Epäoikeudenmukaisen herrakerhon päivät ovat luetut

(Kuva: Jari Kähkönen)

Harva saa kiinni ajatuksesta, jos sanon että ammattiyhdistysliike on epäoikeudenmukainen herrakerho toisennimisenä. Sitä se kuitenkin on; puheet ja toiminta ovat jo pitkään menneet räikeästi eriteitä, mutta uusimmat haasteet eli alipalkkausjutut ja kepulainen ränkytys ansiosidonnaisesta ovat tosipaikka.

Ymmärrän kyllä, että miksi ajatuksesta ei saada kiinni. Aatteellisesti ja henkisesti kapeat ammattivallankumoukselliset eivät tarvitse vaivoikseen velvoitetta käyttäytyä tietyllä tavalla ja tehdä siitä tiliä. Eivätkä alipalkkausjutuistakaan ääntä pitävät oikeasti halua järjestelmää paremmaksi muuttaa; Katri Kulmunista puhumattakaan.

Työmarkkinoiden perusteet olivat alunalkaen; 1) jossei sovi niin tos’ on ovi, 2) tulijoita on, 3) kyllä ahkera aina töitä löytää. Pieni vallankumous tapahtui noin 80 vuotta sitten, kun työnantajapuoli tunnusti että on sitä sellainenkin olemassa kuin työntekijäpuoli. Kaikki kolmesta perusteesta eivät ole vieläkään kunnossa.

"Puheet ja teot ovat jo pitkään menneet eriteitä, mutta uusimmat haasteet ovat tosipaikka."

Niin sanottu työehtosopimuspolitiikka on silkkaa historiaa, jota esitetään yhä heikosta pula-ajan betonista valetuissa kulisseissa missä yhä harvemmat enää suostuvat leikkimään. Yhä luulotellaan, että yrittäjät ovat rehellistä porukkaa, jotka haluavat järjestää toimialansa saadakseen asiat kuntoon. Ettei kaikkea aina kilpailuteta.

Vastauksena kikkailuun työntekijäpuoli on yhdistellyt liittoja toisiinsa, mutta mitä sillä on väliä, jos minkäänlaista työehtosopimuksen noudattamisen valvontaa ei ole? Kaiken pitäisi yhä kulkea neuvottelujärjestyksen mukaisesti, mutta sanokaas minulle; milloin viimeksi tuomioistuimessa on jätetty kanne tutkimatta, jos siitä oli poikettu.

Tai milloin viimeksi työsuojelupuolella on hyödynnetty pykäliä työnantajan yleisestä huolehtimisvelvollisuudesta? Siksi minä höräytän naurun ja päästän pierun, kun liikkeen palkannauttija selittää jotain niiden kanneoikeudesta. Ongelma on kannehaluttomuus; silloinkin, jos jäsen vaatii toimia omassa asiassaan korrektia virkatietä noudattaen.

"Työehtosopimuksen valvontaa ei ole eikä työsuojelupuolella perätä työnantajan yleistä huolehtimisvelvollisuutta."

Se ei ole mikään ihme, koska niin sanottu tulopolitiikka oli huippuvuosinaankin pelkkää tovereiden tovereitaan vastaan peluuttamista tiivistetyn kateuden hengessä. Siksi pääomavaltaiset teollisuuden alat saivat parhaat sovusta ja senkin jälkeen vielä enemmän palkkaliukumina; työvoimavaltaiset palvelualat saivat lähinnä leikkiä mukana.

Minä en ihmettele ollenkaan siivousalan mielenkiintoisia kilpailu- ja vielä mielenkiintoisempaa työoloja; miksi ihmeessä valvonnan puuttuessa sekä täydellisen läpinäkymättömyyden vallitessa tapahtuisi jotain muutakaan. Eikä tämä ole mikään värikysymys; lähes saman saivat kokea kantasuomalaisetkin siivoojat aikanaan.

Siksi en rupea pidättämään hengitystäni, että työsyrjintärikosten tunnusmerkistö päivitetään vastaamaan nykypäivää; tämän tietenkin johtaessa yhä useammin rikosvastuun toteutumiseen. Enkä senkään, että suomalaisessa työelämässä tulisi äkkiä jokin laillisuuden, ihmisarvon ja työhyvinvoinnin kirkastusjuhlakaan.

"Tulopolitiikka oli huippuvuosinaankin pelkkää tovereiden tovereita vastaan peluuttamista."

Minusta Katri Kulmunin puheen ansiosidonnaisesta kaikille ovat silkkaa mainospuhetta, jolla vain villitään työnsärakastajia, itseään keskiluokaksi luulevia ja sunmuita identiteetistään vajaita; heitä, jotka saattaisivat äänestää Keskustaa. Tai yritetään kaataa järjestelmä ylikuormittamalla; uusi ei varmasti olisi nykyistä parempi.

Keskusta ei ole minkäänsortin työväenpuolue; siinä, itsestäänselvyys sanottuna erikseen ääneen. Kollektiivisuutta se halveksii periaatteellisesti ja työläisiä ei ole koskaan ymmärtänytkään; näin siksi, koska asiat haluttaisiin sopia kättäpäälle isäntien tai niiksi itseään kuvittelevien välillä. Itsenäisinä. Muka.

Kokoomus on sitäkin huonompi, joskin tässä tapauksessa se on ollut häkellyttävän hidas ja vailla mitään omia muotoiluja; ikäänkuin perstuntumapohjalta tiettyä mieltä. Tietysti; Suomen pahin margaretthathcer-tyrkky ja luuloliberaali Elina Lepomäki pyrki uusimman parlamentaarisen oikeiston kiljukaulaksi, tälläkin asialla.

Persujen Jussi Halla-aho saa 0.5 pistettä, koska yrittää kannatuksenkalastelussa lyödä kiilaa porvareiden työläistenystävyyden kansanrintamaan; sanoo sitä Kokoomuksen ay-liikkeen vastaiseksi politiikaksi. En minä muuten, mutta kun en sekuntiakaan usko, että sanoja itsekään kannattaisi tätäkään ”yhteiskunnan luksusta”.

"Tämä porvareiden työläistenystävyyden kansanrintama ei oikeasti pyri heidän parhaimpaansa."

Tässä poliittisessa tilanteessa voi olla, että ammattiyhdistysliikkeen näkeminen epäoikeudenmukaisena herrakerhona toisella nimellä sanottuna on lähempänä kunkin huulia kuin uskotaankaan. Siksi kaikkein kipakin kysymys voisikin olla; mitä ne aikovat asialle tehdä? Vanhat ajat eivät jatku enää kauaa; sopii uskoa.

Luottamushenkilöt ja työsuojeluedustajat ovat pelkkä työarka konttorillaluimijaporukka, toimitsijat omahyväisiä pikkukomissaareja ja suuret syöttiläät...anteeksi johtajat luulevat kaiketi maksavansa jäsenille olemista eikä jäsenet heille tekemisestä. Mikä liitto tahansa ei ole parempi kuin ei liittoa ollenkaan; tuo vanha läppä on jo niin kuultu.

Onneksi SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta oli tehtäviensä tasalla ja sanoi suoraan, että järjestelmä ei kestä moista ”kaikkea hyvää kaikille” -vaihdetta. Mutta mitä sillä tarkoitetaan oikeasti; se jäi joko sanomatta tai julkinen palvelu ei sitä kansalle kertonut. Siltähän näet menisi mielenrauha, joka on oikeasti pelkkää itsetyytyväisyyttä.

"Kaikkein kipakin kysymys voisikin olla; mitä aiotaan asioille tehdä? Vanhat ajat eivät enää jatku."

Yhtä epäileväinen olen, että siivoojien nimissä perätty työelämän laillisuusvalvonta on vasta alkusoitto; laissa numerolla määritettyä minimipalkkaa tässä oikeasti tavoitellaan. Se olisi ehkä hyvä asia valtiontaloudelle, mutta katastrofi varaansa jääville työläisille; ja työnantajat, nehän ne vasta muljausta seuraavasta nollalinjasta tykkäisivätkin.

Toivottavasti siis ammattiyhdistysliike pystyy muuttamaan asennettaan ja uudistamaan toimintatapojaan; sen varassa ovat nyt isot asiat. Miksi ihmeessä samaa rajua työelämän uusjakoa, joka on vuorollaan tehty kaikkialla muuallakin, ei yritettäisi myöskin Suomessa? Puhutaanhan jatkuvasti kuinka globaali ja verkottunut maailmamme on.