syy erillisiin todellisuuksiin taitaa olla tämä; miksi nähdä vaivaa, kun voi koska tahansa käskeä tekemään mitä haluaa. Muka. Yhä, jos varuskuntaverkko ei ole enää sama kuin Mauno Koiviston, ja julkiset kulje kuin Tarja Halosen presidenttikaudella. Onko siis armeija muuttunut vai ainako se oli samanlainen?

Pahaa pelkään, että vastaus ei oikeasti kiinnosta minua tippaakaan. Törkeä välinpitämättömyys yhdistettynä todellisuudentajuttomuuteen on niin vakava asia, että tuollaiselle minä annan kenkää samantien; emme todellakaan lähde sotaan yhdessä. Määrittelin itseni antimilitaristiksi ja taidanpa olla anarkistikin.