Luuloliberaali ajaa feikkihyvinvointivaltiota

(Kuva: Jari Kähkönen) Aloitekyvyttömyydessä huonotkin ideat kukkivat; sitä kokoomuslainen irtiotto esittää, ei mitään muuta. Luovutusvoittoa niiden ei ainakaan pidä saada.

No, eilenpä kuultiin lisää varapuheenjohtajapyrkijä ja kansanedustaja Elina Lepomäen(kok) ihanneyhteiskunnasta. Sieltä tuli antikollektivistista ja -universalistista julistusta, joka ei ole hyvinvointivaltiodenialismia kummenpaa. Luuloliberaali ajaa feikkihyvinvointivaltiota.

Myönnän käyttäväni hyvinvointivaltiodenialismi -termiä kaataen; se kattaa tällöin köyhiä pilkkaavat keskiluokkapellet, tulonsiirtoja pankkiautomaattinaan pitävät työväenluokkatyrkyt ja varsinaiset vihollisensakin. Mikäli tämä käy jonkun outoliberaalin luonnon päälle; haastan hänet puolustamaan yhteiskuntakäsitystään.

Modernin yhteiskunnan ydin; hyvinvointivaltio, on sosiaalista insinööritaidetta, mikä tekee siitä väistämättä ylhäältäjohdettua toimintaa. Tämä asettaa valtion johdolle vakavan velvoitteen hoitaa maailmankuvaansa ja ihmiskäsitystään, että lähtökohta ei muutu turmiollisen epävapauden todellisuudeksi; eli Elina Lepomäki pysyykin poissa.

Esimerkiksi kansanterveyspolitiikka ei todellakaan ole ”hoitamista kehdosta hautaan”; se oli vain yksi 1970-luvun sanasokeus, joka sitten muodostui kiusalliseksi sloganiksi. Ei pidä tehdä halki-poikki-pinoon -toteutuksia ylipäätään. Erityisesti on varottava pieniä asioita, koska niistä se suurin ääni aina lähtee. Sanoiko muuten joku nuuska?

"Kuultiin antikollektivistinen ja -universalistinen julistus, joka ei ole hyvinvointivaltiodenialismia kummempaa.

Kaikkein keskeisintä juuri nyt on ymmärtää oikein Friedrich Hayekin jo vuonna 1944 esiinottama epävakausmalli, jossa Saksan vallankumouksettomuuteen turhautuneet sosialistit ja natsit yhtyivät; tuloksenaan syntyi synkkyydestään tunnettu diktatuuri. Turpossa ne sanovat sitä punaruskeaksi maailmaksi eli hevosenkenkämalliksi.

Voivatko kurjalisto, keskiluokka sekä rahamiehet yhdistyä Suomessa? Niiden luokkaedut ovat siinämäärin toistensa vastaiset, että kysymykseni pitäisi aiheuttaa spontaani nauruntyrskähdys. Todentotta; sehän olisi kuin sanoisi vakavaksi valtio-opilliseksi kirjaksi De Saden Justinea, mikä on pelkkää sadomasokistista pornoa.

Mutta näinkin voi käydä, jos valtion johto ei hoitanut modernin yhteiskuntamallin niskaansa panemaa, mainitsemaani velvoitetta. Erityisen todennäköisesti moinen erittäin epäpyhä allianssi toteutuisi Kokoomuksen kaltaisessa koalitiopuolueessa, jota johtaisi fiksuksi luultu ja empaattiseksi arvailtu nuori nainen. Elina Lepomäki?

"Voivatko kurjalisto, keskiluokka sekä rahamiehet yhdistyä Suomessa?"

Näkisin, että mokoma lähtisi liikkeelle samantyyppisestä ”ulkopuolisuuden” tunteesta, jolla persut mellastavat jo työväen- ja keskiluokissa; se tuli myös esiin asennetasolla taannoisessa Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan Huipputuloiset -kirjassa. Varokaa Iso-Britannian 1970-luvun lopun tyytymättömyyden talvea!

Minusta Elina Lepomäen perjantain YLE:n 8 minuuttia -ohjelmassa kuullut ja nettijutussa nähdyt teesit ovat juuri Sittee Ihtiään. Perusturvan sekä ansiosidonnaisen toisistaan erottaminen on universalismiin kajoamista ja perustulotili on antikollektivismia. Molemmat ovat hyvinvointivaltion olennaisia piirteitä.

Minä käytän kuitenkin universalismin käsitettä täysin eri merkityksessä kuin se ”yleiskattavuus”, josta luuloliberaalit puhuvat feikkihyvinvointivaltiossaan. Jokaisen on niin saatava kuin maksettavakin, koska muuten ne eivät halua olla mukana modernin yhteiskunnan ytimen muodostavassa oikeassa hyvinvointivaltiossa.

"Jokaisen on niin saatava kuin maksettavakin; muuten ne eivät halua olla mukana hyvinvointivaltiossa."

Edelläkirjoitettu on kuitenkin viimeaikoina unohtunut useiltakin maassamme. Siksi antikollektivismi käy nyt kaupaksi. A-sanalla viittaan siihen sangen lapsekkaaseen ”toimijuuden yhdistelmään”, jonka Lepomäki kuvasi esitellessään perustulotili -teesiään parhaassa markkinointihengessä. Jutun juju on, että vieraus nostattaa vihaa.

Se saattaa jopa hölmäyttää kurjallistoon kuuluvan huutamaan ”Näpit irti sosiaaliturvasta, kommarit”. Työväenluokkatyrkky taas luulee olevansa suurikin tähti ja huippuneuvottelija. Keskiluokkapelle voi ottaa kuvainnolliset sormet puristamasta nenäänsä; nyt eivät köyhät enää haise. Mutta rahamies, se nauraa onnessaan!

Näin saattaisi päästä käymään, jos puolueteorian kannalta katsottuna luokkapuolueen jälkeläinen; suunnittelupolitiikka, on kuusikymppistensä alla löydetty kuolleena eikä siksi voi enää rynnätä apuun. Korporaatiot; ne piti perustaa juuri siksi, kun yksin tai kuppikuntana ei pärjätty, mutta Suomi haluttiin silti pitää vapaana länsimaana.

"Vieraudentunne nostattaa vihaa. Rynnistääkö suunnittelupolitiikka apuun?"

1990-luvulla Suomea peloteltiin pakolla ja uhkailtiin kriisillä; 2010-luvulla oltiin muka kaikki yhtä fantastista keskiluokkaa. Nyt ne sitten keksivät huutaa ”epistä”. No, ajassahan vierastetaan auktoriteettejä, yhteiseen kassaan maksamista, velvollisuuksia&sääntöjä sekä omasta edusta luopumista suuremman hyvän vuoksi.

Suurimpaan ääneen huutavat ne, jotka eivät tiedä järjestelmämme toiminnasta mitään tai haluavat siitä maksimaalisen hyödyn irti minimaalisin satsauksin. Mellastetaan työllisyysasteesta, kun työtä ei enää synny vaan jo ollutkin katoaa. Ihminen halutaan kuulemma vapauttaa; mihin, sekä millä edellytyksillä sitä vapautta käytettäisiin?

Minä sanon nyt suoraan; kokoomuslainen kotkotus yleiskattavasta ansiosidonnaisesta on kuin anneberneriläinen taksiuudistus. Samat maksajat ja maksuosuudet, mutta rajaton määrä saajia johtaa joko järjestelmän romahdukseen tai korvauksien tason alentamiseen. Ihan sama kuka hoitaa kamreerityöt eli mikä nimi on kirjepaperissa.

Senjälkeiset työmarkkinat ovat pelkkää loputonta turvatonta elinkelvotonta silppua, joilla ollakseen on otettava se mitä annetaan; ja pakkohan on olla, koska ulkopuolella ei enää ole mitään. Sellaista kannustavuutta, sano. Ei koske julkkiksia, mediapersoonia eikä koroillaeläjiä. Kaikkia muita ihmisiä kylläkin.