Liian monta huutajaa äänessä

(Kuva: Jari Kähkönen) HSL-liikenteen metroasema, jonka nimi on sittemmin
muutettu toiseksi.

Kaukainen entisyys johtui uudestaan mieleeni, kun luin Helsingin Rautatientorin metroasemalla alkukuusta olleen lipuntarkastuksen jälkimainingeista. Ihmisen on vain niin vaikea hyväksyä, että miksi minulle näytetään kämmentä, mutta tuolle toiselle ei. Yleensä siitä seurasi aina jonkunsortin vaikeuksia, näin muistelen.

Lipuntarkastus Suomessa on päälle 40 vuotta vanhaan poliittiseen konsensukseen perustuva juttu. Alueellaolo riittää; silloin on näytettävä lippu, kun virkapukuinen ja/tai tarkastuspassin saanut tarkastaja sitä kysyy. Tarkastettu ei myöskään päätä, että saako hän maksaa kertalipun, tai jätetäänkö tarkastusmaksu määräämättä vai ei.

Hierarkia menee näin: tehtävä→pakkokeino→voimakeino; se ei kuitenkaan ole automaatio, jotain häiriintynyttä ”porrastamista” eikä missään tapauksessa rankaisuakaan. On siis jokseenkin paljon itsestäsi kiinni, että suostutaanko uskomaan sinun erehtyneen ymmärrettävästi lipun kelpoisuudesta ja nyt olevan vain kiire kotiin.

"Ihmisen on vain niin vaikea hyväksyä, että miksi minulle näytetään kämmentä, mutta tuolle toiselle ei."

Jos yrität omavaltaisesti ja omalla päätökselläsi poistua tarkastustilanteesta keskenkaiken, siirrytään pakkoon. Jos tämän jälkeenkin jatkat samaa vanhaa etkä ota käskyjäkään vastaan; mennään voimakeinoihin. Tämän jälkeen puhutaan useimmiten jo sellaisista rikosnimikkeistä, että se alun tarkastusmaksu alkaa olla sivuseikka.

Ne rikosnimikkeet useimmiten kohdistuvat tarkastettuun, joka ei näyttänyt kelpoista lippua sekä rupesi sooloilemaan. Ehkä nyt meni jopa niin syvälliseksi veivaamiseksi, että unohtui tarkistaa oliko itseen nähden etuoikeutetuksi väitetty sitä myös tosiasiallisesti. Joskus siis kiihtyneiden ottaminen erilleen rauhoittaa, joskus ei.

Huutokuoro oli välittömästi yhtä pystyssä kuin kamerakännykätkin; meteli jatkui someen, jossa tapahtumienkulkua heikosti valottavia videoita alustettiin jokseenkin poskettomalla sanasodalla. Pian perässä seurasi pertsamediakin, josta minäkin sitten asiasta luin. Eipä näytä totuus kirkastuneen, vaikka kaikki muka sitä etsivät.

"Huutokuoro kamerakännyköineen oli välittömästi pystyssä, sanasota jatkui somessa ja pertsamedia seurasi perässä."

Sitä minä vaan jäin ihmettelemään, että onko toisen asianosaisen pojan isä tunnettu toimittaja Heikki Kauhanen; häntäkö saadaan kiittää nyt näkyvillä olevasta myrsky-yritelmästä? No; Yleä kiinnosti rikosilmoitus ja yhdenvertaisuuskoulutus, Hesaria rasismiväitteet ja Maikkari naureksi HSL-päällikön niskaan sataneelle somekuralle.

Iltalehden Solmu Salminen kirjoitti erityisen maininnan arvoisen surkean näkökulmakirjoituksen. Johan oli rimanalitus vetää poliisikoulutuksen ajallinen pituus tähänkin asiaan. Yritti olla nokkava, että ylenkatseisesti provosoisi maksimaalisesti niin ”rasisteja” kuin ”suvakejakin”; kunhan klikkejä/irtonumeromyyntiä riittää.

Tämä keskustelu ei kuitenkaan valota tippaakaan sitä perin 1970-lukulaista ajatusta, että lipuntarkastajan tehtäväänsä pätevöittäminen perustuu hyväksyttyyn koulutussuunnitelmaan, josta yleensä tuleva työnantaja vastaa. Kuinka paljon ongelmanratkaisua opetetaan; paljonko sitä taitoa pitää jo tuoda itse mukanaan?

"Keskustelu ei kuitenkaan valota tippaakaan lipuntarkastajien 1970-lukulaista koulutusta."

Sujuva tehtävänkulku on jokatapauksessa elintärkeä osa kontrolliammatissa toimivan ammattitaitoa; pitää pystyä näkemään, että mikä on oikea kommunikointitapa ja milloin mennään voimakeinoihin. Solmu-kulta, se sinun ”pahoin aikein poistumisesihan” oli jotain poliisilta apinoitua; ethän sinä, siviili, ymmärrä tämän jutun alkeitakaan.

Ehkä onkin parempi, että Helsingin poliisilaitos toimittaa esitutkinnan ja selvittää tapahtumat. Normaalistihan kaikki olisi ollut ohi samana iltana: tarkastaja kirjoittaa tarkastusmaksun, poliisi antaa sakot järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja sitten joko ulos tai putkaan. Sekin riippuu siitä, että vieläkö reuhotuttaa vai ei.

Lukemiseni mittaan minulle kirkastui, että väärinkäsityksestä huonon sattuman vaikutuksen alaisuudessa on seurannut jokseenkin karuja asioita näille tapahtumien keskiössä olleille nuorille. Sellaisen edessä tulee olla hienotunteinen; miten on, muistavatko sen myös kaikki; liian monet tässä asiassa ääneen pyrkivät, huutajat?