Tulin lukeneeksi litteroinnin Kanadan pääministeri Mark Carneyn puheesta tämänvuotisessa Davosin Maailman talousfoorumissa, koska sitä tyrkytettiin linkkinä YLE:n toimittajan suorastaan järkyttyneessä analyysissä. En nyt kuitenkaan bloggaa Trumpista vaan jostain aivan muusta.
Carneyn pilkka osuu ja uppoaa; sääntöpohjainen maailmanjärjestys oli ollessaankin parhaimmillaan mielikuvituksessamme. Todellisuudessa itsensä vahvimmaksi katsoneet tekivät pitkälti mitä halusivat kulloisenkin loukatun tai loukkaajan niissä herättämien tunteiden mukaan. Säännöt koskivat vain pieniä ja keskisuuria.
Ajatuksensiemen oli jääntini puheenvuorotta äsken Helsingin Sanomien Vantaan poliisiampumisjutun kommenttilaatikossa. Olisin kummastellut kuinka se mikä on sallittua hätävarjeluna poliisimiehelle onkin vähintään tuomioistuimessa ratkaistava poikkeustapaus jokamiehelle ellei jo suorastaan rangaistava teko.
"Kuinka jokamies tuomitaan rangaistukseen samasta mikä sallitaan poliisimiehelle hätävarjeluna?"
Ajatuksentynkä edistyi myös Matti Tolvasen Itäsuomalaisen poliisin valtuuksien lisäämis- sekä Pekka Juntin väkivalta-aiheisesta YLE-kolumnista. Ensinmainittu oli niin perusteellisesti tottelevainen, että oli jo lähes tullut aivopestyksi; viimemainittu kantoi huolta ihmisyyden alennustilasta kuin sanoi näkyvän someöyhötyksessä.
Siinäpä kiehtova vastakkainasettelu kerrassaan. Yksi on niin täynnä lakia ja järjestystä, jotta vuosikymmeniä poliisipiirin päällikkyydestä luopumisen sekä vuosia professorina eläköitymisen jälkeenkin ölähti elinkautiselta välttyvän parhaiten henkirikoksen tekemisestä pidättäytyen. Toinen näki Jugoslavian sodan haamut.
Suomi on kuitenkin tätä kirjoitettaessa yhä toimintakykyisen enemmistöhallituksen hallitsema toimiva ja onnistunut valtio, jossa poliisi ampuu ketään suhteellisen harvoin. Muunkin laittomuuden sekä pahanteon suhteen on – ainakin syyttäjiltä kysyttynä – liki ihanteellisesti. Ei ole syytä epäillä rikosta.
"Suomen valtiollinen toimivuus, hallittavuus ja onnistuneisuus on pitkälti pelkkä julkisivu."
No, vasta sata vuotta sittenhän sosialidemokraatilla oli lupa, mutta kommunistilla ei, vaikka kumpikin kantoi pistoolia. Rikosjututkin piti nostaa asianomistajan syyteoikeudella, mutta tuomioissa, – jos niitä tuli, – ei silti ollut kehumista. Proletaarillakin on oikeutensa, mutta porvari sanoo yhä viimeisen sanan.
Niin se virkatehtävä. Moiseen tuskin tarttuisinkaan, mutta olipa kerrankin puheena erään oikeustieteen mestariksi leivitetyn ja sittemmin virkatuomariksi paistetun kanssa, jottei pian olisi poliiseja lainkaan jahka jokaisesta laittomasta kotietsinnästä linnaan tellättäisiin. Se vittuili siis päin kommunikointiin käytettyä älylaiteruutua.
Oma vastaväitteeni oli, jotta seuraako tästä sitten Harppi-Saksa? Että millä tahansa vahti- tai ylimestarilla ”tonissa” – kuten kansanpoliisin radiopeitteessä merkityn auton virkapartiota kutsuttiin – oli kotietsintävalta. Työläisten ja maanviljelijöiden valtiossa ei näet ollut kotirauhaa. Polizeiruf 110 – eli proseduraali – tv:nä!
"Elämmekö me siis jossain niin kutsutun kansanpoliisin turvaamassa väitetyssä demokraattisessa tasavallassa?"
Oikeusjärjestelmän sisäpuoliset siis hupailevat karkeasti todellisten ihmisten oikeilla vastoinkäymisillä – irvokkuudessaan liki Jumalaa leikkien – ja tästä rumuudesta on tapana niin häveliäästi vaieta kuin kunkin pitää pierut pöksyissäänkin. Mutta joskus vain silti pääsee julkisesti, eikä se ole aina käsittämätöntä intellektualismia.
Siksi en ihmettele lainkaan, jottei syyttäjien poliisiampumisten esitutkinnan toimittamattajättämispäätöksiäkään uutisoida niin että kukaan niistä mitään ymmärtäisi. Ilmeistähän on julkisen vallan suojelevan suuremmin valtion legitimiteettiä kuin kansalaisen oikeuksia, joiden katsoo olevan sille alisteiset.
Siispä; käy helposti niin, jotta syyttäjä katsoo ettei poliisi voinut – epäonnistuneen voimankäyttötilanteen jälkeen – poistua vaan sen oli hätävarjeluna ammuttava. En sano, ettei näin voinut olla – se on tapauskohtaista – väärä valinta johtaa helposti joko konfliktin eskaloitumiseen tai suoraan omaan itseen osuvaan väkivallantekoon.
"Ei ole ihme, ettei syyttäjän päätöksistä uutisoida kunnolla. Oikeusjärjestelmän sisäpuoliselta voisi tällöin päästä rujosti."
Kysymättä jää – hittoako siellä ylipäätään tehtiin vajavaisin resurssein ja vailla välineitä kuin olisi pitänyt olla? On maailmanluokan johtamisjärjestelmä sekä vähintäänkin mihin tahansa länsimaahan vertailun kestävä koulutus, mutta de-eskalaatiota tai tilanteen jäädyttämistä ne eivät vain silti osaa.
Ja mitä sitten, jos ysärillä kokeiltiin vähemmän vaarallisia ampumatarpeita, mutta kukaan ei tiedä miksi ne jäivät tulematta kenttäkäyttöön? Sekä, siinäkö on Karhunkin taktiikat; murtautuvatpa vain rynnäkössään sisään melu- sekä valokranaatteja viskoen, ja jos on yhä uhka päällä, maalimies saa suoraviivaisesti kuulasta?
Niin kutsutun virkatehtävän kanssa lienee siis kuin poliisin loppumattoman määrärahavalittamisenkin suhteen. Mitään ei ikinä sen paremmin ajatella kuin tehdäkään toisin, koska viimemainittu oli tähdätty seuraavaan valtion lisätalousarvioon ja ensinmainittu taas oman toiminnan hyväksyttävyyden säilyttämiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
OHJEET
Tätä blogia voi kommentoida vain suomen kielellä.
Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.
Pysy asiassa.
Ole asiallinen.
Älä chattaile.
Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.
Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.